Medellin
Kävimme Medellinissä -22 hyvin lyhyellä "visarunilla". Visarun on se mitä monet purjehtijat tekee Panamassa ollessa. Pitkä viikonloppu naapurimaassa antaa jälleen oikeuden oleskella Panamassa 3kk. Toisaalta jos näitä visaruneja ei tee, niin voi maksaa yliaikamaksua 50dollaria/hlö/kk. Koska Vali oli yksin käynyt Bogotassa, Medellin haluttiin nähdä yhdessä.
Katutaidetta oli tietysti ympäri kaupunkia, jok ei mikkään pieni kaupunki olekaan 3,5 miljoonan asukkaansa knssa. Erityisen vaikuttava katutaiteen osalta oli kuitenkin Medellinin Comuna 13, jonka tarina palautti hetkeksi uskon ihmisyyteen. Äidit ja taide yhdessä vaikuttivat yhteisöön niin, että synkkä, väkivaltainen ja huumeiden hallitsema menneisyys käännettiin valoisaksi tulevaisuudeksi. Se on turistikohde nykyään, jossa ei vielä tarvitse jonottaa instamomenttia, vaikka kohtia upeille kuville riittää. Metrolla pääsee alueen alapuolelle. Alapuolelle, koska koko kaupunginosa on rakennettu hyvin jyrkälle mäelle ja se oli aikoinaan hyvin eristäytynyt muusta kaupungista. Kaupunki päätti rakentaa alueelle ulkoiset liukuportaat helpottamaan matkaa ylös. Tämän kerrotaan olevan myös yksi pieni osa alueen avautumiseen ja väkivallan vähentämiseen.
Meillä oli ihana paikallinen, nimenomaan Comuna 13 paikallinen opas, jonka kanssa kävelimme läpi alueen ja saimme kuulla sen värikkäästä, surullisesta historiasta.
Bogota
Bogota, jossa asuu n 7,5 miljoonaa asukasta on upea kaupunki. Vuorelle kannattaa mennä katsomaan kaupunkia, sillä sieltä saa kaupungin koosta jonkinlaista kuvaa. Onhan suuria kaupunkeja monia, harvoja olen vain päässyt ihailemaan ylhäältä päin. Lento Cartagenasta ei kestänyt kauaa, mutta muutos oli melkoinen, kun oltiin yhtäkkiä 2640m korkeudessa, kuin Suomen kesässä. Pitkähihaiset paidat oli mukana, sadetakit ja sukat!
Kaikki alla olevat muraalikuvat on Candelarian alueelta. Olimme (Vali ja Tali Umadumista) Bogotassa vain mutamia päiviä, joten valitsimme vain pari aluetta ihmeteltäväksi muutoin niin valtavassa kaupungissa. Taksikuskit pitivät hyvää huolta ja ainoa, joka meitä huijasi oli ihan oikea pankkiautomaatti. Se antoi meille väärrennetyn setelin. Yritimme maksaakin sillä ravintolassa. Tarjoilija juoksi peräämme ja hetken asiaa ihmeteltyämme tarjoilija vain totesi: "Bogota."
San Andres
Kolumbian pienen pieni saari Nicaraguan edustalla - asukkaita vain 55.000. Tännekin tehtiin "lyhyt" visarun Panamasta. Tällä kertaa ihan seilaamalla. Saari olikin niin mukava, että kolme kuukautta meni hujauksessa.
Muraaleja oli vähemmän, mutta kaikkien yritysten isot seinät oli maalattuja. Kylttejä ei juuri ollut ja seinään maalatut "kyltit" olivat vähintäänkin hienosti toteutettuja.
Ansaitsee mielestäni paikkansa tässä sarjassa.
コメント