Heti kun lepoa on saatu tarpeeksi ja tuulet näyttävät suotuisilta alkaa lähtölevottomuus (itse kullakin), siispä neljän yön jälkeen irrotettiin köydet Ventspilsistä ja lähdettiin. Ihan oli jopa ajatus, josko Klaipedaan seuraavaksi. Tuttu vastatuuli oli vastassa ja maininkiakin oli ehtinyt jo rakentumaan toisesta suunnasta tulevien aaltojen kaveriksi. Sitten se tapahtui - joku mainitsi pizzan. Hyvin usein kun försti kuulee sanan pizza, hänen alkaa tekemään sitä mieli. Mikäs siinä, eiku tekemään. Kapu ihan vähän varoitteli, että onko nyt paras hetki siihen. No oli, oli. Se oli sitten yksi niistä harvoista kerroista kun förstille tuli paha olo. Kyllä se pizzakin valmistui, mutta vaati se muutaman välihappihyppelyn tehdessä. Vaan olihan se kivaa naposteltavaa yöllä vahtivuorossa.
Alkuiltapäivästä saavuttiin Klaipedaan ja päästiin mielenkiintoisimpaan satamaan aikoihin. Venesatama oli vanhan linnanraunion vallihaudassa. Ensin odotettiin joenvarressa jotta kävelysilta avattiin miesvoimin ja sitten satamakapteenin ohjeistuksen mukaan omalle paikalle. Toinen mutka vaikutti hetkellisesti hirmu kapealta jolloin heräsi tietysti epäilys ja olisi tehnyt mieli huudella satamakapteenille, jolle oli jo aiemmin kuitannut Victorian pituuden: "Victorian syväys on sit muuten vähän reilu kaksi..." kysyvästi. Vaan turhia huolia taas, ei mitään hätää ollut.
Klaipedan vaikuttavimmat kohteet liittyivät kumpikin toiseen maailmansotaan. Pienellä teatteriaukiolla, Klaipedan draamateatterin parvekkeelta on aikoinaan Hitler ilmoittanut Klaipedan asukkaille, että ovat saapuneet ja valloittaneet kaupungin. Tämä oli Hitlerin viimeinen valtaus ennen toista maailmansotaa. Onhan tämänkaltaisia paikkoja nähty aiemmilla matkoilla, mutta jostain syystä tämä pieni aukio ja ajatuksena tämän pienen kaupungin asukkaat sillä hetkellä. Sen on täytynyt olla hurja tilanne.
Toinen oli joenvarressa oleva hieno purjealus, joka olikin suomalaisten Neuvostoliitolle sotakorvauksena rakentama Meridiana purjealus. Laiva oli jo hyvää vauhtia rapistumassa, kunnes Klaipedan kaupungin väki päätti laittaa sen kuntoon ja aloitti työt vuonna 2012. Tällä hetkellä siinä toimii ravintola ja baari.
Kaupungissa oli myös paljon hienoja patsaita. Ehdoton suosikki oli laiturille kiipeävä haamu, jonka kerrotaan pelastaneen kaupungin asukkaat nälänhädästä. Toinen on (rakastan satuja ja ihania tarinoita) nuohooja talon katolla. Liettuassa oli aikanaan sellainen uskomus, että nuohoojan takin napin koskettaminen tuo onnea. Liekö sen vuoksi, etteivät ihmiset lähtisi kiipeilemään sinne katolle, on tämän patsasnuohoojan takin nappi kiinnitetty talon seinään kosketuskorkeudelle.
Kun kiertelee kaupunkia ja istuksii kahviloissa, syntyy erilaisista ärsykkeistä keskustelua. Joskus pieniä heittoja, joskus keskustelu meneekin pidemmälle ja avuksi pitää ottaa kaikki kirjat tai oppaat jotka on sattunut saamaan käteensä ja lopuksi tietysti myös google ja wikipedia: Yhtenä iltana tuli vietettyä hyvän tovin ihmetellessä ensin Klaipedan omaa historiaa ja sitten Kaliningradin historian mielenkiintoiset käänteet.
Koska internetin ihmeellinen maailma on vielä aika vahvana läsnä, keskustelut saattoivat jatkua myös ystävien ja perheenjäsenten kesken. Isäni kanssa olin skypeyhteydessä ja siinä keskustelussa palautui mieleen nimi Eolo. Eolo on joidenkin käännöstekstien mukaan tuulen jumala kreikkalaisessa mytologiassa. Tunnetumpi ehkä kuitenkin Lumikin yhtenä kääpiöistä, Nuhanenä. Sopii siis tuulentekijäksi. Totesin, että Eolo ei ole nyt halunnut kääntää kylkeään ja sen vuoksi matka etenee hitaanlaisesti. Vaan mikäpäs kiire tässä on. Mukavaa tutustua rauhassa Itämeren satamakaupunkeihin.