Slow travel vs. visarun

Jos sellainen trendi olisi, olisimme ehdottomasti sen lähettiläitä, nimittäin slow travel - lifestyle. On kuitenkin poikkeuksiakin, kuten "visarunit". Visaruniksi kutsutaan purjehtijoiden kesken sitä, kun pitää poistua maasta hetkeksi, jotta oleskelua voi lähtömaassa sitten taas jatkaa sallitun ajan. Meillä on multientry-visa, joka tarkoittaa, että voidaan olla täällä 18kk, mutta 6kk välein pitäisi käydä jossain maan ulkopuolella. Panamassahan oli saman tyylinen ratkaisu, pitäisi käydä jossain aina kolmen vai oliko se neljän kuukauden välein. Erona - Panamassa loppujen lopuksi saattoi olla maassa yli sen viisumiajan, kunhan maksoi 50usd/hlö/kk ja Panamasta saattoi tehdä vaikka nopean bussimatkan naapurimaahan muutamalla kympillä. Uusi Seelanti on saari, jonka ihan lähellä ei ole toista maata. Joten jos täältä lähtee se on pakko tehdä lentäen. Omalla veneellä jos lähtee, niin oikea aika lähteä on touko-kesäkuussa Uuteen Seelantiin saapuminen taas naapurisaarilta on Loka-marraskuussa. Edellisessä on nyt suurinpiirtein ajat, antavat vaan kuvan siitä, että ympäröivä merialuetta ei ole suositeltava purjehtia muina aikoina. Aina löytyy niitä jotka niin haluavat tehdä - se heille suotakoon ja onnea toivotettakoon. 

Meillä ei ollut suunnitelmissa lähteä tänä syksynä = pohjoisen pallonpuoliskon kevään aikana purjehtia Victoria pois Uudesta Seelannista, mutta koska ihmisviisumeissa alkoi jo 6kk häämöttämään, piti asialle tehdä jotain. Jep - kuusi kuukautta on taas mennyt. Meidän vauhdissa se on hyvin lyhyt aika ;D. Roadtripin jälkeen alkoikin rankka lentojen etsintä jonnekin - Fidzi, Australia, Tonga? Valinta osui Fidziin sen helppouden ja edullisuuden vuoksi. 

Fidzistä saattaa usealle tulla mieleen turkoosit vedet, upeat snorklausmahdollisuudet, ihanat auringonlaskut. Jep ei mitään sellaista tällä reissulla. Lähdimme käsimatkatavaroilla ja koska pari kanssapurjehtijaa oli ilmaisseet tarvetta varaosille, toinen meidän laukuista oli itse asiassa täynnä varaosia. Kerran näinkin päin - muistakaa aina laittaa hyvä kiertämään! Meitä on matkan varrella muutamakin seilori autellut.

Talomme edessä oleva puu aamuauringossa. Meidän terassilta saattoi kuunnella aaltojen lyömistä rantaan ylävedellä.

Janilta oli invertteri hajonnut juuri ennen Minervalle saapumista ja Jangada vene tarvitsi tietynlaisia tiivisteitä, jotka oli täältä helpompi löytää kuin Fidziltä. Joten ei edes yritetty ottaa snorklauskamoja mukaan. Olimme juuri ajoissa lentojen varaamisen suhteen, sillä saimme ne vielä suhteellisen edullisesti. Seuraavalla viikolla alkaisi uusseelantilaisten koulujen loma-aika ja hinnat nousivat huomattavasti. Otimme siis halvimmat mahdolliset lennot Fidzin Viti-Levu saarelle ja edullisimmasta päästä oleva majoitus. Ensi alkuun näytti siltä, että majoitukset ovat siellä oikeinkin edullisia, mutta kun tarkemmin niitä katseli kävi ilmi, että majoituksen päälle oli pakko ottaa ateriapaketti ja yhtäkkiä hinnat olivatkin sellaisia, ettei meidän budjetti ihan niihin taipunut. Päädyimme siis Airb´n´b:in jossa olisi mahdollisuus itse kokata. Päädyimme Nadin ja Lautokan välille Viseisei kylään. Talo oli rannalla - välissä tie, joten vieroitusoireet eivät käyneet sietämättömiksi. Samalla tontilla oli samanlaisia taloja muutamia, niissä näytti pääosin paikallisia. Kohde oli tuore Airb´n´b -kohde eikä sille ollut arvosteluja. Uhka vai mahdollisuus? Talo oli hyvin samantyyppinen kun Tyynenmeren saarilla usein. Voidaan sanoa, että saimme kokea viikon aitoa paikallistyylisestä eloa.

Viseisein kylälle oli lyhyt kävelymatka ja kävimme siellä tutustumassa. Paikalliset pitävät siellä esittelykierroksia turisteille ja meitä vannotettiin käymään siellä. Se olikin oikeastaan ainoa tapa mennä varsinaiseen kylään kävelemään, koska kujalla josta kylään saavutaan,  istuivat muutamat kyläläiset toivottamassa tervetulleiksi - ja myymässä käsitöitään. Kylän vanhan ja viisaan päällikön talo ja viereinen kirkko olivat yhteisön ydin.

Rummulla viestittiin naapurikylään, että olis asiaa, et kannattais tulla käymään. Todennäköisesti tuo traktorinrengas ei ollut siihen aikaan tuon rummun jalka.

Perimätiedon mukaan Viseiseiä pidetään ensimmäisenä kylänä, johon Fidžin alkuperäiset asukkaat saapuivat. Tarinan mukaan ensimmäiset melanesialaiset merenkulkijat rantautuivat juuri tälle alueelle tuhansia vuosia sitten. Vaikka arkeologit keskustelevat edelleen tarkasta sijainnista ja ajankohdasta, kylä on edelleen erittäin merkittävä osa fidžiläistä kulttuuriperintöä.Saapuessasi kylään sinulle annetaan saronki jotta voit peittää jalkasi tai/ja hartiasi. Minä sain sellaisen myös, vaikka miulla oli pitkät housut. Se oli ehkä vähän hassua.

Tien toisella puolella oli kauppa ja leipomo, josta sai tuoretta leipää iltapäivisinkin, ja se oli mukava yllätys. Meidän talon edestä kulki busseja, joilla on kätevä käydä tutustumassa sekä Nadin kaupunkiin, että Lautokaan. Uuden Seelannin puhtauden jälkeen oli vähän surullista nähdä taas maailmassa enemmän valloillaan olevaa roskaisuus erityisesti kaupungeissa. Usein se alkaa infrasta joka edesauttaa ihmiset välinpitämättömyyteen. Infra on tietysti ihmisten rakentama .. typerä kierre. Nyt on ehkä parempi jättää tämä aihe tähän ja jättää se poliittiseen blogiin.

Koululaisia Nadin bussiasemalla.

Bussin hinnat olivat varsin kohtuulliset n. 1€ lipulla pääsi kumpaankin kaupunkiin. 

Bussilla mentiin myös hoitamaan Janin varaosa edelleen. - Hän kun aikoi saapua toiselle saarelle. Kuten niin helposti aina käy purjehtijoille, löysimme itsemme teollisuusalueelta, jossa DHL:n toimisto sijaitsi. Yllätykseksemme DHL:n pisteessä ei ollut pakkausmateriaalia, joten Vali lähti kiertelemään teollisuusaluetta hieman tarkemmin etsiäkseen materiaalia. Kilometrin päässä piti olla postitoimisto, josta mahdollisesti saisi sellaista. Heillä ei sattunut olemaan, vain kirjekuoria. Matkalla takaisin erään rakennuksen pihalla oli iso roskis jossa televisioiden pakkauspahveja ym. Iloisena hyvästä saaliista takaisin DHL:n toimipisteeseen jossa Macko tyytyväisenä sano, että homma tehty, ei tarvita mitään. Noh - tulipahan tutustuttua Nadin teollisuusalueeseen hieman tarkemmin. Paketti saatiin lähtemään ja loppupäivä vietettiin sitten Nadin keskustassa. 

Jos jotain voisi suositella, kannattaa hieman katsoa mihin aikaan kulkee busseilla - koulujen päättyessä meno on hauskaa, railakasta ja äänekästä sekä tietysti melkoisen ahdasta. Huomiona Fidziläiset lapset näyttivät olevan kovin aidon hyväntahtoisia. Muistellen Panaman Linton Bayn lapsia jotka olivat vähän äkäisiä ja vaativia, fidziläiset olivat kovin hymyileviä ja hyväntahtoisia. Samankaltaisia kuin Hiva Oan ihanat pikkutytöt jotka olivat huolissaan, että kuolemme nälkään, kun meillä ei ole paikallista rahaa ja halusivat antaa omat kolikkonsa. Voi että! Se on niin, että se mitä kuulee kotona, sen mukaan lapsi elää.

Kapeita raiteita tuntui olevan joka pellolta ja ne kaikki päätyivät lopulta Lautokaan, joka tunnetaan myös nimellä Sugar city. Siellä sijaitsee Fidzin suurin sokeritehdas.

Aikoinaan Fidzin suurin vientituote on sokeriruoko. Nyt sen merkitys on selkeästi pienempi ja siitä kielii myös vähällä käytöllä olevat pitkin poikin peltoja kulkevat kapeat junaraiteet. Yksiä raiteita pitkin yritettiin toisena päivänä kävellä Vuda Marinaan viemään Jangadalle tarkoitetut osat. Laiskuutta osaksi, sen kun olisi pitänyt olla oivallinen oikoreitti. Olihan se, kunnes saavuttiin resortin kupeeseen. Kartan mukaan näytti, että kyllä siitä laidalta voisi kulkea ja ehkä normisti olisi voinutkin mutta ei sinä päivänä. Ko. resortissa kuvattiin Love Islandia - Amerikasta asti olivat kuulema tulleet sitä sinne kuvaamaan, kertoi vartija hieman tohkeissaan. Tästä johtuen hän joutui ohjaamaan meidät pellon poikki takaisin oikealle tielle. Ei auttanut vaikka yritettiin tarjota omaa pientä työpanosta ohjelmaan. En vieläkään ihan ymmärrä, miten eivät hoksanneet meidän potentiaalia. 

Kiitos Love Island - tarjosit meille hienon kiertotien.

Vaan peltojen kautta saatiin taas ihan uudet hienot maisemat ja kun päästiin marinaan vievälle tielle hoksattiin, että tultiin vähän hienommalle alueelle. Aivan uusi hieno asfaltti ja siistit ojanpenkat. Päästiin lopulta marinaan ja aukesi tosiaan toisella tavalla ystävämme sanat :” Nauttikaa, Fidzi on kuin paratiisi.” No ehdottomasti näin on, kuten monenkin maan kohdalla on - ne mitkä näkyy turisteille on ihan pudasta ihanuutta ja kauneutta. Se mikä on todellisuus on toisenlaista kauneutta, ei ihan niin siloteltua ja haravoitua. 

On mahdollista, että emme itse koe Vuda Marinan ihanaa tapaa toivottaa vieraat tervetulleiksi - koko henkilökunta tulee laiturille ja laulaa tervetuliaislaulun. Saimme kokea sen sivusta, kun parahiksi saapui marinaan vene, joka oli meille tuttu täältä Dockland 5 telakalta. 

Vuda marinan ravintola on hirmu kaunis. Niin kaunis, että siellä järjestetään häitäkin. Sattui somasti, että juuri sinä päivänä kun me olimme siellä. Sulhanen nipistää itseään varmistakseen, että on hereillä. Ylemmissä kuvissa marinan laiturimallia ja saapuva vene - tässä kohtaa henkilökunta ryntää laiturille laulamaan.

Muutama päivä otettiin niin iisisti, ettei tehty yhtään mitään. Hoksattiin nimittäin, että se olisi vähän niinku tämän pakkoloman ajatus - että rentoutuisi. Jotta jaksaa sitten taas jatkaa veneremppojen kanssa. 

Sunnuntaiksi kuitenkin päätettiin ottaa auto vuokralle, meidän vuokraisäntä kun sattui sellaista tarjoamaan. Sillä ajeltiin sitten vuorille katsomaan saarta vähän ylempää. Ne oli hyvin käytetyt rahat. Olen ajanut jonkunkin verran ja väitän olevani ihan ok kuski. Ei ongelmia erilaisissa liikenteissä, ei parkkeerauksen kanssa ja olen ajellut myös pieniä vuoristoteitä ilman sen kummempaa hätäilyä. Nyt on kuitenkin kaksi paikkaa, jossa on hieman ollut tarkka paikka. Ranskan Polynesian Hiva Oalla, oikein jyrkässä ylämäessä, kun satuin katsomaan taustapeiliin ja meinas iskeä korkeanpaikankammo ja nyt tuolla Fidzillä kun oli jälleen melkoisen jyrkkä ylämäki, pienimoottorinen automaattivaihteinen pikkumaasturi ja isokivinen reikäinen hiekkatie. Ihan kieli keskellä suuta sai olla, että veto ja pito pysyy ja päästään mäen päälle. Palkinto oli sen arvoinen ehdottomasti. 

Palkitsevat maisemat tiukan nousun jälkeen. Ylhäällä tutustuimme kuoroon joka oli lähtenyt aamuvarhaisella Suvasta kuvatakseen lauluaan näissä upeissa maisemissa.

Näin ollen voidaan todeta, että meidän “visarun” oli oikein onnistunut. Nähtiin oikeata Fidziä, rentouduttiin niin, että meinasi olla tylsää - se on jo melkoinen saavutus tässä iässä ja viikon jälkeen oltiin niin kovin iloisia ja valmiita palaamaan koti-Victoriaan. 

Kuten usein käy tämmöisillä retkillä purjehtijoille, jotta pääsimme paluulennolle meidän piti todistaa, että meillä on aikomus lähteäkin joskus Uudesta Seelannista, vaikka meillä ei ole seuraavaa lentolippua varattuna. Miehistölle yleensä kapteeni kirjoittaa “kapteenin kirjeen” jossa kerrotaan, että ko. henkilö on tulossa veneeseen miehistöksi ja poistuu veneen mukana maasta. Meidän tapauksessa kun kapteenikin oli mukana, esitimme veneen paperit ja kerroimme sen olevan Whangareissa ja sillä on tarkoitus jatkaa matkaa. Tällä kertaa se meni näin helposti. Viime kerralla vastaavassa tilanteessa lentäessämme Medellinistä takaisin Panamaan, asiaa jouduttiin selvittelemään muutaman tunnin ajan. Onneksi tähän oltiin varauduttu. 

Nyt ollaan takaisin työleirillä ja askartelu jatkuu Uuden Seelannin talvessa ja . Yöt ovat kovin kylmiä (+5astetta), mutta onneksemme päivisin on aurinkoa riittänyt, eikä sadetakkeja puhumattakaan toppatakkeja ole tarvittu. Sukkia kyllä - vain uusseelantilaiset pystyvät yhä kulkemaan shortseissa ja varvassandaaleissa. 

Edellinen

Meidän Fidzi-koti. Kylän raitti. The auringonlasku. Maito toimitettuna omalle pihalle.

Tätä me ihmiset olemme. Vasemmalla millaisia oikeasti olemme - oikealla se mitä haluamme, kunhan meidän ei itse tarvitse olla sitä siivoamassa. Oikeanpuoleinen ranta on kahden ison kansainvälisen resortin edessä. Äkkiseltään saattaisimme ajatella, että "No nehän tekee hienoa työtä, kun pitävät siistinä." Valitettavasti ihan kahden askeleen päässä tästä resorttivieraille tarjotusta rannasta on alue jossa heidän ei toivota kulkevan ja siitä eivät resortit yllättän välitä pitää huolta.

Nadia ja Lautokaa. Rantabulevardi oli Lautokassa. Mackolle käytiin ostamassa asiallisemmat kävelykengät, ei kelpuuttanut löytämäni Nitroja..