Koska lähdetään?

Lähtoä ollaan tehty aiemminkin yhtä tahmeasti.

Panamaan juutuimme kiinni kun kärpäspaperiin:  Ei meinattu päästä millään lähtemään erinäisistä meistä riippumattomista syistä, ja kun lopulta sitten asiat olivat reilassa velvoitteista, lähdettiin sääennusteita tuijottelematta. Ajatus tämän päätöksen taustalla oli se, että joka tapauksessa tulee olemaan niin pitkä legi, että ei voida tietää mitä tuleman pitää. Tällä kertaa tiedossa on monta lyhyttä pätkää joten sääikkunalle annetaan ihan eri painoarvo.

Raiatealla pojiussa. Hyvähän siellä oli odotella osia. Vaikka Bon Apetahi kahvilasta loppui rollsit - siitä iso miinus. Tekstin lopussa kuvat rollseista.

Sitten on tietysti se, että veneessä olisi varmasti kaikki kunnossa = työlista sellainen, jossa on enimmäkseen sellaisia tehtäviä, jotka voivat odottaa tulevaa sovittua telakointia. 

Ja näinhän se aina purjehtijan elämä menee, kun joku menee rikki se korjataan. 

Valitettavasti aina ei näytä tulevan tuota kaiken päättävää pistettä, vaan tarina jatkuu, eikä voida olla enää aivan varmoja, onko tämä tosielämää, vai ollaanko me jossain Bermudan kolmion -kaltaisessa tilassa vai jossain todella ärsyttävästi käsikirjoitetussa tosi-TV sarjassa, jossa yritetään selvitä kunnialla vene-elämästä. Erona reality-sarjoihin - täältä ei epäonnistuttuaan pääse pois vaan homma jatkuu niin kauan, kunnes kaikki on joko kunnossa tai ollaan opittu elämään ilman kyseessä olevaa laitetta. 

Normi työapäivä toimistolla. Voimme todeta, että Victoriassakin ollaan siirrytty monitoimitiloihin. Toisessa nurkassa rakennetaan akkupetiä ja toisessa nurkassa kirjailija Sami Tabell keskittyy seuraavaan käsikirjoitukseensa. Näyttää kyllä siltä, että olisi jäänyt rysän päältä kiinni..

Käsikirjoitus menee jokseenkin seuraavasti: 

Vanha olemassa oleva ei enää ongelma, vaan todettu tosiasia on, että vesikone ei tuota täydellä tehollaan. Luonnollisesti tämä on enemmän esillä, kun miehistö on kasvanut.  

Se ei siis ole ongelma, se on vain tiedostettava asia ja vettä on tehtävä sen verran useammin/pidemmän aikaa. 

… Kunhan on tarpeeksi sähköä. 

Sähköä saadaan auringosta - genusta ja jos mikään muu ei auta, niin pääkoneen laturilla. Tästä on ollut niin monasti puhe jo aikaisemmin. Meillä keskenämme - keskimääräisesti päivittäin.  

Näin talviaikaan, kun on päivät hieman lyhyemmät (ei kuitenkaan onneksi niin kuin Suomen talvessa) kätevin tapa pysyä tasapainossa energiankulutuksen ja tuotannon kanssa on käyttää genua. Meidän Hondan reppana on päässyt jo muutamankin tarinan pääosan esittäjäksi, kun se vuosien uskollisen palvelun jälkeen on alkanut reistailemaan. Siitä on mm. tullut mainittua silloin, kun olimme marinassa pääkonevian vuoksi ja taistelimme siinä sivussa perämoottorin ja genun kaasareiden kanssa. Silloin saatiin generaattoriin uusi kaasutin Kanadasta, kun ystävämme Alan tuli takaisin veneelleen. Taas hieman ontuen, mutta silti päästiin joitakin kuukausia eteenpäin Hondan kanssa. Kunnes koitti se päivä, kun mitään ei ollut enää tehtävissä. 

Vanhasta generaattorista on jaettu ihan tarpeeksi kuvia - uudesta ei jostain syystä tullut edes otettua kuvaa ja nyt kun se ei enää toimi, ni ei huvita ottaa siitä kuvaa. Tässä siis uudet akut ja niiden asennus.

Samaan aikaan meidän - ei lainkaan niin vanhat - Litium akut alkoivat oireilemaan. SOK lähetti meille jo aiemmin uuden BMS-kortin uudempaan akkuun viallisen tilalle. Nyt kuitenkin tämän uudemman akun yksi kenno jostain syystä oli kovin herkkä alhaiselle lataukselle. Vaikka kokonaisuudessaan akussa olisi ollut vielä virtaa - vähintään sen verran, mitä tuollainen Litium akku tarvitsee ollakseen tyytyväinen, tämän yhden kennon huonovointisuus tilttasi koko akun ja näin ollen olimme yhtäkkiä taas sähköttömiä. Tähänkin vaivaan se genu oli hirmuisen hyvä - ettei se yksikään kenno pääsisi turhaan loukkaantumaan. 

Palaamme genuun ja minkälaiseen lumipalloefektiin jouduimme: 

Genu menee rikki. Kapua ja förstiä harmittaa. 

Kapu korjaa. 

Genu menee taas rikki. Turhautuminen alkaa tulostumaan audiona. 

Kapu korjaa sen sadannen kerran taas.

Genu toimii taas hetken, kunnes ei enää toimikaan eikä mikään korjaustoimenpide auta.

Yritetään ostaa kokonaan uusi genu. 

Tätä oltiin kokeiltu jo siellä missä kauppoja on eniten, eli Tahitilla. Kapu juoksi kaikkien vihjeiden perässä lähistöllä olevat kaupat todetakseen, että vihjeistä huolimatta ko. tuotetta ei ole (Tähän pieni muistutus vaikka itselle - jos sinulla on vihje kahden vuoden takaa, älä vaivaudu kertomaan siitä. On hyvin todennäköistä, että tilanne on muuttunut).

Etsimme pienempää genua, joka somasti mahtuisi sille tehtyyn laatikkoon avotilaan. Genu löytyi, mutta siinä oli kaksi ongelmaa; liian iso (ei mahdu sille suunniteltuun laatikkoon) ja väärällä saarella. Se kuitenkin saataisiin Tahitilta laivattua kätevästi Raiatealle, jossa olemme. Tilataan ja yritetään keksiä sille sopiva säilytyspaikka, jossa se ei joutuisi vallan olemaan luonnonelementtien armoilla. Sauna, siellä sen on sitten hyvä olla. 

Bora Boraa läheltä ja kaukaa, pinnalta ja pinnan alta - ihan vaan, et olis jotain muutakin ku noita remppakuvia.

Sivujuonne: vanhasta genusta pitäisi päästä eroon, mutta mihin tämänkaltaisen roskan voi viedä? 

Kysytään jälleenmyyjältä, josko he ottaisivat “vaihdossa” meidän rikkinäisen. 

-Ei. 

Ajatus siitä, että meillä olisi kyydissä sekä rikkinäinen, että toimiva genu ei erityisesti miellytä, tavaraa kun on muutenkin ihan tarpeeksi. Josko viedään se roskiksien luokse. Siinä oli vieressä vanhoja akkuja. Jos se vaikka näyttäisi tarpeeksi houkuttelevalta ja joku erityisen kätevä ihminen saisi siitä vielä korjattua itselleen genun. Tai saisi ainakin varaosia, esimerkiksi se ihan uusi kaasari. Jos ihan muina miehinä tuohon lasketaan se ja hipsitään pois. (Sisällä velloo nolous, häpeä ja turhautuminen).

Viikon odottelun jälkeen uusi genu saapuu - ilo korkeimmillaan, nyt saadaan taas ladattua akkuja. 

Niin ne akut. 

Seuraava limittäinen murheenkryyni. Josko vaan luovutaan niidenkin suhteen ja tilataan nekin Tahitilta. Siellä somasti on juuri kaksi vielä hyllyllä. Näin tehdään - tilataan. 

Ei voi maksaa luottokortilla.

Ok - tilisiirto.

Tilisiirrossa saattaa mennä muutama päivä - ennen rahojen saapumista akkuja ei laiteta laivaan.

Näkyykö maksu? Ei näy. 

Näkyykö rahat? Ei näy. Yhteys omaan pankkiin - kyllä niiden pitäisi olla jo vastaanottajalla. Voitteko kysyä omasta pankista? 

Nyt näkyy. Laitetaan akut sitten maanantaina lähtevään laivaan, kun nyt on perjantai jo näin pitkällä. 

Näin on kulunut jälleen viikko. 

Ai niin, autopiloottiakin piti vähän pitää hyvänä Bora Boralla. Mackolta ei kannata kysyä mitkä on Boran parhaat rannat. Ei päästä kovin montaa riviä ilman remppakuvia.

Akut saapuvat - ilo korkeimmillaan! Nyt on akut ja genu jolla ladata ne. 

Asennetaan akut - eivät mahdu akkulootaan: 10mm liian isot. Rälläkkä laulamaan ja lootasta pääty pois. Design palkintoa ei tuostakaan taida tulla. 

Pysyykö ne nyt tuolla? 

Kyllä. 

Ok. Sormet ristissä ja huokaus yläilmoihin. 

Ladataan - genu ei toimi. 

Se on uusi!? 

Se ei toimi. Korjaan.

Käy läpi kaikki tutut mahdolliset oireet. 

Käy! Muttei tuota sähköä.. 

Uloskirjautuminen - ensimmäinen käynti

Edellämainittujen lisäksi uloskirjaitumisen deadline lähestyy uhkaavasti: . Ennakkouloskirjautuminen tehty hyvissä ajoin. Eräänä keskiviikkona Gendaremerille hoitamaan fyysiset paperit.

- Huomenna voitte tulla hakemaan valmiit paperit. 

Huomenna:

- Ei tänään, katsotaan huomenna. 

Seuraava huomenna:

- Ei vielä. 

Välissä viikonloppu.

Seuraavan viikon yks huominen on se oikea päivä! Paperit on kunnossa, passeissa leimat. 

Pitäisi lähteä maasta. 

Genu ei toimi. Akkuja ei saada ladattua täyteen. Mennään edes Bora Boralle, niin ei olla uloskirjanneiden gendarmereiden silmien alla. 

Mukava päiväpurjjhdus Raiatealta Bora Boralle. Keulapurje genua ei avaudu. Taaskaan. Mennään fokalla.

Boralla mooringpallo maksaa 40€/yö - Genuan ongelma olisi taas ratkaistava. Ensin kuitenkin tyyriisti pursiseuran illalliselle, jotta voidaan ruksata Bora käydyksi semi asiallisesti. Seuraava päivä voidaan uhrata purjeiden jumalille. Sitä seuraavakin nähtävästi.

Aina jos näkee jossain suomenkieltä - siitä pitää ottaa kuva. Tämä oli Bora Boran apteekissa - joka luonnollisesti on ensimmäisiä nähtäviä paikkoja.

Ainoa joka voi tehdä muuta on se joka hoitaa muonituksen - försti  pääsi käymään ruokakaupassa. Bora Bora kuitattu - yhdellä illallisella, yhden hengen ruokaostoskäynnillä ja yhdellä yhteisellä snorklausiltapäivällä.

Ei taida kannattaa maksaa 40€ yö tähän puuhaan. Purjeiden jumalatkaan ei saa osaansa siitä

- ongelma ei ratkea. Mennään Maupitille - siellä voidaan olla ankkurissa ja se on kuin Bora Bora ennen turistiryntäystä. Onneton 30 mailin matka, mutta passiin pitää osua somasti aamuun. Se kun on hyvin erilainen passi kuin mitkään aikaisemmin kokemamme. 

Puosu on hengessä mukana ja hänen venekuumeensa pysyy kurissa ihan vaan seuraamalla vähän sivummalta tätä.

Seuraavassa blogipäivityksessä kerrotaan, miksi päädyimme lähtemään yötä vasten purjehtimaan kohti Maupitia ja ratkesivatko ongelmat siellä. Avainsana seuraavalle blogikirjoitukselle on: Amfidrominen piste.

Todistettavasti käytiin hienolla illallisella.

Esimerkkirolssit - näitä yritettiin aina hakea Raiatean Bon Apetahista. Suosittelemme ko. kahvilaa ja näitä nimenomaisia herkkuja.