Jätteet

Jätehuolto on valtava bisnes ympäri maailmaa. Jossain onnekkaissa maissa se bisnes on onnistuttu järjestämään hyvin ja toisissa - no niin. 

Tyynenmeren jätepyörre on maailman suurin - Pyörteessä arvioidaan olevan yhteensä 2,41 miljoonaa kiloa muovijätettä ja sen pinta-alaksi on arvioitu 1,6 miljoonaa neliökilometriä (Wikipedia). Silti saavuttuamme Ranskan Polyneisiaan suurin ilo on ollut se, että täällä on niin siistiä ja puhdasta. Ranskan Polynesia sattuu sijaitsemaan sellaisessa kohdassa, johon merivirrat eivät tuo roskia siinä määrin. Toisin oli esimerkiksi Panaman San Blas, jossa kuvakulmat piti valita tarkkaan, jos ei halunnut näyttää rantojen todellista kuntoa. Tämä ei sentään ole joka saarella,eikä joka rannalla. Mutta ne onnettomat, joihin sattuvat pasaatituulet ja  merivirrat “somasti”.

Miten sitten tämä jatkuvasti kasvamassa oleva purjehtijaheimo toimii roskien kanssa?  Hyvin ja huonosti. 

San Blasin rannat. Keskimmäisessä kuvan rannalla oli hurja määrä simpukan kuoria - tavallaan jätettä, mutta hyvälaatuista sellaista.

Biojätteet on ihan ok heittää mereen, mutta ankkurissa ollessa ajoitus on siinäkin kohteliasta ottaa huomioon - päivisin ja erityisesti nousuveden aikaan, ne saattavat ehtiä rantaan, ennen kuin ovat päätyneet parempiin suihin tai pohjaan. Yöllä ja virran ollessa avomerelle, se on ihan ok. Muovijätteet meillä on tapana pilkkoa pieneksi ja työntää esim. tyhjään 3litran ruokaöljykanisteriin. Sinne saa menemään aika huikean määrän muovia kun oikein sulloo. Joskus käytetään pienempiä muovipurkkejakin siihen. Pahvit ja paperit pyritään muutoinkin ötökkäpelossa jättämään maihin. Loput sitten menee pussiin. San Blasilla oli joitakin paikallisia, jotka maksua vastaan saattoivat hakea veneestä roskia. Mitä he niille sitten tekivät on herrassaan. 

Toiset polttaa suurimman osan roskistaan, näin on jotkut tehneet myös täällä päin, ja siitä nousi poru. Olivat valinneet väärän rannan ja joutuivat kahnauksiin omistajan kanssa. Ei ihme. Valitettavasti tämänkaltaiset tapaukset eivät tee hyvää purjehtijayhteisön maineelle, varsinkin kun meitä on koko ajan enemmän. 

San Blasin parhaat puolet.

Se loppu mikä kerääntyy sitten pussiin, se viedään rannalle sille osoitetulle paikalle. Sitä ei ole enää kauheasti, jos kaiken lajittelee, eli yhdellä pussilla selviää pitkiäkin aikoja. Jos ollaan oikein pitkään jossain sellaisessa paikassa, jonne ei roskia voi jättää, niin meillä mahtuu pari pussia ankkuriboksiin. 

Joskus sen oikean roskapöntön löytäminen on haastavaa, koska kaikkialla ei ole julkiseen käyttöön tarkoitettuja. Haastava ei kuitenkaan tarkoita mahdotonta. Tarpeeksi kun hölmönä kulkee kylillä roskapussin kanssa niin aina joko löytyy pönttö, tai ystävällinen ihminen joka neuvoo miten toimia. Toki nykyisten kaikenlaisten apuappien kanssa moni ystävällinen kanssapurjehtija on saattanut merkitä jo, että mistä se roskapönttö löytyy. 

Täällä Ranskan Polynesiassa ollaan nähty erilaisia variaatioita aiheesta. Parhaimmillaan täältä löytyy lajitteluroskiksia, jonne voidaan erikseen viedä lasit ja metallit jne.  Sitten on vain normi roskapöntöt, jolloin me jätetään lajitteluroskat seuraavaan kertaan. 

San Blas, Nargana. Siisti asuttu kylä. Tällä saarella nähtiin olut-/limutölkkien murskaaja. Isommalla kepillä mies liiskasi tölkit pieneksi satamassa johon tuli iso kauppalaiva.

Onko reilua, että tämmöiset pulliaiset tulee jollekin atollille ja jättää roskansa sinne? Puolustukseksi voidaan todeta, että atolleille jätetyt roskat on olleet suurimmaksi osaksi paikallisista kaupoista ostettujen tuotteiden roskia. Silti kuten alussa todettiin jätteet on suuri bisnes ja kuten erityisesti haja-asutusalueella asuneet tietää, roskien kuljetuksesta täytyy maksaa ihan reippaasti Suomessakin. Jokaisella atollilla jolla ollaan käyty ollaan käyty maksamassa paikallisessa kunnantalossa heidän pyytämänsä roskamaksu. Toisissa se oli vähän enemmän, toisissa ei juuri mitään. 

Tällä samalla ajatuksella nyt täällä Mo´orealla Papetoain kylän ankkuripaikalta menimme yrittämään tätä maksua - eivät halunneet, mutta iloisen yllättyneinä näyttivät meille mihin pönttöihin voimme roskamme jättää. 

Fakarava ja Makemo. Makemon tämä kyseinen ranta oli sellainen johon ajautui vähän roskia. Mitätön määrä, joten siihen oli helppo tarttua ja kerätä ase vähäinen muovi pois.

Tilanteet eroaa vähän joka ankkuripaikassa. Se onkin yksi pieni eroavaisuus meidän arjessa - roskienjättöjännitysmomentti. 

FB-päivitys parin vuoden takaa

Kirjoitin tämän Panamalaisessa bussissa matkalla Colonista Linton Bayhin. Bussi kulkee upeiden maisemien läpi kohti Puerto Belon luonnonsuojelualuetta. Linton Bay marina sijaitsee luonnonsuojelualueella ja se ympäristö onkin uskomattoman kaunista ja vehreää, siltä osin kun ihminen ei asu siellä. 

“Maailma on kovin ristiriitainen kertakaikkisesti. Tämmöistä kauneutta, ja ei kovin kaukana kaupunki Colon, jonka jätehuoltoa ei ole olemassa. Niinku oikeasti: Ei näytä olevan olemassa. Kapeankapea tarpeettomaksi jäänyt kuja kahden kerrostalon välissä oli miehen korkeudelta täyttynyt roskista. 

Colon.

Ollaan me ihmiset hassuja. Ihan samaan riviin laittaisin ne joita syyllistetään, syylliset, välinpitämättömät, ne jotka yrittävät ja toivonsa jo menettäneet.

Onhan se nyt luullakseni melkoisen selvää, että tämmöinen kaunis roskaton maisema on kaikkien mielestä miellyttävä. Siitä saattaa jopa maksaa jotain päästäkseen tänne. Samaan aikaan ehkä vastustaa jotain veroa tai vastaavaa maksua jätehuollosta. Tai on valmis huijaamaan oman siivunsa jätehuoltoon korvamerkitystä budjetista, koska sehän nyt vaan on normaalia. Samaan aikaan tuotetaan yhä kaikenlaista outoa materiaa, jonka ostaja ei välttämättä edes tiedä mikä se on, mutta haluaa sen. Heittääkseen sen seuraavan suursiivouksen yhteydessä menemään.

Paljon on kauniita sanoja ja ajatuksia, mitä pitäisi tehdä. Kovin näkyvää tulosta ei vielä ole. ”Sivistyneisyyden” tulos taas on kovin näkyvää.

Mietin niitä upeita San Blasin saariakin. Melkoisen tarkkaan saa rajata, jotta kuvasta saa täydellisen. Muutoin me ihmiset kaikkine kulutustottumuksinemme olemme siellä kuvassa mukana, muoviset limupullot, flip-flopit, muovituoleja, muovipusseja, crocseja. Avainsana luonnollisesti muovi, kun se on kestävää ja hyvin kelluu isojenkin merien yli ja rantautuu ihan minne vain, on se paikka kaunis tai ei.

Muistelen kuulleeni ajatuksia tyyliin ” No ne on niin huonosti kehittyneitä maita, ettei siellä vielä osata.”

Ne roskat on hyvin suurelta osalta sellaisia brändejä joiden yritysten kotimaat ovat  meidän sivistysvaltioitamme. Sikäli onnistunut tuotekehitys, että brändi erottuu vuosienkin kuluttua näistä roskakasoista. Onko se sitten hyvää vai huonoa jälkimarkkinointia?

Kyseessä olevien yritysten strategioissa on varmasti kauniita ajatuksia aiheesta (kierrätys, hiilijalanjälki ja mitä näitä nyt on), mutta osakkeenomistajien vaatimukset painavat kvartaaleissa enemmän. Yrityksen tavallinen työntekijä rauhoittaa omaatuntoaan strategiaan runoilluilla lauseilla - ja toisaalta pakkohan sitä ruokaa on pöytään saada.  Itse persoonaton yritys ei ole liian kiinnostunut eri maiden jätehuollon tilasta - tärkeintä, että saadaan palkat/kulut/osingot hoidettua.  Jos liiaksi päästetään tämä asia esiin, se tietäisi vain lisää kuluja.

Voi meitä, ihan joka maassa ja joka tasolla.

Itse en varmasti tiedä tarpeeksi, en osaa tarpeeksi, en tahdo tarpeeksi, mutta toivon etten ainakaan ikinä totu roskaisuuteen, ettei siitä tulisi mitään hyväksyttävää standardia.

Omaa kulutusta on tullut vähennettyä viimeisen kolmen vuoden aikana merkittävästi, silti se roskan määrä joka kahden hengen miehistöllä saadaan aikaan tämmöisessäkin elämäntyylissä on häiritsevää. Miksikö? Koska sitten vien roskat rantaan ja toivon, että ne oikeasti päätyisivät edes johonkin jätteenkäsittelylaitoksen tyyliseen paikkaan. Enkä nyt haluaisi edes alkaa muistelemaan Aruban ko. Laitosta. Palava roskavuori päättyy kristallikirkkaaseen veteen. Vuonna 1636 Alankomaat otti Aruban itselleen. Pari lyhyttä jaksoa Aruba kuului Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja Ranskalle, kunnes se palautui Alankomaille. Tällä hetkellä Aruba on Alankomaiden kuningaskunnan autonominen osa. Mietin tässä kohtaa sitä, että sivistysvaltiothan ne on sitäkin saarta hallinnoinneet maailman teollistumisen ajan, ja eikö silloin kuvittelisi tuovan emämaan tietoa ja taitoa myös tähän jätekysymykseen.

Muutenkin, vaikka entiseen elämään verrattuna meidän kulutus on vähäistä, niin on siinä vielä paljon paranneltavaa.

St. Martin - sama kohta eri kuvakulma.

Pilasinko ajatuksen siitä kuinka ihanaa tämänkaltainen elämäntyyli on?

Pelkkää kirkasta merivettä, palmusaaria upeine korallirantoineen, itsekalastettua hummeria illalliseksi kylmän viinilasillisen kera upeassa auringonlaskussa. Instahetkiä on paljon kyllä, realismia huomattavasti enemmän, eikä se ole sellaista millä tullaan suureksi somevaikuttajaksi.

Ja kuten kollegani aikoinaan tapasi sano:

”Ei tarvii olla hääppönen, et pääsee sanomaan.” “ 

Edellinen Seuraava