Etsi
  • Vali

Förstistä joukkoliikenteen asiantuntija

Grenadan bussit. Grenadalta ei voi lähteä ilman tätä kokemusta. Oltiin kuultu, että näin on ja voidaan allekirjoittaa tämä. Toinen meistä on ollut hieman huonompi joukkoliikenteen käyttäjä. Kaikki alkoi siitä, kun aikoinaan yritin mennä koulubussilla kouluun ja päädyin väärään kouluun. Ekaluokkalaisen itku pehmensi koulubussin kuskin, joka lopulta ihan erikseen vei minut oikeaan kouluun.

Toisen kerran kokeilin bussilla ajelua kun olimme jo muuttaneet Suomeen. Oli sovittu tädin kanssa, että siitä ja siitä pysäkiltä hyppäät siihen vihreeseen Lepsämän bussiin, täti on sit siellä kyydissä joten ei hätää. Tuli vihreä bussi, hyppäsin kyytiin, ei ollut tätiä. Löysimme toisemme onneksi kuitenkin Helsingin päässä. Se oli sitä aikaa, kun ei kännyköistä ollut mitään käsitystä. Myöhemmin lähempänä 18 ikävuotta oli tontti hankittu keskeltä metsää, josta busseja kulki sen kaksi päivässä - no ei se nyt sit mitenkään kannustanut opiskelemaan joukkoliikenteen käyttöä, vaan ajokortti ja oma auto alle. Kätevää oli se, jos meinas päätyä väärään paikkaan, aina saattoi ottaa uusiksi. Yritäpä sellaista ehdottaa HK:n sinisille busseille: “Hei ku sun olis pitänyt kääntyä tosta, mähän joudun nyt ihan väärään paikkaan!” Vuosien varrella yritin petrata taitoa ja muutettuani Helsinkiin aloin jo vähän loistamaan tällä asialla, kun saatoin ihan monta kertaa osua oikeaan bussiin. Metron kanssa jouduin kyllä vielä harjoittelemaan (jep - metron). Matkalla kokoukseen toiselle puolelle Helsinkiä havahdun vasta kun oltiin Espoon puolella, et tais mennä miun pysäkki ohi. En edes yrittänyt itkeä metrokuskille, ihan kiltisti hyppäsin ulos ja odotin vastakkaiseen suuntaan menevää metroa. Sen verran olin kuitenkin jo opiskellut metrokarttaa, että tiesin sen olevan mahdollista.


Tällä pienellä alustuksella - Grenadan bussit, ne on juuri tämän kaltaisille ihmisille tehtyjä. Olen teettämässä T-paidan jossa teksti: I <3 Grenadian buses. Kun kävelet reippaana reppu selässä kohti bussipysäkin kaltaista, vaikka olisit vielä monta sataa metriä siitä niin bussista (yleensä Toyota hiace pakettiauto penkeillä) työntyy pää ulos ja alkaa huuto käymään: “Olisko bussikyyti mitään?” Nyökkäys ja bussi tekee äkkijarrutuksen ja ajaa siun luokse. Jeees! Me like this! Sit varmistetaan, et ootte kaupunkiin menossa? Rahastaja “Juu, kyllä sinne.” Ja kun oot suunnilleen siinä kohtaa missä kuvittelet haluavasi pois, niin koputus pakun kattoon, niin siihen sitten pysähdytään on siinä pysäkki eli ei.


Linjoja on monia, helpoin on nro. 1. joka kulkee Prickly - St. George keskustan alueella. Mutta varsinaista kiinteätä linjaa ei ole. Netistä löytyy kyllä kartat missä nämä bussit suunnilleen ajelee, mutta ei ne ole mitään kiveen hakattuja reittejä. Aina oli yhtä jännä nähdä mitä kautta tänään ajellaan ja kuinkakohan kauan reissuun menee.

Kerran otimme nro. 2. joka kulkee St. Georges - Woburnin alueelle. Olimme menossa jälleen kaupunkiin. Hypättiin kyytiin ja ko. bussi alkoi yrittämään yhtä todella jyrkkää mäkeä ylöspäin. Ekalla kerralla ei jaksanut - eiku liuuttiin alas. Toisella kerralla vähän enemmän vauhtia, no ei taaskaan onnistunut ja peruutuskin alkoi jo vähänpelottamaan kun jarrut meni lukkoon ja mäessä soraa. Ihan ku olis ollut talvikelissä Suomessa. Kolmas kerta, ei onnistunut. Tehtiin pieni kierros ja sitten sisään toiselta puolelta jossa vauhtia sai otettua alamäestä ja ylämäki ei ollut ehkä ihan niin jyrkkä. Onnistui! Huh! Bussi pysähtyi yksityisasunnon eteen, rahastaja nousi kyydistä nosti monia ostoskasseja ja lopulta kyydistä nousi raskaana oleva nuori nainen. Sanoisin, että tässä on palvelumuotoilu kohdillaan. Vanhukset ja raskaana olevat naiset saivat aina erityiskohtelua ja heidät vietiin oven eteen. Tämä siis selittäköön sen, että reitit eivät ole vakiot ja aikataulut joustavat.


Hiusmuotia sai parhaiten ihailla bussissa.


Joustavuutta oli myös sillä kerralla olimme palaamassa kaupungista Carnagen puolelta Woburniin ja ko. busseja kullkee vähän harvemmin. Nro. 1:n rahastaja tuli kävellen kysymään meiltä että mihin ollaan menossa - “Woburniin, odotellaan nro. 2:sta” “Aa, joo niitä kulkee vähän harvemmin, mutta odottakaa tässä.” Hetken päästä hän palasi luoksemme: “Voidaan viedä teidät kyllä, pienestä lisämaksusta.” Lisämaksu taisi olla 2 paikallista rahaa, joten ilolla otimme tämän vastaan. Repussa kun oli tuoretta tonnikalaa, niin mikäs sen kivempi kun päästä suht ripeästi kotiin. Tai se kerta, kun oltiin pyrkimässä vaihdolla Woburnista Spice Island malliin. Jäätiin nro. 2:sta pois ja odoteltiin, että nro. 1 ajaisi kohta ohi. Toiseen suuntaan ajoi nro.1. josta huudeltiin: “Minne ootte menossa?” “Spice Island malliin.” “Ok, odottakaa siinä.” Hetken päästä tuli toisesta suunnasta bussi joka pysähtyi ja rahastaja katsoi meitä ja kutsui: “Hei, te tuutte tähän bussiin!” Olivat sitten matkalla vinkanneet toisillee, et siellä on kaks untamoa, ottakaa ne kyytiin.


Bussilipun hinta on Grenadalla 2,5 paikallista rahaa, vajaa 1 euro, nämä lyhyemmät reitit ja pidemmät, esim. Grenvilleen hinta oli 6 paikallista rahaa. Carriacoulla bussikyyti maksaa 3 paikallista rahaa.

Carriacoun ja Grenadan bussit ei ihan kauheasti poikkea toisistaan. Niitä on luonnollisesti vähemmän Carriacoulla, joten suurempi mahdollisuus joutua siihen bussiin jonka jouset on jo menneet ja iskaritkin sylkeneet jo kaikki aineensa pihalle. Toisaalta matkatkaan ei ole siellä niin pitkiä, että kyllä selkä ne reissut kestää.


Bussiin mahtuu periaatteessa 16 henkilöä, mutta ennätys oli 21 sisältäen kaksi lasta. Siinä kohtaa ei tuosta turvaetäisyydestä juuri puhuttu, ja totuuden nimissä siinä vaiheessa kun siellä olimme, Grenadalla ei ollut tapauksia kuukausiin. Lämmintäkin Grenadalla usein on, eikä kovin monessa bussissa ole ilmastointia, joten Linja-autossa on tunnelmaa biisi saattoi tulla välillä mieleen: https://www.youtube.com/watch?v=6TpI_w8qikQ


Bussin viihdepuoli koostuu hyvästä (makukysymys) musasta, monasti tarpeeksi kovalla ja paikallisten herjan heitosta toisilleen ja hersyvästä naurusta jonka se saa aikaan. Ihan kaikista jutuista ei saa kiinni, koska vaikka Grenadalla puhutaan englantia paikallisten puhuma englannin ja creolin sekoitus ja erityisesti se nopeus estää ihan kaikkien nyanssien ymmärtämistä.

Viihdeosastoon voisi ehkä mainita myös sellaisen erikoisuuden, että kuskeilla ei taida olla varsinaisesti lounastaukoa, tai vaikka on, niin eväät saatetaan hakee take away paikoista silloin kun ne on valmiit, on kyydissä asiakkaita tai ei. Ja joskus saattaa tulla kuskille jano, eikä sitä pidä pahalla silmällä katsoa, että hää saattaa pysähtyä käydä hakemassa itselleen oluen ja ehkä vähän hörppiä siinä matkalla. Maassa maan tavoin.



0 kommenttia