Nānā Tikehau

Oli melkoinen voitto päästä lopultakin Tikehaulle kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä yhdessä Tikehaulle ja Rangiroalle Tiiamarin kanssa ja me olisimme sitten jatkaneet matkaa kohti Apatakia, jonne oli tarkoitus jättää s/y Irenen varaosa, Toaulle ihan vaan nauttimaan ja Fakaravalle viemään ystävien toivomia tuomisia Tahitilta. Jos oikein olisi onni käynyt, olisimme halunneet vielä kerran käydä Makemossa. 

Ääretön taivas, meren eri sävyt. Nämä ovat ikuisesti poltettu verkkokalvoille ja n. tuhanteen kuvaan puhelimessa.

Sitten tuli ylävesi ja rantahiekkaan kirjoitetut suunnitelmat pyyhkiytyivät sen mukana. Tuulet eivät kääntyneet kuukauteen, eikä koneella vastatuuleen ajaminen ollut meille vaihtoehto. Luovimaankaan ei lähdetty, koska ennusteet kertoivat meren olevan melkoisen rauhaton. Kävimme muutaman kerran toteamassa sen rannalta käsin itsekin. Kun ei ole suorittamisen pakkoa, niin miksipä sitä menisi merelle kärsimään. Iso kierros muuntautui kahden atollin tarkempaan ja laiskempaan tutkimiseen. Pientä haikeutta oli välillä ilmassa, koska tiesimme, että tämä tulisi jäämään meidän viimeiseksi kerraksi Tuamotun alueella. 

Atollien korallirannat. Jos tuohon laittaisi kameran timelapselle näkisi kuinka miltei kaikki nuo pienet simpukankuoret liikkuvat. Näyttäisi siltä, kuin koko ranta olisi liikkeellä. Rapujen määrä oon hurja.

Manta - paholaisrausku 

Tiiamarin kanssa ehdimme olemaan Tikehaussa kolmessa ankkuripaikassa ja meillä oli riittävästi tekemistä rantoja tutkiessa ja huoltoja tehdessä. Toisella kerralla pysähdyimme tutuilla ankkuripaikoilla, mutta kävimme muutamassa meille uudessa paikassa. 

Sukeltajina meillä on ennakkokäsitys kaikista mainostetuista “Mantapointeista” - yleensähän niissä ei nähdä mantoja - mutta halusimme tällä kertaa kokeilla onneamme. Tikehaun kylän lähellä on pienen pieni motu jossa on vanhan helmifarmin rauniot. Jostain syystä juuri tämän motun edessä on mantojen puhdistusasema jossa pienet puhdistajakalat napostelevat niiden iholta mm. loisia ja kuollutta ihoa. Suuret olivat odotukset jälleen, mutta mantoja ei tälläkään kertaa nähty. Itätuuli oli kestänyt niin pitkään, että asemalla vesi ei ollut erityisen kirkasta, joten kysymys ei välttämättä ollut siitä, että niitä ei siellä olisi ollut. Me ei vaan nähty niitä. Hyvää kuntouintia se toki oli, ettei vallan hukkaan tämäkään pysähdys mennyt. 

Tikehaun manta cleaning station taustalla. Motulla seisoo vielä helmifarmirakennuksen rauniot.

Garden of Eden - Tikehau

Mantapointin keikuttelun jälkeen menimme jälleen Garden of Edenin eteen. Se on Tikehaulla erityisen suojaisa kohta itätuulilla. Meidän seuraksi saapui Tommorrow trimaraani ja tutustuimme Volkeriin ja Racheliin päivien viesteilyn jälkeen ihan livenä. Tommorrow ei ole vallan tavanomainen matkapursi, vaan kyse on tutkimusaluksesta. He seilaavat meriä ja yrittävät kerätä mahdollisimman paljon hammasvalaiden ääntelyä. Heillä on veneessään myös Ocean Voltin moottori, jota mielellään esittelivät meille suomalaisille. Tämmöiset kohtaamiset tekevät purjehduselämästä erityisen arvokkaan. Volkeriin olisimme saattaneet jollain sattumankaupalla törmätä myös työelämässä, koska hän on vuosia tehnyt dokumentteja Saksan televisiolle ja hän jopa muisti nimeltä erään tilaajan (Terveisiä Leenalle), mutta onhan nämä huimia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa joilla on hyvin erilaista osaamista ja tietoa ja niin paljon hyviä tarinoita kerrottavana. Purjehduselämä saattaa olla välillä yksinäistä, joten tämänkaltaiset kohtaamiset ovat kovin tervetulleita, ettemme vallan erakoituisi.

Veden päällä olevissa bungaloweissa asuu yhteisön vieraat. Ankkurista käsin ei juurikaan saa käsitystä siitä, miten paljon viljelyksiä motulla on Palmut suojaavat omalta osaltaan auringon paahteelta.

Rachelin ja Volkerin kanssa päätettiin mennä varsinaiseen Garden of Edeniin, joka on yhden motun (saaren) kokoinen uskonnollinen yhteisö. Vuosiin he eivät ole päästäneet ketään käymään saarellaan mm. Covidin vuoksi. Nykyään jopa jotkut matkatoimistot järjestävät päiväkäyntejä Tikehaulla oleville turisteille. 

Possut odottelivat innoissaan lounasta. Aika iso ääni niistä pääsikin. Osa Garden of Edenin viljelmistä. Mitään myrkkyjä ei käytetä näiden kasvattamisessa.

Paratiisi maanpäällä

Alunperin hongkongilainen elokuvatähti Mui Yee (oikealta nimeltään Kong Duen-yee) perusti New Testament Church -nimisen kristillisen liikkeen, jonka osana tämä Tikehaun Garden of Eden -yhteisö on. Tällä hetkellä motua asuttaa kaksi perhettä ja he elävät omavaraisesti harjoittaen luomuviljelyä ja eläinten kasvatusta. Heidän elämäntapansa perustuu kestävään kehitykseen ja luonnon kunnioittamiseen. Ihan yksinkertaista viljely ei atolleilla ole, koska korallihiekassa ei kasva kuin palmu ja joku muu sitkeä pensas. Mutta pitkäaikainen työ on tuottanut hedelmää ja me saimme ostaa heiltä salaattia, basilikaa ja pak choita. Viljelyn lisäksi motulla on possuja ja kanoja. Valitettavasti sinä päivänä kun me kävimme siellä kanat eivät olleet munineet. Se oli förstille melkoinen takaisku, koska toive saada kananmunia kasvoi melkoisesti siinä vaiheessa, kun päätimme tuolla käydä. 

Volker kysyi - meidän näkökulmasta aiheellisesti -, että opettavatko he muille Tuamotulaisille kasvimaan pitämistä. Vastaus oli, että paikalliset eivät ole erityisen innostuneita asiasta. Meistä kananmunan ja tomaatin ym. ihanien tuoreiden kasvisten etsijöistä se olisi vallan viisasta, ja siitähän voisi ihan tulla paikallinen bisnes. Se ei ole kuitenkaan paikallisten tapa ajatella elämää. Toki jonkinlaista kasvimaata on monilla atolleilla, mutta ei niin suuressa mittakaavassa, että kasviksia löytyisi joka päivä esim. paikallisista kaupoista. 

Iltanuotio korallirannalla 

Samaan ankkurilahteen tuli muutama muukin vene ja yhden venekunnan lapset pyysivät vanhemmiltaan rantajuhlia.  Niinpä meidätkin kutsuttiin rannalle nuotion ääreen nyyttärimeiningillä nauttimaan auringonlaskusta yhdessä. Taas tutustuttiin uusiin ihmisiin; hollantilaisperhe jolla oli kaksi pientä lasta, aussiperhe jonka teini-ikää lähestyvät tytöt kertoivat sitä mitä mieltä he ovat veneasumisesta - Oih sitä ihanaa suoruutta, onhan se välillä oikeasti tylsää, ja yksitoistavuotias osaa kuvailla sen tylsyyden aika täydellisesti. Vaikka olisi tehnyt mieli sanoa, että tylsyyden kokeminen on sellainen tunne jota kannattaa vaalia, se kun katoaa iän myötä. Ei ollut se hetki. Kyllä tämä on parhaimmillaan ihanaa elämää, voida nähdä maailmaa niin monesta eri näkökulmasta. 

1.Unelmien täyttymystä. 2. Kuuluisa Pete´s grilli käytössä - tämä pieni laite menee niin pieneen kasaan, että mahtuisi pienempäänkin veneeseen. 3. Paljon uusia tuttuja. Voi elämä.

Tuherahera 

Hyvästä seurasta huolimatta päätimme lähteä atollin toiseen päähän Tuherahera kylän edustalle. Paikka on epämukava itätuulilla. Ei mahdoton, mutta ei ollenkaan niin rento kuin suojaisa kaakkoiskulma(?). Samaan aikaan meidän kanssa saapui Mareva Nui huoltoalus. Laiturilla olikin sen mukainen elämä seuraavat puolitoista päivää. Mekin jälleen toiveikkaina ajattelimme, että nyt saatetaan saada kananmunia ja ties jos vaikka tomaattejakin. Toisin kävi - kananmunia taisi kyllä tulla, mutta vain niille jotka olivat niitä tilanneet ennakkoon. Tuoretavaraa ei näkynyt kummassakaan kaupassa tällä kertaa, mikä ei varsinaisesti haitannut kauheasti, koska kevyin kantamuksin oli mukava kävellä Tikehaun lentokenttää katsomaan. 

Kävelyllä Tuheraherassa. Ei tarvii yksinään kulkea.

Juuri tulleen tiedon mukaan Ranskan polynesiassa, jossa asuu n. 250 000 asukasta, on 500 000 koiraa. Pääsääntöisesti olemme kohdanneet vain kilttejä, joskin joskus äänekkäitä koiria. Niin kävin tälläkin kerralla. Koira juoksi iloisena tervehtimään ja lyöttäytyi meidän matkaan takaisin satamaan. Seuraavana päivänä kävelyseuraksemme tuli yhden koiran lisäksi myös kaksi possua. Se oli aika hassua. Erään talon koirat eivät olleet possusesta kauhean innoissaan ja ajoivat hänet tiehensä. Epäselväksi jäi, että olivatko nämä possut karanneet jostain, vai elävätkö oikeasti vapaina motulla. 

Tikehaun lentokenttä on pienempi kuin Rangiroan kenttä. Seiniä ei tuon enempää suljeta täällä.

Lomalle paratiisisaarille? 

Täydellinen hetki. kuvacredits: Tiiamari

Viimeiseksi pariksi yöksi siirryimme takaisin hieman suojaisampaan kohtaan erään resortin läheisyyteen. Tälle resortille, kuten monelle muullekin Tuamotujen resorteille pääsee vain venekyydillä. Unelmakohteita ovat nämä, mutta Tiiamari toi hyvän näkökulman näihin. Ne jotka haluavat tulla Tuamotuille lomailemaan, kannattaa olla innostuneita vähintään snorklaukseen, parhaimmillaan sukellukseen. Juuri muuta tekemistä ei näissä ole, eikä mihinkään pääse “käväisemään” kävellen, ellei nauti kävelystä kovin kuuman auringon alla, eikä välttämättä edes silloinkaan. 

Hassut rapuset ja niiden kotikolot. Merisiilin luuranko ei nyt varsinaisesti liity tähän sarjaan, mutta onhan se nyt hirmuisen kaunis.

Jos loman tärkeimpinä kriteereinä on totaali rentoutuminen, rauha, kirjojen lukeminen, kirkkaat vedet, upeat korallit, rapujen

seuraaminen, upeiden auringonnousujen ja laskujen ihastelu palmun alla, nämä ovat oikeita paikkoja siihen. (tarkista aina, että palmussa ei ole kookoksia, jos meinaat istua sen alle - kookokset tappavat enemmän ihmisiä kuin hait.) 

Purjehtijoille nämä ovat unelmapaikkoja. Veneellä matkailussa on tietysti omat mutkansa. Toisaalta me pääsemme kulkemaan omatoimisesti. Meillähän on aina toimiva ;) kumivene jolla pääsee helposti ja itsenäisesti hieman pidemmälle ihmettelemään rantoja, motuja ja niitä vähemmän koluttuja snorklauspaikkoja.

Muistoksi itsellemme - oikeasti olimme näissä paikoissa. Ensimmäinen ja kolmas kuvacreditit: Tiiamarille. Voi elämä.

Viimeisen illan värishow Tikehaulla.