Etsi
  • Vali

Me

Päivitetty: 4. marras 2019


Trieste. © M.Rönkä

Kapu on alunperin Joensuusta. Gasti Triestestä. Helsingistä tuli yhteinen kotikaupunki, mutta juuremme muistuttavat enemmän meduusan lonkeroita kuin hongan pääjuurta. Toisaalta ikä alkaa muistuttamaan enemmän ikihonkaa. Odoteluun ei voida enää tuhlata aikaa. Hävitetään sohva* ja aloitetaan matka.


Kapulla on pitkä purjehdushistoria. Förstillä ei. Onneksi jonkun verran kuitenkin on päästy yhdessä harjoittelemaan ja testaamaan toistemme tapaa reagoida erilaisiin tilanteisiin, veneessä, vedessä, vettä veneessä ja maissa.







Vali & Macko

* Koska tämänkaltaisen matkan ET (ennakkotutkimusmatka) söisi jo turhan ison osan budjettia, olemme keskittyneet digitaaliseen taustatutkimukseen. Uma (linkki tuolla yllä) on yksi niistä monista vlogeista joita olemme seuranneet. Blogeja olemme kuluttaneet melkomoisen määrän myös, eikä analogisiakaan julkaisuja olla kartettu. Kirjapinot yöpöydillä olivat aikalailla purjehduspainotteisia.



0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki