Curaçaon muistot jakautuu kahteen eri tekstiin. Tämä ensimmäinen keskittyy saarelle saapumisesta siihen saakka, kun lähdimme käymään Suomessa. Toinen pätkä tulee sitten luonnollisesti käsittelemään sitä aikaa, kun palasimme Victorialle, aina siihen asti, kun lähdimme Curaçaolta kohti Arubaa. Aika erilainen elo on näissä kahdessa eri pätkässä, johtuen siitä, että saapuessamme Curaçao oli juuri mennyt kiinni. Kun palasimme Suomesta kaikki oli jo aika normaalia, erityisesti meidän näkökulmastamme.
Suomen vierailusta kirjoitetaan sitten näiden kahden väliin. Mennään sillä tavalla kronologisessa järjestyksessä täällä blogin puolella.
Miksi juuri Curaçaolle? (Curacaosta perustietoa löytyy tästä linkistä)
Yhdeksän kuukauden jälkeen oli tosiaan aika jättää Grenada ja sen sisarsaaret. Maailman tilanne oli yhä epävakainen, joten ilman oikein hyvää syytä emme todennäköisesti vieläkään lähteneet. Grenada oli ehkä yksi mukavimmista saariryppäistä tällaiseen viipyilyyn.
Erityisen painava syy oli toisen passin vanheneminen. “Miten ihmeessä olette lähteneet sellaisilla passeilla joissa ei ollut tarpeeksi aikaa jäljellä”, saattaa jollakin herätä kysymys. Meidän ei ollut alunperin tarkoitus olla yhtä soittoa niin pitkään pois Suomesta. Oli muutamakin syy, miksi meidän oli tarkoitus palata tai ainakin vähintään käydä Suomessa. Uuden elämän syntyminen sukuun oli näistä ehdottomasti se tärkein. Vaan aina ei mene kuten suunnittelee. Joskus epäilen, että olemme tuolla omalla "motollamme" aiheuttaneet itsellemme paljon enemmän näitä “no ei taaskaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan” -tilanteita, kuin olisi ollut tarkoitus. Turhan realistinen motto?
Nyt kuitenkin tilanne oli se, että passi on pakko uusia. UM:ltä vielä kysyttiin ja varmistettiin, että olimme ajatelleet kaikkia vaihtoehtoja tähän. Lähimmät suurlähetystöt tai konsulaatit ovat Miamissa ja Kolumbian Bogotassa. USA:han meillä ei ollut tarvittavia asiakirjoja edes yrittää sisään, ja Kolumbia vaatii passin olevan voimass 6 kuukautta saapumisesta. Kumpikaan ei sopinut meidän yhtälöön. Kuten UM totesi meille, jos nämä vaihtoehdot eivät onnistu, on tultava Suomeen.
Joten ei muuta kuin tutkimaan, mistä helpoiten tässä maailman tilanteessa pääsisimme lentämään Suomeen. Grenadalta lähteviä lentoja oli. Muutamalla välilaskulla Kanadan kautta, matka-aika olisi ollut muutamia vuorokausia. Ja Kanadan säännökset olivat sillä hetkellä Covidin vuoksi melkoisen monimutkaiset - jätettiin se pois. Muitakin reittejä oli toisinaan, mutta niissäkin sekä matka-aika, että hinta olivat niin korkeita, ettei se sopinut meidän budjettiin.
Toinen epävarmuus olisi ollut paluu Grenadalle. Grenada oli koko pandemian ajan reagoinut nopeasti vaihteleviin tilanteisiin. Emme halunneet joutua tilanteeseen, jossa kotiinpaluu Victorialle olisi mahdotonta.
Siispä seuraavaksi lähdettiin ajattelemaan vaihtoehtoa - "Eurooppalaiset saaret". Veneen ja miehistön EU-kansallisuudesta on tässä hyötyä. Näistä saarista on hyvät lentoyhteydet Eurooppaan. Siispä - Martinique ensimmäisenä esillä: Koronatapauksia oli ajoittain melko hurjasti ja jos Ranska sulkee rajansa, niin myös Martinique. Silloin meillä olisi vene paikassa, joka ei ole kaikista turvallisin hurrikaaniaikaan. Pohjoisempana riski vain kasvaa, ja siitä huolesta saimme tarpeeksemme St. Martinilla heti pandemian alussa vuotta aikaisemmin.
Hollantilaiset saaret - Curaçao - Tilastojen mukaan erittäin turvallinen paikka hurrikaanikaudella, KLM lentää suoraan Amsterdamiin ja sieltä pääsee oikein somasti Helsinkiin. Hinnat asialliset. Sinne siis!
Purjehdus Curaçaolle
Pitkästä aikaa edessä muutaman päivän purjehdus ja se tuntui jo ajatuksenakin hirmu kivalta. Takana oli jo vuosi pandemiaa, joten hyvät koulu oli saatu, kuinka tarkkaan pitää tutkia ja varmistaa uuden määränpään tilannetta: Onko saari auki, ottavatko purjehtijoita vastaan, mikä yleinen tautitilanne. Mitkä ovat vaatimukset - riittääkö testi, joko pitäisi olla rokote jne.
Kaikkien ohjeiden mukaisesti ilmoitettiin oletettu saapumispäivä, ja käytiin testauttamassa itsemme ensimmäistä kertaa pandemian aikaan Carriacoun terveysasemalla. Lähetettiin negatiiviset testitodistukset muiden papereiden mukana Curaçaolle - ja saatiin lupa saapua.
Näin pandemian aikana on ihan erityisesti oltu tarkkana siitä, että tieto on ajan tasalla ja mielellään suoraan ko. viranomaisten omista lähteistä. Paljon vinkkejä saa facesta purjehtijoille suunnatuista nettisivustoilta. Silti, viimeisin tieto on aina parempi katsoa alkuperäisestä lähteestä. Curaçaon tapauksessa tiedon hankinta on hippasen, ihan oikeasti vain vähän hankalampaa, koska saaren viralliset kielet ovat papiamentu (meidän korvaan minionkielen sukulaiskieli) ja hollanti , mutta turisteja palvelevaa virallista tietoa löytyy myös englanniksi. Lähtöaamuna luettiin vielä Curaçaon uutiset - tautitapaukset nopeassa kasvussa. Uhkana saaren sulkeminen. Todettiin, että taidetaan ottaa uusinta vuoden takaisesta tilanteesta: Silloin lähdimme Barbudalta kohti St. Martinia sillä tiedolla, että saari saatetaan sulkea pian.
Vaan nyt ei voida asialle mitään. Olimme jo kirjautuneet ulos Grenadalta, Ok saatu, tietävät siis odottaa. Ei voida murehtia asiaa enempää, nostettiin ankkuri ja kokka kohti Curaçaota.
Olen tämän maininnut jo monta kertaa aikaisemmin, ja aina vaan palaan tähän ajatukseen, joka on vahvistunut pandemia-ajan myötä: Purjehtiessa ollaan taivasalla - koko maailma ympärillä ja silti omassa ihanassa kuplassa. Pintaan nousee sellainen epätodellinen vapauden ja “maailmassa kaikki hyvin” -tunne.
Neljä päivää on aika ihanteellinen purjehdusaika. Siinä ehtii sopivasti tottumaan ja oikeasti nauttimaan matkasta. Nyt vielä sattui oikein mukavat tuulet, ja merikin oli oikein maltillisella mielellä. Tämän legin ainoa hajonnut osa oli keulapurjeen, eli genuan reiviköysi. Onneksi purje oli juuri vedetty sisään, suurempaa hankaluutta ei siitä meille muodostunut.
Silloin kun vielä suunnittelimme ja haaveilimme tästä matkasta, tuijotimme purjehdus-vlogeja YouTubesta. “Spanish waters”-laguuni kuulosti niin hienolta ja näyttikin ihan kivalta videoissa. Vaan totuuden nimissä, onhan ne aina melkoisen pieniä hetkiä jotka tallentuu kameraan ja erityisesti päätyy editoituun videoon. Niillä mielikuvilla kuitenkin odotimme innolla päästä ankkuroimaan sinne. Toinen asia mitä odotimme, oli ruokakaupat. Siellähän saattaa olla sellaisia juttuja, joita Euroopasta kaipailemme aina välillä. Ja siis - pitkästä aikaa olimme menossa uuteen paikkaan - Intopiukeena!
Lopulta viiden vuorokauden jälkeen - maata näkyvissä! Helikopteri yläpuolellamme. Aa - jep merivartiosto tuli tarkistamaan, kuka kyseessä. Radiolla yhteys merivartiostoon, ilmoittauduimme saapuneeksi, arvion mukaan nelisen tunnin kuluttua Spanish watersissa. Merivartiosto kertoi, että saari on suljettu, joten maahantulorutiinit tullaan - tullin, terveysviranomaisten ja maahantuloviranomaisten toimesta - toimittamaan suoraan veneeseen. Antoivat tarkat koordinaatit, mihin meidän tulee ankkuroitua ja ohjeet: "Ette saa poistua veneestä, ennen kuin olette saaneet negatiiviset testitulokset. Sen jälkeen saatte mennä ruokakauppaan ja käydä kävelyllä aamukuuden ja iltaseitsemän välisenä aikana, muutoin on pysyttävä veneessä. Kyläily ja muu sosiaalinen kanssakäyminen ei ole nyt sallittua. Uiminen kiellettyä."
Kunnollisina suomalaisina yritimme mennä tarkalleen siihen, mihin merivartiosto meidät oli käskenyt. Vähän tiukka paikka oli kyllä, kun siellä karanteeniankkurissa oli muitakin veneitä, jotka eivät siis enää olleet karanteenissa, mutta kun paikka oli heistä mukava. Noh ei muuta ku johonkin sopivaan loveen tähän - tuon katamaraanin viereen. Katamaraanin kapteeni tulee ulos ja yrittää huitoa, että älkää tulko siihen, liian lähellä. Kaiken järjen mukaan ei oltu liian lähellä. Myöhemmin selvisi miksi se oli liian lähellä - oudot virrat pyörittivät veneitä juuri siinä kohtaan aivan oudolla tavalla, katamaraani pyöri 360 astetta omaa tahtiaan samaan aikaan kun Victoria nökötti somasti omalla paikallaan. Kävivät melko lähellä, mutta totesivat itse, että eipä tässä ole hätää, nyt kun on virrat on testattu. Heti kun saimme testitulokset, siirryimme toiseen kohtaan laguunia, jossa olisi edes vähän enemmän tilaa.
Spanish waters on kokonaisuudessaan melko ruuhkainen. Sallitut ankkuripaikat on merkattu karttaan ja vähän teki tiukkaa pysyä jokseenkin niillä alueilla. Eivät kyllä tulleet asiasta moittimaankaan, jos ei nyt ihan viivojen sisällä oltu. Lahti on myös aika umpinainen, vain yksi sisäänajokanava, joten vesi ei myöskään vaihdu kovin ripeästi. Mielikuvat ja todellisuus eivät osuneet yhteen tässä tapauksessa. Toisaalta ympäristö oli kävelyiden kannalta todella kiva verrattuna St. Martinin kokemuksiimme. Eikä siellä edes päästy laajemmin saarta tutkimaan.
Oh yeah, déjà vu-ilmiöhän se tässä, mutta lievempänä sentään tällä kertaa.
Saavuimme Curaçaoon 25.3.2020 ja meillä oli lennot Suomeen 10.5.
Ulkonaliikkumiskielto lieveni viisi päivää ennen lentoa. Ihanaa oli päästä kävelylle hienoille rannoille, mutta uintikielto hiukkasen harmitti. Vahingossa saattoi joku kyllä kaatua veteen kerran.
Lähin kauppa oli kävelymatkan päässä Papagallo-resortin yhteydessä.
Ensivaikutelma: pienimuotoinen Stockan herkku! Oioioii, mitä kaikkia herkkuja näytti olevankin! Alkuun sitä ihan ihmeteltiin ja ihasteltiin. Sitten alkoi ihmetys kasvamaan: Mitä ihmettä tämä on? Miksi tämmöisiä määriä muovia? Kaksi hienon näköistä koristeltua donitsia - herkkuja iltapäiväkahvin kanssa nautittavaksi - oli pakattu järjettömän kokoiseen muoviseen lootaan, jotta ei menisi lyttyyn, todennäköisesti. Niin paljon ei tehnyt mieli, että olisimme sen ostaneet. Eihän meidän reppuun olis edes mahtunut muuta sen laatikon kanssa. Ikuinen tuska kapteenilla on kinkku - kun suurimmassa osassa Eurooppaa ja nähtävästi Curaçaota ihmiset ostavat kaksi, kolme viipaletta kinkkua. Kapu haluaa puoli kiloa kinkkua, jotta sitä on riittävästi aamuteen kanssa muutamiksi päiviksi. Espanjassa jo lihatiskin neidit olivat kuolla nauruun, kun Kapu tyytyväisenä tilasi “medio kilo de jamon”. "Medio kilo!!??" Ja sitä sitten päivittelivät keskenään.
Valtava ihastus kesti vain sen pienen hetken, mutta ehdottomasti on myönnettävä, että oli kiva olla tutunomaisessa ruokakaupassa ja ostaa rucolaa! Hinnat eivät hävenneet Grenadan hintoja, joten siinä kohtaa ei tullut yllätystä. Kaupassa kävi visa-kortti, onneksi, koska paikallista rahaahan meillä ei ollut lainkaan.
Menimme hotellin aulaan kysyäksemme, missä olisi lähin pankkiautomaatti, jonka hän meille neuvoikin. Valitettavasti tuo pienen kävelymatkan päässä oleva automaatti ei hyväksynyt meidän luottokorttejamme. Takaisin ystävällisen aulahenkilön luokse kysymään, voisiko hän vaihtaa euromme florineihin, jotta saisimme bussirahaa? Heillä ei enää ollut sellaista palvelua, mutta ystävällisesti hän suostui sen tekemään henkilökohtaisesti. Näin onnistuimme saamaan bussirahat, joilla vähän "laittomasti" kävimme kaupungilla nostamassa rahaa automaatista. Aina helpottaa oloa, kun on edes vähän paikallista rahaa käteisenä.
Toisenkin kerran liikuimme ehkä hieman puolilaittomasti. Kaivoimme pyörät esiin ja lähdimme pääkaupunkiin Willemstadiin etsimään rokotusta itsellemme.
Sillä kertaa ei onnistunut. Löysimme kyllä paikan, mutta se oli varattu vain saaren omalle väelle. Ystävälliset sairaanhoitajat antoivat meille puhelinnumeroita, josta saisi ehkä ohjeita. Viikon päästä tuosta tapahtumasta selvisi, että WT Centerissä olisi walk in -rokoteasema. Tällä kertaa hypättiin taas bussiin ja toiseenkin bussiin ja käveltiinkin vielä nelisen kilometriä ja löydettiin kohde. Sitten tarvittiinkin vain positiivista asennetta ja hyväntuulista jutustelua, kalenterien ihmettelyä. Saimme täytettyä tarvittavat vaatimukset, että meidät voitiin rokottaa. Oikein hyvä mieli tuli, juuri sopivasti pari viikkoa ennen lentoa Suomeen saatiin tämäkin asia hoidettua.
Yhdellä niistä sallituista kävelyistä sattui niin kivasti, että törmäsimme sveitsiläisiin ystäviimme, jotka olivat tulleet Grenadalta Curaçaoon jo aiemmin. Siinä kävellessämme saatiin vaihdettua vähän kuulumisia, eikä ohi ajavat poliisitkaan meitä komentaneet kummemmin. Sitten odotimmekin malttamattomana sitä, että voisimme oikein kunnolla vaihtaa kuulumisia, suunnitelmia ja ihmetellä maailmaa, kunhan pandemiatilanne vähän helpottuisi. Juuri sopivasti toukokuun alussa purjehtijoiden kantapaikka Pier-ravintola sai luvan avata terassinsa. Ehdimme kerran illastaa yhdessä - ja seuraavana päivänä olikin meidän aika siirtyä marinaan valmistautumaan kotimaanvisiittiin.
Seru Boca -marinaan
Marinaan, sepä olikin jännittävä juttu se! Edellisen kerran olimme olleet ihan oikeassa marinassa, silleen niinku laiturissa toisten veneiden välissä, oli Las Palmasissa joulukuussa 2019. Sen jälkeen olimme kyllä olleet hetken karanteenilaiturissa saapuessamme Grenadalle, ja kerran Grenadan St. Davidsin lahdella, jossa yritimme saada teetettyä kovaa biminiä Victorialle. Niin ja joulukuussa 2020 Carriacoun bensalaiturissa. Juuh! Jännitti vähän, et mitenkäs se nyt taas menikään se marinaan meno silleen nätisti. “Mut eihän meillä tässä mitään hätää, siellä henkilökunta tulee vastaan, ni sehän menee ihan ilolla”. Radiolla siis ilmoitus marinaan: Lähdemme täältä tulemaan. "Hyvä, paikkanne on se ja se, ynnä naapuriveneen nimi on tämä. Tulemme vastaan."
Saavuimme marinaan, löysimme pilttuumme, eikä ketään näkynyt laiturilla. Paikka tuntui vähän ahtaalta näin tottumattomalle; varsinkin kun naapurikippari oli nostanut kumiveneen roikkumaan veneensä kylkeen. Nätisti pääsimme kiinnittymään ihan keskenämme. Kai se oli jo sen verran mennyt ahtaissa Euroopan satamissa lihasmuistiin.
Illemmalla naapuri palasi veneellensä ja moikkasi: "Hei, tervetuloa! Pahoittelen, että kumppari oli jäänyt tuohon kyljelle. Hei, tehän olettekin suomalaisia, me pidämme suomalaisista, erityisesti veneemme pitää suomalaisista!" Hetken raksutti päässä, sitten tajusin: Hyvänen aika, tuohan on Swan! Olipa hyvä, ettei heti huomattu. Olis tullut suorituspaineita, jos olis tiennyt, että vieressä on NIIN arvokas vene :D .
Ihan heti sitä ei olisi tunnistanut Swaniksi, koska venettä oli varusteltu selkeästi matkapurjehdukseen - iso sprayhoodi ja bimini, targakaaret ja kaikenlaiset systeemit.
Perjantaina menimme marinaan ja maanantaina olisi lento. Viikonloppu oli aikaa laittaa Victoria lepotilaan kuudeksi viikoksi odottamaan meidän paluuta. Siinä riittikin puuhaa. Maanantaina lento oli iltapäivällä. Koska perjantaina oli satamakapteenilla vapaapäivä, pääsimme hoitamaan loppuja paperiasioita hänen kanssaan vasta maanantaiaamuna. Kävi ilmi, että meiltä puuttui todistus tullin sisäänkirjauksesta. Meidän sisäänkirjaamisemmehan tapahtui poikkeuksellisesti veneellä, ja tulliherra pyysi lähettämään dokumentit silloin sähköpostiinsa. Näin teimme, mutta emme koskaan saaneet heiltä mitään vastausta. Nyt olikin parin tunnin jännitys, saadaanko tämä paperi ennen lähtöä ja jos emme saisi, mitä se tarkoittaisi? Pitäisikö jomman kumman, eli sen jolla on passissa vielä voimassaoloaikaa jäädä selvittämään asiaa ja mennä perässä? Ilman ko. paperia ei oltaisi haluttu jättää Victoriaa, koska se olisi pahimmillaan tarkoittanut sitä, että olisimme joutuneet maksamaan Curaçaon ALV:n siitä. Se olisi ollut isompi kulu, kuin uuden lentolipun hinta. Satamakapteeni Robert oli kuitenkin niin kova jätkä, että sai asian hoidettua tunnissa kuntoon, eikä förstin tarvinnut ruveta purkamaan laukkujaan. Taksi alle ja lentokentälle. Huisin jännittävää oli. Matkaa Karibialle oli tehty, jos ei lasketa pandemiavuotta, sellaisen kahdeksan kuukautta. Nyt matka Suomeen tulisi kestämään n. 14 tuntia. On se tekniikka ihmeellistä. Yritettiin teipata sielut hyvin kiinni itseemme, jotta ne ei jäisi näin kovassa vauhdissa kauheasti jälkeen, mutta koville se otti.
Quarantine house. Vuonna 1883 rakennettu Kalastajien karanteeni- ja orjen sairaala on ollut hylättynä jo kauan.
Fort Beekenburg rakennettu vuonna 1703 suojelemaan Spaanish waterin sisääntuloa.
Luonto oli hyvin erilaista kuin Grenadan vehreys. Curacao on hyvin kuiva jossa kaktukset ovat vallanneet hyvin suuren osan kasvualustaa.
Kaikki edellä olevat kuvat on otettu lockdownkävelyillä Caracas Baaissa, jonne oli ankkuripaikalta soma matka. Onneksemme tämä alue on nykyään avoin ja hyvin suosittu lenkkeilyalue. Aiemmin koko niemi oli öljy-yhtiön omistuksessa ja suljettu yleisöltä. Hetken ihmettelimmekin, miksi ihmeessä tänne oli tehty niin hienot asfaltoidut tiet ja katuvalot ynnä muuta. Öljy oli syynä.
Predict wind lokimerkinnät Carriacou - Curaçao legistä:
Sat Mar 20 2021
“Byebye Carriacou. 30nm done, 400 left. Tomorrow pm. we possibly gybe to portside tack and sail closer to our rhumbline to Curaçao Ligh wind but good speed on broad reach.”
Sun Mar 21 2021
“At sea…sailing, day 2
That is a nice thing to write after so long. Yesterday sail was pure joy, easy going and fun. During the night the wind rise and the sea got bigger and we are super happy of our sprayhood, it really kept us dry. Pure luxus.
First night sleeping was as bad as always. At least there is still the excitement to keep us running, but surely we are going to sleep better tonight.
No fish, yet keeping it positive.
It’s so lovely to be at sea, in the bubble where nothing else matter than what is happening right at the moment.”
Mon 22 Mar 2021
“3rs day at sea
So close, so fr away. Venezuela. We keep a good distance to Venezuelan coast. So sad that such a rich and beautiful countru can be driven to that situation. Beginning of our passage has been loaded with variable winds: forecasting seems to be difficult.
At night we gybed and got a good wind which is pushing as better towards ABC’s”
Tue Mar 23 2021
“Fourth day at sea
Still here :)
Yesterday we had something to do as the genua’s roller reefing snapped. Luckily it wass not a bad situation and eventually we managed to roll the sail in. It was good speed untill that. Well can’t complain now either, sailing with the jib.
The sea is nice, enough wind, today cloudy. Nights has been nice too.
Fishing.. it seems we almost got something. We have been taking the lure up to clean it from sargasso.. yesterday first time, the lure had loosed the fancy plates. Second time, both hooks gone. Maybe the catch was too big for us. Probably.
Oh yes, didn’t make it to Curaçao today. Maybe tomorrow, or Thursday. We’ll see.”
Tue Mar 23 2021
“Drunken Iridium
PS. About the tracking line: We are not drunken, probably the Iridium box is?”
Wed Mar 24 2021
“Shout heard: Land ahoy!
Just on the side of Bonaire, next island oon the right hand side (Starboard, as real sailors say) is Curaçao. Took longer than estimated, but this passage has been pure enjoyment.”
Comments