Kun oikein lääkärin auktoriteetilla komennetaan toipumaan ja ottamaan iisisti (Sairastuminen), niin uskottavahan se on. Tekisi mieli tehdä vaikka mitä hullua, mutta kun se nyt on sitten vähän niinku kiellettyä, niin alkaa jonkinlainen tyhjäkäynti. Aika kulkee ihan yhtä nopeasti kuin muutenkin, mutta siitä puuttuu joku osa ja se vaikuttaa vähän tyhjältä. Vähän ehkä turhauttavakin. Ihan erityisesti jos itse kokee olevansa jo täysin toipunut, mutta toinen osapuoli on yhä vähän ihmeissään siitä, miten tähän uuteen arkeen pitäisi nyt suhtautua.
Auringonlaskuja Moorea, Huahine.
Neljän kuukauden toipuilun jälkeen todettiin yhdessä, että on korkea aika palauttaa asetukset takaisin normaaliimpaan asentoon. Kavereiden kanssa sovittiin, että käydäänpä Huahinella. Se tuntui juuri sopivalta yhden yön yli testipurjehdukselta. Näillä maileilla sen luulisi olevan läpihuutojuttu mutta toisaalta tietää, että lyhytkin legi saattaa muotoutua ihan toiseksi kuin kuviteltiin. Vaan nyt oltiin onnekkaita. Normaali yönylipurjehdus merisairauksineen (tällä kertaa vain Kapteenilla tuttuja lieviä oireita), vähäistä unta joka palkittiin valaiden hyppynäytöksellä.
Huahine oli jo viime vuodesta tuttu, eikä meillä tällä kertaa ollut tarkoitus jäädä pidemmäksi ajaksi. Tämä oli itse asiassa meidän rytmillämme ennätysnopea käynti. Olimme kolmessa eri ankkuripaikassa yhteensä viisi yötä, ennen kuin lähdimme seilaamaan Huahinelta takaisin Tahitin suuntaan. Näinkin lyhyen käynnin aikana ehdimme tavata vanhoja tuttuja. Mutta siis me pysähdyksissä alle viikon? Ei uskoisi.
Paluumatka oli vielä parempi kuin Huahinelle purjehdus - paitsi, ettei nähty ollenkaan valaita. Täysikuu oli, ja se on yksi ihanimpia asioita yövahdissa ollessa. Merisairaus ei oireillut senkään vertaa mitä aikaisemmin. No oli sentään joku huono puoli, tuuli oli vähäinen ja jouduttiin loppumatkasta käyttämään konetta.
Perillä Tahitilla olimme keskiviikkoaamuna, joka sattui tällä kertaa olemaan aivan oikea aika olla juurikin Tahitilla. Samantien tuli tutut moikkaamaan, kun saatiin ankkuroitua ja toista odoteltiin saapuvaksi, kolmanteen tutustuttiin lähemmin seuraavan illan sundownerilla. Mikä hauskinta on, että kaikki nämä tuntevat lauantaiaamuna saapuvat Meiran ja Samin. Syy meidän saapumiseen Tahitille, oli juurikin tultiin, jotta voidaan kidnapata M&S kyytiin vähäksi aikaa. Nämä kaikki saavat tyytyä yhteisiin sundownereihin, jossa pääsevät vaihtamaan kuulumisia. Tätä on pitkään samoilla alueilla seilaaminen - pikkuhiljaa alkaa olemaan sen verran tuttuja, että jokaisessa ankkurilahdessa on joku kaveri ja kohta se kertaantuu muutamaksi kaveriksi.
Erityisesti tänä viikonloppuna sen arvon taas ymmärtää - toteaa tämä ylitösosiaalinen erakko, joka katsoo uuden sukulaisneidin ja ystävän lapsenlapsen ristiäiskuvia - ikävöi läheisiä ja on siksi niin erityisen kiitollinen ja onnellinen näistä ystävistä täällä toisella puolella maailmaa. Pieni lauma kaukana siitä kotilaumasta. Ja nyt hetken aikaa saadaan pitää nämä kaksi laumanjäsentä meidän kaa. Se on hirmu kivaa ja tuo taas sisältöä tähän jatkuvasti vauhdikkaasti kuluvaan aikaan.
Huahinen kukat.
Pitkän pöydän illallisia kaivatessa, voi lukea teidän juttuja 😍