top of page
Etsi

Espanja - Portugali, osa 2. foodistin matkassa

Writer's picture: ValiVali

Päivitetty: 21. heinäk. 2020

Tämä teksti on syntynyt täysin erilaisessa maailmassa, kuin missä se nyt julkaistaan.


Yhä Penichessa, Xanan ja Sergion lähdön seuraavana päivänä päätimme suunnistaa paikalliseen Lidliin. Kolumbuksen matkassa kun ollaan, matka kauppaan oli kolme kilometriä, takaisin vajaa kaksi. Joka tapauksessa, evästä oli taas sopivasti mukana ja päätimme lähteä seuraavana aamuna jatkamaan kohti Cascaita käymättä välissä muualla.

Cascais

Cascais - försti tykkää! Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, kahvilan terassi sijoitettu aukion reunalle - aukio aukeaa merelle, rannalla muutama iso palmu. Jep - me like! Saimme Victorian oikein somasti ankkuriin, näkymä kaupunkiin ja äänimaisema miltei kodikas, kun rantaa pitkin ajoi juna. Herttoniemen satamapaikastamme kun voimme katsoa ja kuulla metron kulkua. Laskimme kumpparin alas ja juuri sopivasti toisen veneen porukan peesissä saimme ohjauksen kumiveneiden parkkiin joka oli polttoainelaiturin päässä. Sieltä ei ollut mikään matka kaupungille. Se oli niin kiva!

Lähtöä edeltävänä yönä Sergio saapui Lissabonista miehistöksi. Lissabonin liepeillä ikuisesti asuneena ei hänkään ollut koskaan saapunut jokea pitkin Lissaboniin. Aika makeeta se olikin - erityisesti jäi mieleen se kohta, kun joki kohtaa meren. Veden kaksi totaalisen eriväristä sävyä kohtaa ja sekoittuu. Lissabonin marinat ovat aika ruuhkaiset, totesimme kun olimme muutamankin kanssa keskustelleet mahdollisuudesta saapua heille. Lopulta päädyimme samaan marinaan missä Pikkunen II oli myös: Loca de Alcantara. Marinana ei erikoinen - satama-alueella oleva aidattu marina, jossa ihan pakolliset - vessa, suihku (jotka eivät saaneet parhaita arvosanoja Pikkusen miehistöltä, joten vältimme niitä, kun se oli mahdollista) ja toimisto. Portin ulkopuolella yksi lounasbaari ja loput onkin sitten vähän kauempana. Hyvä vai huono? No ainakin se antoi hyvän syyn kävellä enemmän ja sehän on aina hyvä. Ihan niin paljon ei ehditty kiertää kaupunkia kuin Pikkunen II joka oli saapunut Lissaboniin jo joitakin aikoja meitä ennen.


Oli mukavaa taas päästä jakamaan kokemuksia ja tulevia suunnitelmia Virven ja Hannun kanssa. He kohta siitä lähtivätkin kun lisämiehistö saapui - kohti Madeiraa. Ehdittiin juuri ja juuri moikkaamaan miehistö - voi vaan kuvitella sitä naurun määrää ko venellä sillä ylityksellä :D Ennen sitä ehdittiin kuitenkin pakottamaan Virve ja Hannu meidän kanssa Maria de Mourairaan illalliselle ja kuuntelemaan Fadoa. Joskus vuosia aikaisemmin, matkalla Azoreille sukeltamaan, järjesti Sergio meille yllätykseksi illallisen tässä samaisessa paikassa. Se jäi mieleen niin vaikuttavana iltana, että haluttiin ehdottomasti kokea se uudelleen. Ja jos on jotain hyviä kokemuksia, niitä on kiva jakaa muidenkin kanssa. Ei pettänyt Maria tälläkään kerralla.

Illallisella, Maria da Mouraria - me, Xana ja Sergio ja s/y Pikkunen II:n Virve ja Hannu

Koska oltiin Lissabonissa, se tarkoitti että Sergiolla oli auto käytössä ja hän suostui meitä kuskaamaan ympäriinsä, mm. Ikeaan (ihanaa, sanoi Kapu vuosia sitten jossain herkässä mielentilassa). Kyse oli kuitenkin täsmäostoksista onneksi, koska se ei ollut ainoa kauppa jossa piti käydä, meni siinä koko päivä.. ja se oli rankka. Oltiin kaikki aivan poikki illalla. Sinäkin päivänä syötiin jotain erikoista. Ei siis Ikean lihapullia vaan pikkupossua. Näin kun tätä kirjoittaa tuntuu raa'alta... kyllä ... mutta täytyy myöntää, että se oli ihan hirmuisen hyvää. Kyse on possusta, joka ei ole syönyt muuta kuin emakon maitoa. Sitä ei tuotu kokonaisena, mitä oikeasti pelkäsin, vaan ihan normiannoksina. Paikkakin oli erikoinen. Ihan äkkiä ei turisti tätä paikkaa keksi, kyse oli urheilukentän laidalla olevasta ravintolasta.

Yhtenä iltana käytiin myös Sergion ja Xanan luona syömässä. Jos siis tietävät missä kannattaa syödä, niin osaavat kyllä itsekin tehdä ihan hirmuisen hyvää ruokaa. He asuvat hieman sivussa Lissabonista, kerrostalossa. Asunnossa on kolme parveketta joista yksi keittiön yhteydessä. Se ei ole mikään valtava, mutta juuri sopivan kokoinen siihen, että siellä on grilli. Eikä mikä tahansa grilli, vaan ihan puugrilli! Sinne laitettiin tulet ja siellä grillattiin scampit. Silläkin tavalla voi kokea erilaisia kulttuureita, kukaan naapureista naputtanut, että taas siellä parvekkeella grillataan - savu ja haju tulee meille sisälle.

Kävelyllä Lissabonissa

Reilu viikko ehdittiin olemaan Lissabonissa, sitten alkoi taas kaipuu merelle voittamaan. Niinpä lähdettiin pikkuhiljaa alaspäin. Gasti Ari oli tulossa seuraavina päivinä ja Sergio oli luvannut, että voi tuoda hänet sinne minne ikinä päädymme.

Ensimmäiseksi päädyimme Sesimbraan. Pieni suloinen kylä, ei suuresti palveluita - viittaan tällä lähinnä siihen, että isoja ruokakauppoja ei ollut, mutta oikein oivallinen rentoutumispaikka. Jatkoimme huoltotöiden tekemistä ja valmistauduimme vastaanottamaan Arin mm. lakkaamalla takakajuutan tiikit, asentamalla lukuvalon ja tuulettimen. Teimme kokonaisen fengshuinkin samalla.

Tilanne muuttuu jonkunkin verran, kun kolmas ihminen tulee veneeseen. Jotta voitiin varmistaa, että tilaa on tarpeeksi, pakkasimme takakajuutan punkan alle mm. pyörät. Hieman haikein mielin, koska ne vaan on kovin kätevät välineet. Mutta kun porukkaa on enemmän, piti päättää mitä tulemme käyttämään. Ari, joka meidät kummankin on kouluttanut sukeltamaan, oli tuonut omat sukekamansakin jo ennen Helsingistä lähtöä Victoriaan. Siispä kokonaisuus meni niin, että Arin kamat esiin keulapiikin punkan alta, kaikki paitsi isoimmat jotka "saadaan helposti" omat suke/snorklauskamat pois takakajuutan punkan alta - sinne siis pyörät joista toinen oli ollut saunassa ja toinen takakajuutan punkan päällä omassa säilytyspussissaan (sentään). Takakajuutassa olemme myös säilyttäneet omat purjehdusvaatteemme - ovat sopivasti kädenulottuvilla siinä ja kengät sekä kaikki avotilan tyynyt ja katokset. Nämä siis kaikki uusiin piiloihin ja takakajuutan kaappi tulikin suhteellisen tyhjäksi jotta Ari saisi omat kamansa sinne. Päivät kuluivat näissä puuhissa ja kävelyissä kylällä. Sergio tuli meitä välillä moikkaamaan ja taas päästiin syömään herkullisiin paikkoihin, joita ei oltais tiedetty mitään ilman paikallista opastusta.

Yhtenä sunnuntaina tehtiin sitten ihan jotain muuta. Xanakin oli vapaalla ja he tulivat Sergion kanssa hakemaan meidät ja lähdimme pidemmälle autoretkelle. Kävimme Xanan lempikylässä Alcácer do sal, jossa nautimme ihanan lounaan hyvin persoonallisen henkilökunnan avustuksella. Sieltä ajoimme suurelle padolle, jossa nykyään riittää vettä. Aiemmin on Espanja ollut vähän kitsas päästämään yläjuoksulta vettä ja näin ollen Portugalin eteläosa, joka muutenkin kärsii kuivuudesta, oli aikamoisissa ongelmissa. Padolta ajoimme vielä Mosaraziin, tämä taas on Sergion ihan ehdoton lempipaikka. Eikä syyttä. Siellä tuli testailtua myös Vigosta hankittua Dji Osmo minikokoista videokameraa ja sen verran tuli kelvollista kuvaa, että sain pitkän tuskailun jälkeen mielestäni ihan kivan videon aikaan. Näiden paikkojen välillä oli valtavia korkkipuuviljelyalueita ja järvi, joka oli aivan totaalisen kuivunut. Päivän päätteeksi tulin kysyneeksi, että kuinka monta kilometriä ajeltiin tänään. Se oli paljon, sellaisia matkoja ei päivässä Victorialla tehdä. Ei ihme, että pää oli ihan pehmeänä kaikesta mitä ehdittiin nähdä ja kokea.


Setubal - näköalapaikan kahvilat

Sesimbrasta siirryimme Setubaliin jossa päätimme olla siihen saakka kunnes vahvistus saapuisi.

Jatkoimme valmistelutöitä - kävimme kauppahallissa (unelma kalatiskejä siellä!) ja kävelimme paljon. Kävellessä ympäriinsä matkalla hieman turisteille oudompia kaupunginosia, saimme seurata jonkun elokuvan tmv. kohtauksen kuvaamista (hyvin pienellä työryhmällä) Seuraavaksi tuli tunne, että olemme itse keskellä jotain elokuvan kohtausta. Pysähdyimme juomaan kahvit suunnilleen marinan yläpuolella olevalle näköalapaikan aukiolle. Kahvilat, kaksi aivan rinnakkain, hyvin kapean kadun toisella puolen. Kahviloiden "terassit" aukion puolella. Mie valitsin paikan, sillä aikaa kun Kapu kävi hakemassa kahvit. Ei ollut hiljaista niissä kahviloissa. Kuvailenpa miltä se näyttäytyi, tietämättä ollenkaan mistä oikeasti oli kyse:

Poika, ei mikään nuori, on päässyt vankilasta ja on nyt pikkuhiljaa sopeutumassa takaisin normaaliin elämään. Vanhemmat pitävät kahvilaa. Äidillä ja pojalla on jostain kovaäänistä erimielisyyttä ja asiaa puidaan pitkään taustalla. Kadulle ajaa pickup ja työmies nousee hakemaan evästä kahvilasta. Tervehtii hyvin tuttavallisesti kaikkia ja nyökkäilee heille vähän kysyvästi, ikäänkuin varmistaakseen, että on ok mennä sisälle. Tällä välin mustavalkoinen kissa on huomannut pickupin ja sen lämpimän pakoputken ja kiivennyt sen päälle, siis auton alle. Toiselta poikkikadulta tulee vanhempi rouva, todennäköisesti tyttärensä kanssa. Huomaa kadulla olevan henkarin, nostaa sen roikkumaan pickupin takalaudalle. Äänekäs kekustelu jatkuu, mutta poika tulee jo ovelle isänsä viereen, aikomuksena lähteä heti kun ääni antaa siihen luvan. Poikkikadulta tulee nuorempi nainen työntäen lastenrattaita jossa pieni tyttö ja ostokset. Avaa kahvilan viereisen oven ja nostaa ostokset kynnykselle. Tässä vaiheessa ovelle on tullut kaksi vanhempaa lasta, tyttö ja poika. Pieni tyttö on noussut oma-aloitteisesti rattaista ja hyökkää vanhempien lasten kanssa höpöttämään. Lyhyen keskustelun jälkeen todennäköisen äidin kanssa, lapset hakevat potkulaudan ja juoksevat aukiolle potkuttelemaan. Kahvilasta tulee ulos nainen, jonka työvuoro on selkeästi päättynyt - hän tervehtii kaikkia kahvilan ulkopuolella olevia ja tarjoaa kyytiä vanhemmalle rouvalle ja tämän tyttärelle. Pickup on heidän autonsa edessä. Pieni neuvottelu käydään, työmies tulee eväiden kanssa, hyppää pickupiin ja peruuttaa pois tieltä. Kissa ennätti hypätä pois auton alta. Kahvilan yläkerran parvekkeelle tulee mies joka alkaa luontevasti keskustelemaan alhaalla seisovan pojan kanssa ja heittää tälle jokun nyssykän. Huutaa lapsille, nähtävästi että voisivat jo tulla sisälle ja poistuu parvekkeelta. Ääni hiljenee, poika lähtee kävelemään junaradalle päin. Me kaksi kahvia juomassa ollutta turistia, muistamme vihdoin kahvimme ja juomme ne hieman jäähtyneenä outo hymy naamalla - "Mikä leffa tää olikaan?" Juomaksi voi vallan hyvin vaihtaa oluen - kunhan muistaa vaihtaa, että se ehti lämmetä.

No - pari päivää meni näin ja sitten koitti se päivä kun Ari saapui. Sergio ja Xana tulivat myös ja vietimme yhdessä vielä koko viikonlopun, kiertäen taas hienoja paikkoja, syöden ihanaa ruokaa kunnes sunnuntaina koitti se jäähyväisten hetki. Saimme viettää ihanan reilun kuukauden enemmän ja vähemmän tiiviisti yhdessä Sergion ja Xanan kanssa. Kertyi paljon hienoja muistoja joita voi ihmetellä myöhemmin ja varmistella toisiltamme - oliko se totta? Mutta matkapurjehdukseen kuuluu tämä hyvästien tylsä puoli, koska kaipuu eteenpäin on myös kovin voimallinen.


Arin ensimmäinen legi.

Nukuimme vielä yön Setubalissa ja sitten lähdimme harjoittamaan Arin (tai omiamme) merijalkoja ensin lyhyemmillä legeillä Setubal - Sines, jossa vietimme ankkurissa yön ja seuraavana hieman pidempi legi Sines - Sagres jossa vietimme taas yhden yön ankkurissa. Päämääränä meillä oli päästä suhteellisen nopeasti Portimaoon, jonne oli kovin iloisesti yllättävä käsky käynyt s/y Olivian Makelta.

Tiedättekö sellaisen ajatuksen, miten ihmisten elämät käyvät monasti liki toisiaan, ennenkuin sitten tapahtuu jotain ja tiet risteävät ja tullaan tietoisiksi toisistaan. Näin tapahtuu siis myös veneille - Olivia ja Victoria on rakennettu samassa seurassa samoihin aikoihin. Myyntiinkin ne taidettiin laittaa samoihin aikoihin. Me ostimme Victorian keväällä 2016. Kun alkoi kevättöiden aika, vedessä aivan Victorian edessä oli Olivia ja tämän uusi miehistö. Siellä tehtiin kovasti töitä neulahakkurilla ja muistissa on Maken toteamus:"Tämä tulee teillekin tutuksi..." Tiesi mistä puhui :D Seuraava muistikuva heistä on siltä päivältä kun ajoimme Victorian Lauttasaaresta Herttoniemeen, jossa meillä oli venepaikka. Olivia oli lähtenyt hetkeä aikaisemmin ja he taisivat vaan nautiskella kannella ja odotella, että suurin laskuhässäkkä loppuisi ennen satamaan paluuta. Olivian kannelta näkyi suuresti hymyilevät onnelliset ihmiset jotka vilkuttivat. On muuten hirmuinen hieno muisto tämäkin. Siinä kohtaa nämä kaksi venettä erosivat. Eivät enää olleet naapuruksia laiturissa. Olivia lähti matkaan vuotta aiemmin kesällä 2018. Mie oon seurannut heidän matkaansa koko tämän ajan. Kun Make otti yhteyttä ja totesi, että nähtävä on ennekuin lähdemme etenemään, se oli hirmu hieno juttu. Olivia oli sillä hetkellä Portimaossa telakalla ja tuli jonkun päivän päästä Victorian viereen satamaan. Se oli hassua. Voin mielessäni kuvitella näiden kahden veneen höpötystä kun kertovat toisilleen, mitä näiden vuosien aikana on tapahtunut, kun eivät ole nähneet - mitä kuuluu entisille kippareille ja försteille - minkälaiset nämä uudet ovat. Voin myös arvailla mitä näiden veneiden rakentajat - edelliset kipparit - aprikoivat mielessään, kun näkivät kuvat näistä kahdesta veneestä taas vierekkäin, jossain muualla kuin Lauttasaaressa. Portimaossa vierähti viikko. Tehtiin viimeisiä valmisteluja seuraavalle hieman pidemmälle legille, Marokon Rabatiin ja tutustuttiin paremmin Makeen. Sari oli tässä vaiheessa Australiassa käymässä, joten hänen tapaamistaan jouduimme odottamaan vielä tovin.


Banhista, Portimao.

Kappale kirjoittajan käyttämistä adjektiiveista: Jos kuulostaa siltä, että kaikki kerrotaan superlatiivissa, niin se voi olla oikea havainto. Kyse on siitä, että koen asiat niin. Erityisesi kun alan muistelemaan asioita, niin tajuan että hyvänen aika, tuollaistakin on saanut kokea. Ei ne ole pieniä asioita. Tää reissu ei ole pieni asia. Ei me olla tekemässä mitään ainutlaatuista noin isommassa mittakaavassa. Eletän hyvin erilaisia aikoja kuin Schildtin tai edes Dunckerin ajat olivat. Mutta meille / minulle tämä on todella ainutlaatuista. Matkustaa veneellä eri paikkoihin. Paikkoihin joihin on saattanut joskus lentää tai ajaa autolla. Tai paikkoja joissa ei ole ikinä aiemmin käynyt ja sinne sitten saapuu omalla kodilla. Se on todennäköisesti se parhain osa tässä. Oma koti on koko ajan mukana. Voi leikkiä turistia ja mennä jonnekin kahvilaan (yhtä juhlavaa se minusta oli aina Helsingissäkin), mutta vaikka ei ole Helsingissä kotona, voi myös päättää, että tänään ei jaksa lähteä mihinkään. Tehdään ruokaa kotiveneessä ja möllötetään vaan omissa oloissa - ei puhuta mitään (kyllä, se onnistuu myös minulta!)

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Commentaires

Noté 0 étoile sur 5.
Pas encore de note

Ajouter une note

©2019 by S/Y Victoria Jaakkosdottir

bottom of page