Etsi
  • Vali

BISKAJA





Aiemmista kirjoituksista saattaa käydä ilmi, että tätä on odotettu lähtöpäivästä lähtien. Se on myös jännittänyt. Tietoisesti olen yrittänyt olla lukematta liikoja tarinoita tästä kyseisestä ylityksestä, koska ne ovat usein kovin hurjia. Parempi lähteä mahdollisimman vähin ennakko-odotuksin puoleen tai toiseen.

Sen verran kuitenkin haluttiin varmistella parempia kelejä, että uhrattiin Eololle ja Poseidonille parasta konjakkia. Ottivat sitten turhankin tosissaan. Seuraavaan ylitykseen testaamme tuota lahjaksi saamamme parempaa Jaloviinaa, jos sillä saisi kuitenkin pienen hönkäyksen pysymään.


1.8.


Aamuherätys ja tähtäys klo kahdeksaksi polttoainelaiturille. Ensimmäiset asiakkaat olikin siellä jo laiturilla ja hienosti henkilökunnan kantavaäänisin ihminen ohjeisti meidät seuraavat oikeaan järjestykseen kiinnittymään. 500 litraa polttoainetta tankkiin ja sitten lähdettiin. Tuulta ei juurikaan. Moottorilla saattaa mennä suurin osa tästä legistä. Jos pitää valita, totaalisen tyyni Biskaja tai totaalisen raivostunut Biskaja, niin kyllä olin valmis puuduttamaan korvani seuraaviksi 4-5 vuorokaudeksi.


Ensimmäinen miltei vuorokausi meni siihen, että ylipäätään ollaan Biskajalla - ei ihan, mutta melkein. 20.45 ensimmäiset delfiinit ❤️ Trebeurdenin kohdalla suunnilleen. Innostus, hämmästys, ihastus oli valtaisa. Kun sitten kääntyivät pois katse osui kannella olevaan pulttiin. Sellainen löytö ei ole erityisen mukava. Toisaalta oikein hyvä että se oli siinä kannella jotta edes tiesi ruveta etsimään mistä se on tippunut. Puomistahan se. Saimme (se on se savolaispassiivi taas - Kapu sai) sen takaisin paikalleen ja kiristettyä.


Ensimmäiset kaksi tuntia yövahtivuorosta - ei mitään. En siltikään osaa mennä alas lämpimämpään. Tähtitaivas on huikea. Otava on laskeutunut jo melko alas taivaanrantaan - liekö totta. Toisaalta Egyptissä ymmärtääkseni miten maapallo toimii kävin makaamaan terassin lattialle ja silloin Otava oli samassa asennossa kuin Suomessa ollessa. No sen kahden tunnin jälkeen iski rush hour kaksi purjevenettä vastaan ja yksi lähestyy takaa. Vastaantulijoita päätän väistää, mikä olikin hyvä, koska toinen eteni purjeilla. Se oli toinen lentävä hollantilaisen oloinen tapaus. Kulkuvalot näkyivät kumpikin - on siis tulossa kohti. Mut miten ne voi olla niin kaukana toisistaan. AIS tiedoissa kerrotaan että kyse on a luokan kohteesta (viittaa ammattikäytössä olevaan alukseen), mutta silti purjeveneestä joka on 30m pitkä ja 20 leveä 👀 melko loota. Kun se sitten lopulta lähestyi tarpeeksi sen musta iso (ja koska yöllä kaikki on isompaa, niin ISO!) oli valtava. Toinen vene olikin ihan normi. Tunnin kuluttua tuli toinen samankaltainen 20x30 AIS tiedoilla varustettu vene vastaan. Siinä jo nimi kertoi paljon - trimaraani jossa solopurjehtija. Jotain kisarasseja täytyy olla. Sitten ei taas mitään.


2.8.


Kapu heräsi oikeasti (pissiheräämisiä ei lasketa) 3,5 jälkeen. Aamu alkoi jo sarastamaan ja ilma oli märkää. Ei siis satanut mutta ilma oli märkä. Aamutee ja voileivät valmiiksi vahtivuorolaiselle ja sit ahhh nukkumaan. Jostain syystä ensimmäisen yön ensimmäinen nukkuvuoro menee aina pylylleen. Toinen ei. Täytyy vaan muistaa pissiheräämisvaiheessa samantien ilmoittaa ettei ole vielä valmis heräämään, vaan aikoo käyttää sen viimeisenkin nukkuvuoronsa nukkumiseen! No ei siit sit tullut mitään, mut oikeaoppisesti kahvi tarjoiltiin meripunkkaan ❤️


Kolmen aikaan iltapäivällä on jo ihan hyvä olla pelkällä hupparilla ja fleecehousuilla. Pizzanplaset välipalaksi ja lasagne uunin jälkilämpöön sulamaan päivälliseksi.

Kesäisin kotiparvekkeelta (silloin kun ei olla oltu purjehtimassa) ollaan seurattu pääskysten ilmalentoa. Alkukesästä riemastuttavaa ihanaa. Loppukesän iltoina alkaa pelko hiipiä - jos tänään ei enää ole iltalentoa. Guernseyssä ei nähty yhtään pääskystä.

Nyt täällä Biskajalla Delfiineillä näyttää olevan oma aikataulunsa ja illalla auringonlaskussa on tanssin aika. Yhtä haltioituneena - ehkä vähän enemmän, on tämä sen verran harvinaista - tulee tuijotettua tätä toimitusta.

Kun tämänkaltaisia ihmeitä, jotka eivät ole ihmeitä, nehän on mitä luonnollisinta luontoa (kuinka kauaksi olemme ajautuneet!?) mietin Aulia ja Hannua jotka halusivat nimenomaan purjehtia kylmille alueille, sinne missä luonto on erityisen rikas ja näyttävä (Mantan blogi, suosittelen!). En ihmettele sitä yhtään. Jo vuoden ajan on mielessä kytenyt ajatus, että olisiko se sittenkin se Alaska. Yksi asia kerrallaan. Ensin vähän lämpöhoitoa kaikkien niiden vuosien edestä joista se on jäänyt saamatta muutettuamme Suomeen.


Mieti!! Voit kirjoittaa - Täällä Biskajalla - 👀😭😍 (puhuu jo itsekseen)


Mahtavat 4h univuoro josta sain nukuttua suurimman osan!


3.8.

Klo 2.30 UTC koiravuoro alkaa ja ollaan legin puolessavälissä 219 nm suunnilleen takana ja edessä.

Via lattea jo toista yötä.


Voisipa nauhoittaa ajatukset, on ne niin villejä ja poukkoilevia kuten seuraavat:


"Koska oppisin käsittelemään Victoriaa ihan suvereenisti. Niinku se nainen Guernseyllä joka kylmästi meni vauhdilla kohti toista venettä, laiturilla jo huudettiin että hidasta! Ei turhia kuunnellut vaan teki niinkuin tiesi että pitää tehdä.. vauhdilla kohti ja oikealla hetkellä pakki päälle ja tuuli hoitaa loput. Täydellisesti toisen veneen viereen niin että kansiporukka sai veneen kiinni. Upeaa. Oli ehkä ollut sen kamun opissa joka videossaan sanoo kovan tuulen rantautumisesta ”älä kuuntele laiturilta tulevia ohjeita, vaan tee niinkuin tiedät että pitää tehdä.”

Sillä tavalla haluisin oppia käsittelemään Victoriaa. ”Vickan ei taivu ihan niin ketterästi varsinkaan jolla kannella. Tuuli ottaa niin paljon kiinni ettei nenä käänny niin rivakkaasti kuin ilman..” Samankaltainen tilanne kun aikoinaan liukkaan kelin radalla, jonka menin suorittamaan Fiat 850 (ihana, ihana pieni munakuppinen) tein kuten oli opetettu ja ohjeistettu, mutta väistöt ei ihan mennyt nappiin. Opettaja tuli lohduttamaan ”tässä autossa on niin lyhyt akseliväli että tuolla ruorilla et mitenkään ehdi sitä vääntämään tarpeeksi nopeasti.” Ruoriksi sanon kyllä rattia vaan sen takia että se kuvailisi kuinka iso se oli suhteessa autoon. Oli kuitenkin alkuperäinen puuratti. Siinä silloinkin mietin ”no mikäs siinä, jos joudun tämän tekemään ennen rekan alle joutumista, voin aina matkalla todeta että ”lyhyt akseliväli - sori!”

Siinä ei jälkeenpäin kyl olis tarvinnut selitellä sen enempää kenellekään mitään. Mut jos Vickanin kanssa menee satamassa joku vähän hups, eikä ole valmiiksi valittu sataman halvin vene jota rytätä, tuskin tulisi ruumiita mutta aivan "#%¤#% lasku. Ja Vickaniin ei todennäköisesti juuri mitään."


Eikä ne ajatukset sit ihan heti lopu kun ne pääsee vauhtiin:


"Oon lukenut Mia Kankimäen, Naisia joita ajattelen öisin, kirjaa. Ja sit sitä Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirjaa. Aloitin Itämerellä, ovat kumpikin vielä kesken. Kyllikin kirjassa on jokseenkin alakuloisen kuulosta tekstiä, meinas alkaa masentaa. Sen verran kuitenkin luin että pääsin kohtaan jossa hää tuskailee kun ei meinaa päästä Itämereltä etenemään. Lastaukset kestää.. jotta ihan taisi pari viikkoa mennä ennenkuin pääsivät Pohjanmerelle. Meiltä meni miltei kuukausi. Ja tuosta ensin mainitsemastani kirjasta Karen ”Minulla oli kahvitila Afrikassa” Blixen jonka matka kotiin Tanskaan kesti 44 päivää. Afrikasta. Siihen aikaan. Meillä on kohta 60 päivää ja juuri ja juuri ollaan pääsemässä Espanjaan. Pitää ehkä katsoa onko merimaileissa itse asiassa niin kauheasti eroa. Entä se Mary joka halusi rikkoa R.Foggin (ihana piirretty muuten) ennätyksen maailmanympärimatkassa. 72 päivää. Koko maailma. On ne tietysti eri vehkeet millä nää on reissanneet ja onhan sitten ne matkailijanaiset joiden matka on kestäneet pidempään. Toisaalta ei tää pää kyllä meinaa ehtiä mukaan tähänkään vauhtiin. Hidas on.


Vielä tuosta 850:stä. Sisko on aina ihmetellyt että laitteita inhimillistetään. Viimeisin autoni nimesin Luigiksi, tietysti Fiat 500 kun oli ja piirrettyjen ystävä kun olen. Ja onhan veneillä aina ollut nimet. No 850 on ainoa auto jonka perään olen itkenyt. Ei vain kuvannollisesti vaan ihan konkreettisesti pillittänyt kun se lähti pihasta uuden omistajansa kanssa.

Victoria, Victoria on jotain ihan vielä toisiin sfääreihin menevä. Tässä keskellä Biskajaa (yhä käsittämätöntä kirjoittaa noin) se kuljettaa meitä sitkeästi eteenpäin. Se pitää sisällään kaiken mitä tarvitsemme. Kaiken. Tällä hetkellä miltei koko meidän omaisuutemme. Ihmiset rakentaa robotteja ja tällä hetkellä tekoälyä ymv. Ja vasta nyt kun on pari kuukautta tehnyt matkaa Victorialla yhtäjaksoisesti käsitän ihmisen aiempien tehtyjen keksintöjen nerokkuuden. Vanna jona pysyy pinnalla, joka kulkee tuulen voimalla tai jos ei niin Fordin voimalla. Fordi joka raksuttaa tälläkin hetkellä jo toista vuorokautta putkeen, ihan vaan ruksuttaa, ei valita (onneksi ja kiitos Risto!) Victoriassa on ajallisesti laaja kirjo ihmisen kehittämiä asioita -perusasioista viimeisimpään tekniikkaan.. ei sentään tekoälyä varsinaisesti. Joka tapauksessa.. onhan se vähän niinku äiti, äidin kohtu kun ollaan merellä. Kuin lapsi kun ollaan satamassa - pitää pestä ja huoltaa, ruokkia ja, ja. "


Juuh tällaisia ajatuksenpötköjä tulee. Eikä ne vaan lopu:


"Niin ja se itsensä löytäminen ja onnen löytäminen - palaan siis tuohon Naisia joita ajattelen öisin -kirjaan. Lapsettoman tai lapsellisen naisen. Onnellisen tai onnettoman lapsuuden elänyt. Voimakas tai herkkä jopa heikko.. juuei elämässä on vain harmaata. Teini-iän idealistisen jakson jälkeen elämässä on vain harmaan moninaisia sävyjä. Ja kaikissa on kaikkia noita ominaisuuksia. Kylläkin niin, että jotkut ovat niin onnekkaita, että voivat kokea myös onnentunteita ja onnea. Kuten minä. Äärettömän onnekas, vaikka onhan tähän reiluun neljäänkymmeneen vuoteen mahtunut tietystit monenlaista. Ja vielä se haaste, mitäs siinä on löydettävää kun itse muuttuu koko ajan. On vaan pysyttävä mukana tarkasteltava ja ymmärrettävä mikä niistä harmaista pilkuista tänään vaikuttaa siihen millainen olen. Ehkä näin. Tänä yönä, tällä päällä ajattelen, että se voisi olla näin."

Tämmöisiä koukeroita oli seurana yövahtivuoroissa. Välillä ihan nauratti, kuinka nopeasti ne pysyti poukkoilemaan asiasta toiseen. Jotta miten ihmeessä itsekään pysyn itsenä perässä ja taas ymmärsin ystäviäni jotka välillä keskeyttävät miun puheripulin kysymyksellä:"Mistäs me tässä niinku puhutaan tällä hetkellä?"

Ajatusten rauhoituttua, normioloihin:


4.8.

Kapu yritti salaa hiipiä pissille. klo 5.07utc aurinko on punaisena taivaanrannassa pilvien takana.

Nukkuvuoroa ja ruokaa tasaisin väliajoin.

Jotain suurempaa tapahtumaa: klo 15.00 sammuu vihdoin kone!

Ja käynnistyy taas parin tunnin epätoivoisen odottelun jälkeen. Puoli tuntia meni ihan hyvin kyl.


Delfiinisaldo tänään vain yksi yksinäinen suloinen. Ehkä ollaan oltu myös enemmän sisällä? Tai ollaan vaan niin keskellä. Korkeapaineessa mennään. Niin lämmintä etten pitänyt koko päivänä villasukkia. Nyt illasta saa taas kyllä pukea päälle.

Pidettiin lettukestit.


Purjeet nostettiin uudelleen - ei uskaltanut kirjata kellonaikaa ettei se loppuis liian pian.

Kun vahtivuoroa on jäljellä 10min ja kirjan välimerkit ja välit näyttää kun ötökkä joka on tippunut näytölle ja yrität puhaltaa sitä pois 😬

Klo 18.20 utc maata! Isot jyrkänteet 👀 woooow!! Ja sellainen vauhti et oltais typerään aikaan A Coruñassa että pitäisikö jatkaa siitä vielä eteenpäin vähän matkaa.. vai olisiko se täs ekana oleva satama.. ehkä ei sekään, aurinko ehtii laskemaan ennenkuin oltais sielläkään perillä. Päätetään nauttia siitä, että purjeet on ylhäällä ja katsotaan mihin kohtaan päästään aamuksi.


Nukkuvuorosta herääminen railakkaaseen meininkiin. Että puhaltaa sitten oikeasti.

Tunnin vahtivuoron jälkeen, totean että on pakko reivata. Victoria menee jo milten 8 solmua Genoalla. Kapu hereille ja avittamaan. Samassa rytäkässä autopilotti päättää sanoutua irti. Kello on suunnilleen puoliyö, tänä yönä ei tarvii ihmetellä ajatuksenjuoksua, kaikki energia menee ruorissa. Liikennekin on taas normaalia - rahtilaivoja, kalastusaluksia, purjeveneitä.

Jos Biskaja oli hirmuisen kiltti, saapuminen Coruñaan oli vähän toista. Aamun valjetessa, 5.8., olimme sopivasti kaupungin edessä - enää pari tuntia kevytlinkousohjelmaa ja saadaan narut kiinni. Se oli muuten ristiriitainen tunne. Samaan aikaan niin hienoa päästä vihdoin maihin, toisaalta näinkö nopeasti tää ylitys nyt sit meni, pitäisikö vielä vähän jatkaa. Ei oikeasti, kyllä nyt on hienoa mennä maihin ja mennä vaikka ulos syömään, juhlistaman THE legin onnistumista! Olimme Biskajalla ja nyt olemme sen toisella puolella - elokuun aikana!

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki