Niukan budjetin purjehdusreissun yksi edellytys on, että “asumiskulut” pysyvät pieninä. Se tarkoittaa sitä, että maksullisiin marinoihin ei juuri juututa. Siellä on muitakin kiusauksia, kuten ravintoloissa nautitut ateriat, kaupat ja rattoisat rantabaarit.
Se taas tarkoittaa mukavan ankkuripaikan haeskelua, ja sellaisiahan yleensä kylien ja kaupunkien läheltäkin on löydetty. Parhaimmillaan erakkoina ihan ikioman paratiisirannan äärellä, ja joskus vähän useamman samanlaisen venekunnan yhteisössä.
Muistutamme jälleen, että emme ole ankkurilahden kiiltävin vene - kaunein kylläkin - ja rouheutta löytyy sekä veneestä, varusteista, että miehistöstä.
Itämerellä yleinen “peräankkuri pohjaan ja keula rantaan” - tyyli voitiin unohtaa. Meidän ankkurointiharjoituksemme alkoivat pikkuhiljaa Euroopan puolella ja ihan varsinaisesti sitten Karibialla.
Näin jännää oli jättää ekaa kertaa Victoria yksin ankkuriin. Jokaisesta välistä piti tarkistaa ja kuvata, että onhan kaikki kunnossa. NEljännen kuvan valkoisen talon terassilla uskallettiin käydä syömässä, kun oli näköyhteys Victoriaan.
Marinavisiitit ovat Euroopan jälkeen olleet harvassa: Las Palmas, jossa varustauduimme jännittävään Atlantin ylitykseen, ja seuraavan kerran Curaçaolla kun lähdimme käymään Suomessa reilun puolentoista vuoden yhtäjaksoisen ankkurointielon jälkeen (2019-2021)
Panamassa oltiin eri marinoissa muutamia kertoja, kun teetettiin kumiveneelle teline, kanavaa varten veneen mittaus suoritettiin marinassa ja sitten kun taas lähdettiin käymään Suomessa. (2022-2023)
(2023- tähän päivään eli 2024 ja eteenpäin)
Tahitin Marina Papeetessa oltiin miltei ennätyksellisen pitkään, johtuen Kapun toipilasajasta. Onhan se kätevää se marinaelo, mutta raskasta omalla tavallaan. Kaikille pakuasukeille ja caravaanareille - leirintäalueellakin on enemmän “yksityisyyttä” kuin missään marinassa. Tässäpä onkin ehkä rahaakin tärkeämpi syy vältellä marinoita.
Paljon on tullut oppia ankkuroinnin suhteen näiden vuosien aikana, ja ihan omanlaisensa juttu se on taas täällä Ranskan Polynesian hyvinkin erilaisissa ankkurointilahdissa.
Mitä se sitten ihan käytännössä tarkoittaa?
Kun tulimme ensimmäistä kertaa Moorealle, olimme tutkineet kartat ja netin tietopankit, että osasimme hakeutua suojaan vallitsevilta kaakkoispasaateilta saaren pohjoispuolen poukamiin.
Siellä on Cooks Bay, mukavan kylän edustalla oleva suosittu ankkuripaikka.
Mekin haeskelimme sopivaa vapaata tilaa muiden veneiden joukossa hetkisen aikaa. Sellainen löytyi, ehkä 15m sameahkoa vettä ja mutapohja, jonne meidän ankkurimme kaivautui yhdellä yrityksellä oikein hyvin. Perään meni reilut 60m ketjua ja sen kiskoimme kertaalleen pakilla ja reippailla konetehoilla suoraksi, että voimme todeta ankkurin pitävän. Kippari lisäsi vielä “snubberi”-köyden, jolla ketjun veto siirretään ankkurivinssiltä keulapollariin. Försti-Vali manöveeraa ruorin takana aina näissä tilanteissa venettä, Macko touhuaa keulassa ja käsimerkit on sovittu.
Tällä kertaa löysimme riittävän tilan halkaisijaltaan sadan metrin kokoiselle ympyrällemme: Siinä joutuu huomioimaan muut veneet ja niiden liikkeet omassa ympyrässään, jos tuuli vaikka kääntyy. Yleensä ajelemme ihan rauhassa kaikuluotainta tuijotellen koko alueen, että vettä on varmasti riittävästi, reilu kaksi metriä tarvitaan Victorian kölille.
Ohjelmassa on vielä isopurjeen paketointi nätisti omaan pussiinsa puomille, kannen huuhtelu ja - psiuuuuu! - ankkurointioluet.
Jos syy nimenomaan tähän lahteen siirtymiselle on se, että edes sitä olutta ei enää ole, niin tämä Paopaon kylä on hyvä paikka proviantin hommaamiseen. Hyvä supermarketti ja sen jollalaituri ovat ihan vieressä lahden pohjukassa.
Sehän tarkoittaa sitten sitä, että kumivene lasketaan veteen, kauppakassit ja roskapussit nakataan kyytiin ja pöristellään laituriin. Näin helppo kauppareissu on suorastaan poikkeus lähes kaikkialla.
Tässä kauppareissussa konkretisoituu muutamakin “nice to have” -asia:
Kumivene?
No, koviakin jollia näkee ja jopa kanootteja, mutta nämä pehmeäponttooniset ovat monestakin syystä suosittuja. Meillä on nyt jo reissun toinen kumppari: Ensimmäinen oli kotisatamasta ostettu alupohjainen Talamex, jonka PVC- materiaali ja liimaukset alkoivat pettämään kahden vuoden iässä. Uusi alupohjainen Apex on Hypalon-materiaalia ja kestää tropiikin säitä paremmin.
Taavetit?
Panamaan asti nostimme kumpparia isopurjeen nostimella keulakannelle ja yöt se roikkui kyljellä. Siinä oli oma hankaluutensa, joten Linton Bayssa hyvä hitsari Stanley sai keikan. Kun Victoria nyt sattuu olemaan tuhtia terästä, niin myös taavetit voitiin suunnitella valtameren kestäviksi. Kumivene nostetaan ja lasketaan köysitaljoilla, ja sidotaan yläasentoon pidempiä purjehduksia varten. Samalla syntyi hyvä paikka isolle uudelle aurinkopanelille.
Design & toteutus Mumra welding Stanley & tiimi. Uusi kumivene testiroikkumassa.
Perämoottori?
Nykyinen Tohatsu on kolmas perätuupparimme tällä reissulla ja ensimmäinen uutena ostettu. Kaksitahtinen 9,8 heppainen yksinkertainen kapine, joka jaksaa juuri nostaa Apexin liukuun kahden hengen kuormallakin. Vähintään kaasuttimen purku ja puhdistus kannattaa harjoitella ajoissa, siltä ei voi välttyä näin rankassa käytössä. Sytytystulppiakin on hyvä olla varalla.
Hyvä on olla edes vähän mekaanikkoa, vähän sähköinsinööriä, vähän maalaria, vähän ompelijaa ja muutenkin monella tavalla kätevä, purjehtiessa. Ei tarvii kaikessa odottaa, että ammattireiskalla olisi aikaa ottaa vastaan.
Tämä Cooks Bayn ankkuripaikka kävi epämukavaksi, kun pasaatituulet alkoivat pauhaamaan erityisen reippaasti. Ne hakivat vuorten välisistä tuulitunneleista voimaa ja pilasivat paritkin yöunet pauhullaan. 20m/s puuskat ja oudosti tässä lahdessa kimpoileva ristiaallokko teki elosta niin hankalaa, että opimme välttämään lahtea kun paikallinen “Maramu” -säähäiriö lähestyy. Seurasimme keikkuvalla kannella parinkin veneen rekailua eli ankkurin pettämistä ja öisiä taisteluita ankkuroinnin kanssa. Meidän Rocna Vulcanimme on osoittautunut onneksemme hyväksi valinnaksi.
Ankkuri?
Jos haluat paljon hyviä ja ristiriitaisia mielipiteitä, niin kysy veneilyaiheisessa nettiryhmässä: Mikä olisi hyvä ankkuri? Se on aina viihdyttävää.
Me löysimme tällaisen testisivuston: Sv Panope.
Sieltä poimimme jo ennen reissuun lähtöä parhaan, keskimäärin hyvän ankkurimallin.
Vulcan sopi myös hyvin Victorian keularullalle ilman muutoksia. Tässä ei myöskään ole mitään erillistä kaarta tai pultteja ja muttereita, jotka keräisivät mukaansa mutaa, levää ja kiviä. Siksi tuulen tai vuorovesivirran kääntyessä ankkuri kaivautuu hyvin uudelleen, ja se on tärkeä ominaisuus.
1.Ankkuriketjuun maalataan 10m. kohdat. Ei kestä kauaa - tekeminen, eikä maalit. Parempia keinoja on olemassa merkitsemiseen. 2. Hetikohta Karibialla todettiin, että 50m ankkuriketjua ei riitä. Hankittiin 30 lisää ja se niitattiin olemassa olevaan kiinni. Toistakseksi niittaus on kestänyt. Ja tietenkin ketju haettiin kumiveneellä veneeseen, koska oltiin ankkurissa.
Milläs se ankkuri nostetaan ja lasketaan?
Ankkuripeli, eli vinssi on välttämätön vehje meille ei niin urheilullisille. Meillä se on Lofrans, joka tuli Jaskan asentamana veneen mukana. Itse moottori ja sähkökytkennät ovat kannen alla kuivalla puolen, liinavaatehyllyn sivussa, mikä on pelastanut monelta riesalta. Ainoat kannella suolavesikylvylle alttiina ovat käyttönapit. Niistä toinen jo hörppäsikin vettä ja piti vaihtaa. Galvanoitua 10mm ankkuriketjua on n. 80m ja sitä joutuu ankkuria nostaessa laskostamaan, ettei ketju kasaudu ja jumi vinssiä.
Ankkuripeli itsessään vaatii huoltoa n. kerran kuukaudessa. Hiilet kuluu melkoisesti ja hiilipöly täyttää kontaktilamellien raot. Moottoriin kehittyy rosvosektoreita, joihin ankkurinnosto stoppaa kiusallisesti.
1.Ankkurivinssi liinavaatekaapin nurkassa - ihana, koska kuivassa, mutta kuten asiaan kuuluu, ahtaassa paikassa. 2. Ankkurivinssin ilkimykset, eli hiilet.
Tässä siis lyhyesti ankkurointi värkit ja vehkeet. Seuraavassa jaksossa kerrotaan hieman tarkemmin erilaisista paikoista joissa ollaan oltu ankkurissa ja niiden ihanuuksista ja omituisuuksista.
Comentários