Coruña

Ehkä syynä oli jonkinasteinen väsymys: Kun saavuttiin Coruñan satamaan, yritettiin mennä isojen veneiden pilttuuseen. Marinan henkilökunta ei innostunut tästä ajatuksesta ja siirrätti meidät pois, vähän vähemmän isojen veneiden seuraan. La Coruña Real Club Nautico marina on aivan kaupungin sydämessä. Sitloodasta näkymä puistoon, jossa väki kalasti tai hölkkäsi ja se oli myös suosittu iltakävelypaikka. Muodollisuudet saatiin hoidettua - kaikki veneen ja miehistön paperit esiteltyä marinan ystävälliselle henkilölle. Oli aika lähteä kävelemään kiinteälle maalle, joka muutaman päivän seiluun jälkeen tuntuu usein heiluvan.

La Coruña Real Club Nautico

Coruña oli meistä aika ihana kaupunki. Ei mikään pieni. Tasapainoksi viidelle meripäivälle, viihdyttiin Coruñassa neljä. Käveltiin, istuttiin kahviloissa ja katsottiin ihmisiä, käytiin kaupassa ja ihanassa kauppahallissa, käytiin ihailemassa maailman vanhinta yhä toiminnassa olevaa majakkaa - Herculesta. Ei menty sisälle, vaan meille riitti ihan sen ympärillä käveleskely. Vihdoin alkoi olemaan lämmin, vaikkei kuuma ja yötkin saatiin nukuttua oikein hyvin vilpoisassa.

Nukkumisen ja rauhoittumisen myötä alkoi vihdoin iskeytyä tajuntaan, että Biskaja on tosiaan ylitetty. Elokuun ensimmäisen viikon aikana. Mitäs meidän sitten pitikään?! Ja alkoi taas normi työlistan checkaus: Muros! Sinne mennään ja nostetaan Victoria ylös. Pohja pitää tarkistaa, toiveena että riittäisi pelkästään pohjan pesu ja uuden myrkkymaalin maalaus. Tämä teetettynä, jotta me ehdittäisiin maalaamaan kansi ja erityisesti kanteen karhennukset. Liukastelu kannella oli tähän mennessä antanut hyvän kuvan siitä, mitkä ovat kriittisimmät kohdat jotka kaipavat karhennusta.

Työlistan purku alkoi siitä, että Kapulle sukekamat esiin. "Kyllä sie 3 millin märkkärillä pärjäät!" kannusti laiskanpuoleinen försti. Se kun kuitenkin tarkoitti yhtä isoa kassia vähemmän kaivettavaksi takakajuutan punkan alta. Vesi oli kuitenkin 15 astetta. Ai kamala - ei se ole asiallinen lämpötila, mutta reippaana Kapu sukelsi tarkistamaan pohjan tilannetta.

Ota sukekamat esiin - esiin - sukella - tee sama toisinpäin.

Valitettavasti katsaus vahvisti epäilyksen todeksi. Edellinen hiekkapuhallus talvella 2016-17 ei ollut asianmukainen. Epoksimaali (se joka tulee ihan alimmaiseksi heti teräkseen ja jonka päälle sitten vasta maalataan se kuuluisa myrkkymaali jotta hanhenkaulat ym. muutoin herkulliset merenelävät eivät siihen ryhdy rakentamaan kotiaan) oli lähtenyt kuplimaan. Kun sellaisen kuplan puhkasi, niin sieltä alta pystyi katsomaan itseään peilistä. Hiekkapuhalluksen tarkoitus on saada teräs karheaksi ja mattapintaiseksi, jotta maali tarttuu siihen.

Vilpoisassa vedessä virkistäytynyt Kapu sai kerättyä sukekamat kasaan ja kuivattua itsensä lämpimässä auringossa, välittömästi sen jälkeen lähti Muroksen telakalle viestiä. "Tarvittaisiin myös hiekkapuhallus - onnistuuko?" Ramon vastasi, että alkaa tiedustelemaan asiaa alihankkijalta ja seuraavana päivänä tuli vahvistus, että homma onnistuu. Asioissa on aina vähintään kaksi puolta - harmistus siitä, että hiekkapuhallus joudutaan teettämään ja toisaalta ilo siitä, että se onnistuu näinkin lyhyellä varoitusajalla. Sovimme samalla Ramonin kanssa, että ilmoittaudumme heti kun olemme Muroksen lahdella, jos hän haluaa vielä käydä katsomassa Victoriaa ennen varsinaista nostoa.

Kun tämä kaikki oli todettu ja saatu sovittua, alkoi jo asiaan kuuluva, satamassa kaipaa merelle, jos merellä kaipaa satamaan -olo. Kun aikataulukin oli nyt sovittuna, ehtisimme vielä muutamiin paikkoihin pysähtymään ja tutustumaan.

Seuraavaksi paikaksi valikoitui Laxe, pienenpieni kylä vain päiväpurjehduksen päässä La Coruñasta. Vihdoin ankkuriin. Saavuimme Laxen edustalle illasta, joten laiskoina emme jaksaneet sinä iltana muuta kuin tehdä ruokaa ja ihailla kylää pienen etäisyyden päästä.

No välillä vähän piti tarkistaa, että ei oo Victoria karannut.. Laxe.

Seuraava aamu oli sunnuntai, ja sunnuntain fiilis välittyi kylältä Victorialle saakka. Pieni kävely kylällä houkutteli kovasti, joten kumivene veteen ja sillä rantaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jätettiin Victoria tuolla tavalla yksin ankkuriin. Se vähän jännitti, joten jokaisesta välistä tuli katsottua vieläkö kotimme on paikallaan, ettei hän yksin lähde Murokseen! Laxen kylä oli ihan hirmuisen viehättävä ja sunnuntaista huolimatta, hieman pidemmän kävelyn päässä löytyi auki oleva leipomo, saatiin tuoretta leipää taas.

Maanantaina säätiedot olivat sen näköiset, jotta Laxeen ei enää kannattanut jäädä, tuuli olisi kääntynyt juuri sinne, joten oli aika siirtyä Camariñakseen jonne myös mentiin ensin ankkuriin. Siellä oli aika moni muukin. Yön aikana tuuli kääntyi ja aamupäivällä jouduttiin pienen hetken odottamaan nousuvettä jotta pääsimme siirtymään marinaan. Marina oli pieni ja toimiva. Camariñaksen kylä samanmoinen. Pari yötä viihdyttiin sielläkin ja lähtiessä tankattiin taas polttoainetta, kun se siellä oli suhteellisen edullista.

Finisterreen mentiin sitten Camariñaksesta - jälleen rento päiväpurjehdusmatka, lyhyeksi jäi myös siellä olo. Alkoi sen verran polttelemaan Murokseen pääsy, jonne lähdettiin heti seuravana aamuna. Saattaa kuulostaa siltä, että olemme malttamattomia. Totuuden nimissä, luonto pitää kyllä huolen siitä, että liikoja ei kiirehditä ja odottelun sietokyky kasvaa.

Camariñas

Perjantaina olimme sitten sovitusti Muroksen marinassa ja tavattiin Ramon. Sovittiin asiat, vietettiin viikonloppu ihmetellen Muroksen katuja, etsien sopivaa majoitusta telakkaviikoksi ja katsellen soutukisoja. Sunnuntaina oli tarkoitus siirtyä Muroksen lahden toiseen päähän Esteiraan ankkuriin. Ei sitten siirrytty sunnuntaina: Tarkistettuamme pilssin, totesimme, että se ei olisi viisasta. Ensin pitää löytää vuotokohta, korjata se ja sitten voidaan harkita poistumista uudelleen. Tällä kertaa kyse oli moottorin jäähdytysvesiputken sauman vuodosta. Kapu korjasi vian, pumppasimme pilssin tyhjäksi ja seuraavana aamuna lähdettiin sitten oikeasti. Meillä oli hyvin tarkka suunnitelma niille päiville - lepoa, rentoilua, lukemista, opiskelua, energiankeruuta maksimaalisesti. Ajatukset telakkaviikosta olivat melko realistiset - töitä on paljon ja sitä tulee olemaan vielä enemmän kuin mitä nyt kuvittelemme. Yleensä siinä aina käy niin.

Rentoiltiinkin!

Esteirassa ihmeteltiin lyhyen hetken näitä mökkejä. Arvaukset todistettiin oikeaksi, kun yhdessä näistä mökeistä oli ovi auki ja sisällä näkyi sipulit kuivumassa. Ruoka-aitta. Esteiran kävely ja se huumaava havumetsän tuoksu. Mikä on siis jotain aivan muuta, kuin Suomessa. Suomessa se on kostea, pirteä, raikas. Esteirassa se on kuuma, paahteinen, raukea, huumaava. Jälleen sarjassa - nostalgiatuoksuja.

Aitta. Esteira, Muroksen lahti.

Perjantain aamupäivän aikana, siirryimme Muroksen eteen. Ehdittiin sopivasti nauttimaan lounas ennen siirtymistä telakan eteen. Pieni hetki odottelua ja juuri sovittuun aikaan, Ramon pyysi meitä siirtämään Victoria lukin alle. Siitä alkoi sitten the telakka-aika. Siitä on niin paljon kaikenlaista hauskaa kirjoitettavaa. Taitaa olla seuraavan tekstin juttua.