Etsi
  • Vali

Karibia - ensimmäinen kuukausi

Predictwindissä ollut viimeinen päivitys ylityksen jälkeen:

"Wed Feb 05 2020

Epämääräisten torkkujen jälkeen päivä alkoi upean s/y Olivian kannella brunssilla puolen päivän aikaan. Lisää lepoa, syvän sinisessä meressä vilvoittelua, ja pientä herkuttelua.

Tämä saari on Ranskaa, hyvin eurooppalainen, hiukan turistinenkin, mutta hurjan söötti. Ei vielä hidas päänuppi ymmärrä, että olemme putkahtaneet meidän kahden hengen merikuplastamme kolmen viikon jälkeen johonkin ihan uuteen ja erilaiseen maailmaan.

Päivitykset tänne harvenevat, sijainti kyllä näkyy. Jatkoa seuraa mm. FBook @victoriahelsinki. Kiitoksia kannustavista viesteistä kaikki rakkaat!”



Ensimmäinen päivä Karibialla. Mikä mahtava vastaanotto. Aiemmin jo Atlantin ylittäneet s/y Olivian Sari ja Make olivat päättäneet tulla meitä vastaan. Sen vuoksi oli tuossa ylityksen viimeisen päivän aikana vielä vähän arvuuttelua, jotta mikä poukama se olisikaan se mukavin. Ihanaa että valittiin Les Saintes. Juhlallista ja niin voittajafiiliksillä! Tuntui kuin olisi noussut palkintopallille, kun kumpparilla mentiin Olivian avotilaan nauttimaan Sarin valmistamaa brunssia. Pää vielä hieman pehmeänä, eteen tuli kahvia ja tuoretta leipää ja kyllä asiallisen brunssin tyyliin shampanjaakin. Yhdessä tiimissä, jossa aikoinaan työskentelin oli sanonta, että aina on syytä juhlaan ja kuohuvan avaamiseen. Nyt oli kyllä juuri sellainen hetki, eikä syytäkään ollut vaikea keksiä.


Koko päivä meni vain ihmetellessä ympäristöä, aurinkoa, lämpöä. Iltapäivästä mentiin rantaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan maihin suorittamaan sisäänkirjaus. Maa ei heilunut niin paljon jalkojen alla, kuin mitä olin kuvitellut. Ainakin omasta mielestäni ihan asiallisesti päästiin pääkadun varrella olevaan baariin jossa oli tietokoneet sisäänkirjautumista varten. Helppoa ja maksu tästä oli olematon. Auringonlaskun jälkeen mentiin juhlallisesti illastamaan Sarin ja Maken kanssa yhteen rantaravintoloista. Seuraava yö olikin sitten se ensimmäinen outo pitkien unien yö - ihan aamuun asti nukuttiin. Unta ei kuitenkaan riittänyt kauhean myöhään, koska herätessä iski tajuntaan - ollaan Karibialla! Miltä täällä näyttää? Millaista täällä ylipäätään on? Innostuttiin vuokraamaan yhdessä Sarin ja Maken kanssa golfauto jolla pääsi kätevästi kiertämään saarta vähän reippaammin. Ehdittiinkin melkein koko saari kiertämään, eikä golfauton akutkaan loppuneet kesken. Allekirjoittanut kun jossain vaiheessa mietti, että kuinka niiden kanssa käy. Liekö vene-elämän perusasiat menneet jo ihon alle - "Mikä meidän sähkötilanne on?"

Ei ihan viikkoa oltu Les Saintesissa - ajantaju taisi olla jo menetetty tuohon mennessä. Siirryimme pääsaarelle Guadaloupen Basse Terreen jossa vietettiin joitakin päiviä. Täällä vuokrattiin oikein auto päiväksi ja käytiin pääkaupungissa Point de Pitressä.

Basse Terressä itsessään ei löydetty mitään niin erikoista, että olsiimme siellä pidempään olleet. Päätettiin siirtyä seuraavaan paikkaan, jossa on kuuluisa Cousteaun vedenalainen luonnonpuisto, Pigeon Island. Siellä tiedettiin myös olevan iso ruokakauppa ja pyykinpesumahdollisuus.


Siirtyminen sinne ei kuitenkaan ollut ihan yksinkertainen toimitus. Muutaman päivän aikana hyvin vaihtelevat tuulet oli pyöritelleet Victoriaa suuntaan jos toiseenkin ja kun ankkuria lähdettiin nostamaan, niin ei se nyt ihan tuosta vaan käynytkään. Kapulle sukekamat päälle ja katsomaan mitä siellä oikein kinnaa. No kunnon solmusohellus. Ehkä tässä kohtaa aikoinaan oli ollut mooring-poijuja - joiden ketjut katkenneet ja boltsit poissa, mut kivet yhä pohjassa - ketjulla kiinni toisissaan. Meidän ankkuriketju oli onnistunut kaivautumaan toisen kiven alta sotkuun väliketjun kanssa. Kapu sai mennä alas pariin kertaan, haki välissä sopivia työkaluja ja palasi selvittämään sotkua. Muutama tunti siinä vierähti. Kun lopulta päästiin lähtemään, oli päivä jo pitkällä ja saavuttiin Pigeon Islandin eteen pimeällä. Toistoa - pimeässä uuteen paikkaan ankkuroiminen ei vaan ole kivaa. Koska meillä ei tuossa vaiheessa ollut vielä tarpeeksi ankkuriketjua, Olivian meille ajattelema ja näyttämä paikka sopinut. Syvyyttä oli siinä n. 20 metriä ja meillä ketjua vain n. 50 metriä (Jonkinlainen yleinen ohjeistus on, että ankkuriketjua päästetään vähintään 3x sen verran mitä on syvyyttä). Siispä lähemmäksi toista rantaa tutkimaan tilannetta. No siinä sitten kääntyessä poispäin moottori ei enää vastannut kaasukahvan käskyyn. Jippii - tämähän on ihan mahtavan päivän mahtava ilta :o. Kapusta on tullut tosi ketterä hyppäämään konehuoneeseen. Sinne katosi hän ja hetken päästä tilanne oli korjattu. Vaihdevaijeri oli jostain syystä päättänyt irtautua. Ja taas mentiin kohti sitä toista rantaa... Löydettiin suht hyvä paikka - tiputettiin ankkuri ja saatiin pari narussa olevaa pientä kohoa kiinni veneen pohjaan, vaikka niitä kuinka yritettiin varoa. Kapusta on tullut myös todella vikkelä mereenhyppääjä - sinne män hän puukon kanssa irroittamaan näitä boltseja ja niiden köysiä irti meidän runkoanodeista (veneessä on muutamia uhrautuvat sinkkimöykyt, jotka estävät metalliosien sähköisen korroosion), jotta eivät ainakaan sotkeutuisi potkuriin. Make oli tässä jossain vaiheessa tullut katsomaan kuinka menee ja hypännyt kyytiin. Oltiin siis vakavasti myöhässä hänen syntymäpäivästään - mutta kun kaikki oli ohi - kyllä korkattiin synttärioluset! Käytiin me sitten toisena iltana ihan juhlallisesti syömässäkin.


Näiden päivien aikana Kapu ja Make kävi pienellä sukelluksella aivan vieressä olevalla hylyllä. Itse Pigeon islandille ei sitten saatu aikaiseksi mennä sukeltamaan. Ei oltu vielä siinä vaiheessa. Hitaita kun ollaan. Ajatuksena että sukelletaan siellä sitten kun tullaan takaisin eteläänpäin.


Pigeonin edustalta meidän ja Olivian reitit erosivat. Maken ja Sarin piti lähteä etelään ja valmistautua käyntiin Suomessa, meidän ajatus oli lähteä tutustumaan pohjoisemmassa oleviin saariin rauhaksiin ennen hurrikaanikauden alkamista, jolloin meidän pitäisi joka tapauksessa olla etelämmässä suojassa.


Suuntasimme kohti Guadaloupen pohjoista osaa ajatuksena mennä Deshaiesiin, mutta koska matkanvarrella näytti olevan suloinen pieni poukama, niin kiusaus oli liian suuri ja pysähdyimme sinne snorkailemaan ja viettämään yksi yö.


Karibian saariketju on mukavaa purjehdusseutua: Talvikaudella pasaatituuli puhaltaa aina idästä, ja saarten länsipuolella on suojaista. Monenlaisia poukamia ja kyliä riittää, jotkut enemmän kansoitettuja, ja toiset rauhaisia. Alkuun hirvitti ankkuroida lahteen, joka on auki länteen aina Panamaan saakka, mutta äkkiä siihen tottui.


Seuraavana päivänä pääsimme sitten Deshaiesiin. Mukava pieni kylä, jossa oli kaikki tarvittava ja jossa oli mukava viettää muutama päivä. Pelikaaneista en taida heti saada tarpeekseni. Niin hienoja ja vähän hassuja lintuja (niin kauan kun eivät tee tarpeitaan kannelle). Deshaiesin laiturilla oli yksi joka näytti pitävän siitä, että häntä kuvataan. Lähempää tuttavuutta hän ei kuitenkaan estottomasti halunnut tehdä, vaikka Kapu sitä samankaltaisella ruumiinkielellä yrittikin tehdä.


Deshaiesta siirryttiin Antigualle. Kuuluisa English harbour oli niin täysi, että jouduttiin menemään "isommalle" puolelle ankkuriin - Falmouthiin. Veneitä oli paljon, silti tilaakin oli. Vesi kirkasta ja rantaan oli hieno kumpparimatka kaikkien luksusjahtien välistä. Veneissä on aina paljon huollettavaa. Koko ajan. Luksusjahdeissa sitä tekemistä on senkin edestä, joten ei ihme, että näiden kansilla riitti työvoimaa huoltamassa ja korjaamassa.


Yhtenä iltana mentiin marinan baariin ihmettelemään eloa ja saatiin seuraa brittinuorista. Yksi heistä oli puunannut viikon verran yhtä pientä, vain 70 jalkaista luksusjahtia kuntoon seuraavia asiakkaita varten samaisessa marinassa. Kaksi muuta olivat toisen jahdin henkilökuntaa, insinöörismies huolehti teknisistä asioista siellä ja nuori naisihminen oli siellä keittiömestarina. Sinä iltana kaikilla oli vapaailta ja juhlatuulta oli yllinkyllin. Eivät onneksi onnistuneet puhumaan meitä ympäri lähtemään heidän kanssaan yläkerran yökerhoon. Sellainen ei oikein enää meille vanhuksille iske - purjehtijan puoliyöksi sanottu klo 21.00 alkoi jo olemaan vakio meille. Klo 20.00 kumpikin on aina valmiina menemään nukkumaan.

Edellämainittu nuori keittiömestari laittoi minut ajattelemaan omaa ruokailua. Kertoi että äitinsä oli aikoinaan sanonut, että kaikkea voit syödä jonka itse pystyt tappamaan ja kertoi tarinan siitä, kuinka oli tämän mukaisesti käynyt senkin kurssin jossa pihvi valmistetaan laitumelta hausta lähtien. Jep - salaatin kohdalla en itse koe suuria tunnontuskia. Briossitkaan ei aiheuta isompia ajatuskuvioita.


Falmouthista käsin kävimme myös kuuluisalla Shirley Hightsilla syömässä ribsit. Upea paikka, musiikkia koko illan - mutta rehellisyyden nimissä olihan se valitettavan turistinen juttu. Ei haitannut, nautitaan sellaisestakin sopivina annoksina ja tämä oli toden totta sen arvoinen.


Shirley Highs näkymät
Shirley Highs näkymät

Muutamien sosiaalisten päivien jälkeen alkoi taas erakkous kiinnostelemaan. Siirryimme saaren toiselle reunalle Green Islandille. Alkoi jo vakavasti näyttämään siltä, miten matkailuesitteet esittelevät Karibiaa. Valkoista rantaa - kristallikirkasta vettä, riuttoja ja niiden asukkeja. Tämä oli toki suosittu paikka myös luksusjahdeille. Niiden viiden päivän aikana, mitä olimme siellä, ainakin kolme sellaista ankkuroitui vähän sivummalle. Yhtenä päivänä henkilökunta rahtasi auringonlaskua varten kalusteita (kyllä, ei mitään piknikhuopia), aurinkovarjoja, tarjoiluja ja rantalenttiskamat rannalle ja kohta kuskasivat asiakkaat nauttimaan iltapäivästä ja auringonlaskusta. Sellaistakin se voi olla. Tai siis sellaistahan se on. Ainoa pieni ero, että laiskat omatoimimatkailijat ottaa maksimissaan sen piknikhuovan ja parit oluet kylmäkassiin ja istuvat katsomassa sitä samaista auringonlaskua, sillä samaiselle rannalla, jonne ovat itse omin pienin kätösin vetäneet kumpparin. Väitän että kokemus on aikalailla sama. Hiekkaa on joka tapauksessa kaikilla kaikkialla. Näkymät on samat. Ok - shampanja olis kiva mutta ei yhtä pullollista viitsi avata vain kahdelle per ilta.



Varpaat sannassa
Varpaat sannassa Greens Islandilla

Green Islandilta takaisin Falmouthiin käymään ruokakaupassa ja sieltä sitten Carlisle-lahteen. Pieni poukama, jossa ei ollut ihan mahdottomasti veneitä. Siellä saatiin vähän käydä testaamassa sellaista luksumeininkiä, kun rannalla olevaan resorttiin oli mahdollista mennä lounaalle/kahville. Heidän piha-alueensa ja rantansa - oih, just sitä mitä näkyy matkaoppaissa jossa kuvat myös taitavasti rajataan. Hyvä vai huono? Riippuu mitä hakee. Me saatiin nähdä kumpikin. Käytiin yltiösikamaisen hienolla kahvilla, unelmaterassilla jota varjostivat palmut ja pöydillä oli valkoiset pöytäliinat - toisaalta, muutaman sadan metrin päässä kävimme paikalliselta kioskilta ostamassa jäätelöt ja istuttiin rannalla olevan kaatuneen palmunrungon päällä syömässä niitä ja katsomassa kun nuoriso pelasi rannalla jalkapalloa.


Carlislelta oli hieno näkymä Montseratin saarelle jonka tulivuori näytti savuavan. Siihen tuollainen karibialainen auringonlasku. Luonto ja sen eri ilmentymät/maalaukset on taruja ja monia tauluja ihmeellisempiä.


Minun synttäritkin ajoittui juuri niihin päiviin ja Kapu onnistu löytämään kreikkalaisen ravintolan, jonne juhlallisesti varasi pöydän. Tiedä sit hymyilyttikö omistajia, että oiken pöytä varaus tehtiin - maanantaille. Joka tapauksessa ravintola oli kokonaan meidän - koko illan. Paikan karvainen haukahteleva hovimestari piti meistä erityisen hyvää huolta, eikä muukaan henkilökunta paljoa hänelle kalvennut.



Turkoosia on - epäilyttävän turkoosia.
Turkoosia on - epäilyttävän turkoosia.

Jollyharbouriin maltettiin kuitenkin Carlisleltä lähteä etenemään, kun tulevaisuudessa siinsi Barbuda. Matkalla meren väri alkoi muuttumaan - yhtäkkiä se oli aivan järkyttävän turkoosi. Silmät ei meinanneet uskoa sitä todeksi. Pettymys oli kuitenkin se, että se vesi ei sit ollut se paras snorklausvesi. Pohja on todennäköisesti vanhaa korallia ja se pöllyää niin helposti, ettei siellä ollut näkyvyyttä (tämä on aivan pelkkää mutu -tietoa!). Siispä se harraste sai jäädä muutamaksi päiväksi. Yllättäen Jollyharbourissa olikin parempi kauppa kuin Falmouthissa. Sieltä oli hyvä tehdä isommat ostokset Barbudaa varten.

Kumivenelaituri oli vanhan hylätyn Casinon edessä. Casinon yhdessä tilassa oli taidekauppias, muuten rakennus oli suljettu.

Täällä alkoi kuulumaan jotain Korona-huhua. Siinä kohtaa se vaikutti kovin kaukaiselta. Ei taida koskea meitä. Saimme hoidettua lupapaperit Barbudalle purjehdusta varten ja sinne sitten iloisina lähdimme.


Barbuda - huh! Eihän sellaisia paikkoja ole kuin elokuvissa, tai matkaoppaissa, tai keltaisen lehdistön paparazzikuvissa. No ei se sitten niin olekaan. Jos jotain olen vuosien mittaan oppinut, että kaikki on mahdollista myös ihan tavalliselle ihmiselle. Erilaisena samanlaisena kokemuksena kuin julkkiksilla/rikkailla, jotka itse asiassa saattavat haaveilla tilanteesta jossa voisivat vaellella rannalla ilman paparazzien häirintää tai henkivartijoiden seuraa. En toisaalta ihmettele, että ko. saari onkin ollut näiden ihmisten yksi lempisaarista. Ihmisiin ei törmää lainkaan niin usein kuin aaseihin. Siinähän mekin ihmeteltiin toisiamme, että kumpi on aasimpi.


Barbuda on niin litteä, että sitä on vaikea havaita mereltä tullessa. Vasta kahden mailin päästä havaitsimme sen. Sen jälkeen pitikin seurata suht tarkkaan mites ne riutat siellä meneekään, jotta voi turvallisesti mennä ankkurilahdelle. Hyvin avonaiselle sellaiselle. Huonolla kelillä ei siellä kukaan haluaisi olla, koska suojaa ei ole millään puolella. Se on varmasti yksi syy, miksi hurrikaani Irma sai niin paljon tuhoa aikaan. Tuhot näkyvät vieläkin, mutta pikkuhiljaa jokainen yrittää korjata parhaansa mukaan paikkoja.


Ankkuroiduimme Diana beachin edustalle. Samaisella rannalla sijaitsi aikoinaan myös K Club (kuuluisa varmasti oli, niille jotka tiesi - itse en ollut aiemmin edes kuullut koko paikasta), rikkaille suunnattu resort joka oli vähän Irman ja lopulta myös purkutöiden vuoksi melkoisen surullisessa jamassa. Kävimme kävelemässä alueella ja tapasimme sen paikallisen aasin joka ei innostunut sen suuremmin esittelemään meille tiluksiaan. Samaiselle paikalle on Robert De Niro suunnitellut rakennuttavansa uuden resortin, mutta jotkut byrokratian rattaat ja todennäköisesti myös taloudelliset asiat ovat hidastaneet töiden aloittamista. Huhuja myös kuultiin siitä, että kaikki paikalliset eivät olisi niin innokkaita kannattamaan tätä. Varmasti on monia mielipiteitä - kuka näkee sen mahdollisena työllistäjänä, kuka saaren autenttisuuden pilaajana.


Rannalla oli ihan hurjan suloinen pieni rantabaari, jota pitää avulias nuorimies. Rantautuminen kumpparilla on vähän haastavaa, mutta hänellä oli aikaa tulla auttamaan ja kertoi baaristaan ja tarjoamistaan palveluista. Yksi näistä oli taksikuljetus ja Fregattilintujen pyhätössä käynti. Tartuttiin tilaisuuteen ja lähdettiin sellaiselle retkelle. Taksikuski tuli hakemaan meitä seuraavana päivänä ja vei meidät toiseen satamaan jossa tavattiin meidän opas. Niin onnekkaita olimme, että taisimme saada saaren kuuluisimman oppaan Patin. Satamassa oli myös joukko lapsia. Koulut oli suljettu - Covid alkoi todella kolkuttelemaan. Oppaamme kysyi meiltä sopisiko, että pojat tulisivat mukaan. Vene oli iso ja mikä voi olla parempaa, kun saada hyvää seuraa tälle retkelle. Niin koukkasimme vielä hakemaan pojat ja lähdettiin katsomaan Freagattilintujen pyhättöä. Opas kertoi asiantuntevasti lintujen tavoista. Lapset innostuivat välillä kovasti ja opas hellän päättäväisesti komensi heitä käyttäytymään. Jos retki oli meille huikeata oppimista, niin ei tainnut pojillekaan mennä tämä päivä hukkaan, vaikkeivät kouluun päässeetkään. Fregattilinnuista voi lukea tarkemmin täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Fregattilinnut


Palatuamme Fregattien luota kävelimme vielä kylää pitkin poikin ja kävimme paikallisessa lounasravintolassa syömässä. Tämä, kuten muutama muukin paikka jossa olemme käyneet olisivat oivallisia kohteita mihin tahansa Kaurismäen elokuvaan.

Barbuda on jälleen yksi harvinaislaatuinen saari. Onneksi niin vaikeasti saavutettavissa, ehkä sillä se säilyy mahdollisimman pitkään alkuperäiskuntoisena. Tai siis tarkoitan, ettemme me ihmiset käytä sitä loppuun. Paratiisisaari. Asukkaita n. 1500. Olisi pieni yhteisö elää. Meidän työpaikassakin on enemmän työntekijöitä.


Matkalla kotiin pysähdyimme vielä rantabaariin auringonlaskujuomalle ja vähän tarkistamaan netissä tapahtuvaa eloa. Selvisi, että Covid oli nyt sitten virallisesti saapunut myös Karibialle ja saaret olivat sulkemaan rajansa. Meidän oli pakko lähteä seuraavana päivänä, hieman epätietoisina kohti St. Martinia. Ehditäänkö ennenkuin sulkevat rajat, vai miten meidän sitten käy?



4 kommenttia