Etsi
  • Vali

Espanja - Portugali, foodistin matkassa

Jäimme vielä muutamaksi päiväksi Muroksen marinaan siivoamaan ja rauhoittumaan. Yksi ylimääräinen päivä tuli siitä, kun Kapu oli nähnyt sen San Francisco merkin Muroksesta jonkun verran eteenpäin. Pyörät alle ja etsimään sitä - ja videota tekemään. Kaikenlaista hieman päätöntä, mut hei - miks ei!


Muroksesta sitten kuitenkin uskaltauduttiin eteenpäin. Ensimmäiseksi yöksi siirryttiin Ribeira, Ria Arousaan. Jostain syystä ei sitten päädytty lainkaan maihin, vaikka Eki oli paikkaa meille kehunutkin. Ehkä aikaisemmat muutamat viikot maissa olivat tehneet tehtävänsä eikä veneestä halunnut lähteä laisin pois, siispä seuraavana päivänä siirryttiin vielä hieman eteenpäin lähemmäksi Vigoa - Ensenada de Barraan 8. Relaxin porukka oli täällä jo aiemmin käynyt ja paikkaa kehunut, eikä turhaan. Hirmuisen kaunis hiekkaranta, kristallikirkasta vettä. Olivat myös varoittaneet, että kyse on nudistirannasta, mutta vaikutti siltä, että me emme häirinneet heitä, eikä he ainakaan häirinneet meitä. Kovasti suosittu oli myös tämä poukama, ankkurissa oli helposti yli 20 venettä erityisesti viikonloppuna.


Kelluimme, luimme ja valmistelimme Victoriaa vieraiden saapumista silmällä pitäen. Hirmuisen hyvät portugalilaiset ystävämme olivat onnistuneet järjestämään lomansa niin, että pystyisivät viettämään kanssamme muutaman viikon. Kun heidän saapumispäivänsä lähestyi, siirryimme Vigooon. Kovin miellyttävä kaupunki, melkoisen ahdas marina. Ei kuitenkaan niin ahdas, etteikö oltaisi sinne mahduttu.


Xana ja Sergio saapuivat perjantai-lauantai välisenä yönä bussilla Lissabonista. Pieni iltapala ja pitkille ensimmäisen lomapäivän unille. Seuraavana päivänä päätimme mennä ulos syömään juhlan kunniaksi. Se oli ensimmäinen ja ainoa ravintola jonka försti valtsi tämän vierailun aikana. Suosittelemme kyllä tätäkin paikkaa vahvasti: Taberna a Pedra. Oikein erinomaista merenelävää ja ihan huippupalvelua!


Vigon jälkeen menimme takaisin Barran rannan edustalle muutamaksi päiväksi ankkuriin. Odottelimme sieltä käsin ankkurointilupaa Ciesin saarille. Odotellessa kävimme kävelemässä ihanassa lämmössä, ihanan metsäreitin. Tuoksu oli juuri sitä itseään - paahteinen havumetsä, samankaltainen tuoksu kuin oli ollut Ensenada de Esteirassa. Kun sitten saimme ankkurointiluvan siirryimme Ciesille. Se oli ehkä tähänastisista hienoinpia paikkoja joissa kävimme. Huikeita kävelyjä järisyttävissä maisemissa. Saarella oli leirintäalue ja siihen liitännäinen ravintola jossa kävimme nauttimassa yhdet palautusjuomat. Sitten oli myös toinen ravintola joka toimi terminaalin yhteydessä. Kausi oli lopuillaan ja se vaikutti ravintolan tarjontaan. Hassuinta oli kuitenkin se, että joka aamu heräsimme siihen, että kalastajat kalastivat aivan ankkurissa olevien veneiden välistä ja saivat aika hienoa saalista - mutta se ei vaikuttanut ravintolan tarjontaan. Kysyimme myös, voiko kalastajilta ostaa suoraan "Ei missään tapauksessa." Typerää oli tietysti kysyä ulkopuoliselta - olisi vain kannattanut huudella aamulla suoraan kalastajille. Toinen mikä ihmetytti oli ylipäätään se kalastus siellä rannalla Kyse on kuitenkin luonnonsuojelupuistosta. Olisiko siis ollut niin, että kyse on vain saaresta joka on suojeltu, mutta ei ympäröivä meri.


Kävimme pienen sukelluksenkin tekemässä Kapun kanssa tässä rannassa. Ihan vaan sellainen checkdive. Ihan yhtä työlästä se on kuin mitä aina muisteleekin. Joitakin tunteja valmistelua ja sitten se juhlallinen vajaa tunti veden alla. Täytyy kuitenkin huomioida, että olimme vielä viileissä vesissä - siis ilman kuivapukua ei kumpaakaan olisi sinne veteen saanut. Tulipahan niitäkin käytettyä. Toivottavasti voimme pian pakata ne viimeiseen keulapiikin nurkkaan ja keskittyä light divingiin 3mm. märkkärillä. Sitähän varten tänne ollaan lähdetty - hikoilemaan, kärsimään kuumasta. Vielä sitä ei ole juuri tapahtunut. Ei kyllä kylmästäkään olla enää kärsitty.

Ciesistä lähdimme seuraavaan paikkaan, Baionaan totaalisessa hernerokkasumussa. Totesimme, että hyvä päivä lähteä, kun ei tuosta saaresta näe mitään. Victoriassa on tutka ja AIS vastaanotin - eli kaikenlaiset pelit ja vempeleet. Silti, ehkä vähän hupimielessä Kapu laittoi förstin keulaan tähystämään. Kun yksi vene tuli näkyviin, huusin Kapulle, että sieltähän styyrpuurin puolelta tulee vene, jotta näetkö sen? Ko. veneessä oli myös tähystäjä, joka huusi meille "Ootteko te Suomesta?" :D Olivat menossa Ciesin saarelle juuri. Todettiin heille, että se on upea paikka, kunhan siellä vaan näkyy jotain. Harmillisesti jäi bongaamatta veneen nimi.


Baiona oli se paikka joka ensimmäisenä sai viestin Kolumbuksen löytämästä Länsi-Intian saaristosta eli Amerikasta. Satamassa oli myös Pintan replika. Laiskurit emme saaneet aikaiseksi käydä Pintassa, mutta kävelimme linnoituksen ympäri. Sumuisenakin päivänä se oli hieno kävely. Baionassa teimme tapaskierroksen ympäri vanhaa kaupunkia. Erilaisia maistiaisia yhdessä sun toisessa paikassa. Täällä se oli mahdollista, kun ei ollut aivan niin täyttä, kuin esim. Corunassa, jossa paikan saaminen oli jo uroteko sinänsä.

Baionassa hyvästelimme Espanjan ja siirryimme Portugaliin jälleen hyvin sumuisessa kelissä. Pääsimme alkuillasta Viana do Casteloon. Elon erilaisuus noinkin lyhyen matkan välillä oli huomattava. Espanjan eloisat illat, jossa kävelyllä on kokonaiset perhekunnat - tapaksia nautitaan suht myöhäiseen aikaan isoissa porukoissa. Tämä ei ole tapana Portugalissa. Kun lähdimme etsimään illallispaikkaa, kadut olivat tyhjät. Kaunis kaupunki, jossa ainoat kävelyllä olevat porukat olivat opiskelijaporukoita. Näillä opiskelijoilla oli "erikoiset" koulupuvut. Täysin mustat vaatteet ja isot vaikuttavat viitat.


Vaikka kadut olivat hiljaiset, ravintolan sisällä meno oli normaalia. Foodistimme Sergio ja Xana olivat kartoittaneet parhaat paikat tästä kylästä. Kuten tiedämme parhaat ei tarkoita valkoista pöytäliinaa - vaan sitä joka on tupaten täynnä ja aina parempi jos keittiöstä kurkistaa vanhempi rouva keittiömyssy päässä. Nämä takaavat yleensä hyvän ruoan. No - pieni kävely ja löysimme paikan. Koska se oli täysi, otimme aperitiivit baaritiskillä - olut ja miniminikatkiksia. Voi pieniä! Hyviä! Sitten vapautui meille pöytä ja koska meillä on jo kehittynyt vankka ymmärrys Sergion ja Xanan mausta, annoimme vapaat kädet valita tähän paikkaan sopivammat ruoat. Kts. kuvat, koska miehän en sit muista mitä ne olikaan. Galician hyvien, mutta makuuni hieman mauttomien ruokien jälkeen, ensimmäinen alkupala nosti kyyneleet silmiin. Se oli aikamatka lapsuuteen ja isoäidin loihtimiin makuihin. Kuten olen aiemmin jo kirjoittanut - jotkut tuoksut, joku musiikki, jotkut maut nostavat muistot ja ne taas saavat ihmisen liikuttumaan. Todella maukkaan illallisen jälkiruoaksi maistettiin erittäin paikallinen jälkiruoka joka oli tavallaan pelkkää kananmunaa. Kts. kuva. .. universumin paras munajutteliini.. Noh - taas palaamme asioiden ytimeen, jos haluat siistiä ja kaunista pidä talouspaperi ja pieni sivellin aina käsillä. Jos haluat kovin hyvää ruokaa - pidä se yksinkertaisena ja korosta sen ominaismakua.


Portoon pysähdyimme seuraavaksi, Villa Nova de Gaian kylään tarkemmin sanottuna. Kaupungin laidalla on tämä ja vähän niinku toispuolel jokkee. Porto oli juuri niin hurmaava kuin oli mielikuvatkin, vaikka säät eivät varsinaisesti hellineet. Voisin joka toisella rivillä hehkuttaa tätä herkkumatkailua, kun mukana on paikalliset hyvää ruokaa arvostavat ystävät. Eikä se edes jää siihen, vaan heidän historiatietämyksensä ja taito kertoa faktoja ja tarinoita eri paikoista tai paikallisista ruoista. Olla turistina ja päästä niin lähelle oikeata elämää ja syitä miksi mitäkin on olemassa. Tiesittekö esim., että Portugalissa on vasta muutama vuosikymmen nautittu rantakävelyistä - erityisesti jokien rannoilla. Aiemmin niitä ei arvostettu lainkaan, ne miellettiin ikäänkuin teollisiksi alueiksi, joissa tehtiin töitä, eikä sinne nyt mentäisi nauttimaan mukavista kävelyistä hienoissa maisemissa. No nyt se on joka tapauksessa muuttunut.


Douro jokea kävimme ihailemassa myös vähän ylempää. Menimme junalla Pesoa da Regua- kylään ja sieltä otimme jokilaivan takaisin Portoon. Matkalla oli kaksi sulkua, joista toinen oli useampia kymmeniä metrejä. Kaunista ja vaikuttavaa. Tähän retkeen kuului myös lounas laivalla, eikä sekään ollenkaan huonoimmasta päästä.


Isäni (tarkennus, förstin isä) on näissä paikoissa käynyt Amerigo Vespuccilla suorittaessaan asepalvelustaan. Häneltä tulikin aina hauskoja kommentteja/muisteloita ko. paikoista reilun neljänkymmenen vuoden takaa (vai olikohan se jo viidenkymmenen vuoden takaa itse asiassa- kääk). Portossa esim. saivat jokainen oman Portviinipullonsa. Kielin kanavan erikoisuutena hän kertoi, että ylimmät osat mastoista oli otettava alas jotta Vespucci pääsi kulkemaan kanavan läpi. Kyseisellä reissulla Vespucci saapui vierailulle myös Helsinkiin. Ja siitä tavallaan alkoi minunkin tarinani - no vähän viiveellä, mutta silti.

Takaisin Portoon, jos sää olisi ollut armollisempi olisi ollut kovin vaikea lähteä neljänkään yön jälkeen. Tuntui että kaupungissa olisi riittänyt nähtävää niin moneksi päiväksi vielä. Tärkein eväs täällä - Franchesina ja sitä kuuluisi maistaa kahdessa tästä kuuluisassa paikassa. Meille sattui niin, että ehkä sateestakin johtuen nämä kaksi paikkaa olivat täynnä, joten foodistimme päätti tehdä rohkean vedon ja menimme edellisellä viikolla avattuun ravintolaan jossa franchesinoja tehtiin. Sielläkin jouduimme hetken jonottamaan, mutta lopulta saimme pöydän ja asiantuntija-arvio oli positiivinen. Oikein hyvät, järjettömän täyttävä "voileipä" on se.


Portosta siirryimme Nazarehen. Oi hyvänen aika. Maailma on täynnä uskomattomia maisemmia. Onneksi meillä on tämä hidas matkustustapa, ehtii tuijotella maisemia ja ihmetellä niiden kauneutta. Nazare - the surfing place, eikä ihme. Aallot olivat ihan arvostettavia ihan satamaan saakka. Hetken saattoi jopa aavistuksen jännittää, kuinka sisäänajo menee. Hienosti meni. Pääsimme laiturille suomalaisveneen viereen. Hieno Swan ja omistajansa ovat olleet Nazaressa jo joitakin vuosia. No niin, siis tärkeimmät kokemukset Nazaresta, upeat maisemat ja ranta jossa ei olisi ollut mitään asiaa yrittää uimaan ja aivan käsittämätön ravintola Aki'mer. Jos ikinä menette 100km. säteelle Nazaresta, menkää syömään tuonne. Se on kokemus - suuri ja täyttävä. Jälkiruokakahvista sen verraan, että se on snapsilasillinen Guinnesia ja siitä voi yrittää kieltäytyä, mutta harvemmin taitaa onnistua.


Nazaressa alkoi kuopituttamaan, vähän senkin takia, jotta oltaisiinko ehditty vähän pidemmälle viemään Sergio ja Xana. Lähemmäksi Lissabonia siis, joten lähdettiin jo toisen yön jälkeen. Koska välissä oleva sataman sisäänajo näytti aika levottomalta, päädyimme "lennosta" purjehtimaan yön yli suoraan Penicheen. Toinen kuuluisa surf paikka. Koska marinaan ei koskaan saatu yhteyttä, eikä laiturilla ollut tilaa, päädyttiin jäämään ensimmäiseksi yöksi sataman ulkopuolelle ankkuriin. Jep, kyllä oli svelliä. Onhan ko. ranta se, jossa muutaman viikon kuluttua pidettiin surffin maailmanmestaruuskilpailu. Paljon myöhemmin kuultiin, että olisi jopa kiellettyä ankkuroitua sinne. Seuraavana aamuna seurasimme satamaliikennettä ja heti kun lähti "tuttu" vene ja tiesimme että nyt siellä olisi laiturissa paikka, hyökkäsimme sinne. Kapu yritti käydä ilmoittautumassa marinaan, mutta ei löytänyt ketään. Havainto oli vaan, että ulos täältä pääsee, mutta takaisin laituriin ei pääse, kun portti on kiinni. Sergio ja Xana joutuivat tuona päivänä lähtemään. Kävimme vielä yhdessä lounaalla ja saatoimme heidät bussille. Talsittuamme takaisin rantaan, onnekkaasti oli joku tulossa juuri laiturilta pois, joten pääsimme takaisin veneelle. Hetken kuluttua poliisi tuli tervehtimään ja katsomassa paperit kuntoon. Totesimme ettemme ole saaneet marinan henkilökuntaa kiinni joten ei uskalleta kauheasti liikkua täältä. Ystävällisesti hän kertoi että portti on rikki ja miten siitä pääsee sisään ilman mitään erillistä avainta.


... jatkuu seuraavassa julkaisussa, kun Tiia komensi jotta pitäisi jo jotain luettavaa saada :D


0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki