top of page
Etsi
  • Writer's pictureVali

Marquesakselta - Tuamotujen kautta Tahitille

Mielellään ilman roskia.
Tervetuloa Hapatoniin

Viime kerran realitycheckin jälkeen, voidaan taas palata tavallisempaan arkeen. Hiva Oa oli meille ihan erityisen hyvä, mutta vikaantunut moottorin jäähdytysvesipumppu painoi mieltämme jonkin verran. Meille ei ollut vielä aivan selvää miten Ranskan Polynesiassa asiat hoituu. Niinpä lähdimme Hiva Oalta kohti Tahitia Tuamotujen kautta, jossa ajattelimme pysähtyä vain muutamaksi päiväksi. Yritimme valita sellaisen atollin jossa kehäriutan sisäänajo on helppo vain jatkaaksemme matkaa hyvien remonttipalveluiden ääreen Papeeteen Tahitille mahdollisimman pian. Hiva Oan eteläpuolella on saari nimeltään Tahuata, jonne päätimme pysähtyä vielä ennen varsinaista lähtöä. Saarella on useita hyvin suosittuja lahtia, me valitsimme Hapatonin. Kertakaikkisen ihastuttava suhteellisen suojaisa lahti suloisine kylineen.


Marquesas oli erityisen koristeellinen. Kauneutta riitti joka paikassa. Hoidetut pihat, koristellut pylväät, upeat kukkakoristeet.

Asia josta myöhemmin on käyty pulinaa erityisesti Tahuatan kohdalla, on roskien jättäminen saarelle. Heillä on aivan selkeä ilmoitus heti kylän laiturilla, jossa toivovat, että purjehtijat eivät toisi roskiaan sinne, koska heillä ei vain ole kapasiteettia, eikä resursseja ylimääräisen roskan käsittelyyn. Yksinkertaista, selkeätä ja ymmärrettävää. Emme millään tavalla ole opettamassa tässä blogissa ketään, mutta jos jotain toivoisi tulevien purjehtijoiden tekevän, on kunnioittaa paikallisten esittämiä toiveita. Meitä alkaa olemaan jo miltei liikaa, paikallisten sietokyky on rajoilla, erityisesti jos käyttäydymme huonosti. 

Hapatonissa kävimme vain kävelyllä. Ensin ei näkynyt juuri ketään missään, mutta kohta alkoi tapahtumaan. Paikalliset artesaanit toivat työnsä esiin myyntiin. Kävimme niitä ihailemassa ja vaihdoimme pari sanaa paikallisten kanssa: “Siellä on miljonäärialus lahdella. Ovat kohta rantautumassa! Odottelemme heitä.” Selvähän tämä. Ja todennäköisesti eivät siis sekoittaneet meitä mahdollisiin miljonääriseilaajiin. Mistä lie johtui :D 


  1. No onhan nämä nyt upeita nää näiden luomukset. Ja tämä soi!

  2. Samankaltaisuuksia - räsymattoja on Marquesaksella paljon ja moniin paikkoihin pitää riisua tossunsa.

  3. Elementtitalo - kevyttä ja nopeata.

  4. Tori - auki erityisesti jos on paljon lompakoita liikkeellä. Tahitin kieli on lumoava.


Hapatonilta seilattiin kohti Tuamotuja - erilaisia vaihtoehtoja oltiin tutkittu lähinnä niiden atollien kesken, jotka ovat tunnettuja helpoista passeista. Emme halunneet joutua tilanteeseen, jossa sisäänajo on kovin hankala ja meidän vesipumppu loukkaantuu ja olemmekin yhtäkkiä keskellä passia ilman konetta. Tuulet tietysti osallistuivat päätöksentekoon vahvasti, joten kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa meni meiltä ohi, koska tulivat kohdalle keskellä yötä. Apataki osui kohdalle suhteellisen sopivasti. Jäimme piihin vain muutamaksi tunniksi odottamaan kunnollista päivänvaloa ja oikeata hetkeä yrittää passiin. Opiskeltu oli ja virtalaskuria “guestimaattoriakin” oli kokeiltu. Jännitti ja ihmetytti, että melkoista menoa on passissa. Oliko se nyt kuitenkaan ihan oikea aika? Joka tapauksessa päästiin maltilla atollin sisälle ja ankkuroitiin Apatakin pohjoispuolelle unenomaiseen kohtaan. Tarkoitus olla pari yötä, mutta oli niin upeata ja rauhallista, että yhtäkkiä vierähti taas viikko. Ensimmäiset snorklaukset blacktip-haiden kanssa, upeat korallit kaikista yksinkertaisimmissakin kohtaa. Rentoutuminen oli totaalista. Panaman saariston San Blas oli jäänyt mieleemme upeana paratiisina. Mutta Tuamotut poikkesivat siitä positiivisesti; roskat puuttuvat rannoilta.


Sinä päivänä oli niin tyyntä, että saattoi nähdä atollin keskellä olevia motuja (saaria) joita ei normipäivänä näkynyt. Kaikki oli niin hiljaista. Ainoastaan pienten haiden evät rikkoivat peilikirkasta vedenpintaa. Oli niin unenomainen tilanne, että tuntui miltei velvollisuudelta tallentaa jokainen hetki. Juu - näitä kuvia olisi lisääkin.


Muutama vene tuli silloin tällöin samaan kohtaan ankkuriin, mutta kaikki taisivat siinä kohtaa etsiä enimmäkseen rauhaa. Yksi käsittämättömän upea alus tuli myös - myöhemmin selvisi, että kyse oli Steve Jobsin lesken omistama huvijahti. Sieltä yhtenä päivänä ui pariskunta Victorian suuntaan - pysähtyivät kehuivat kuinka hieno vene meillä on ja kysyivät sopiiko, että he ui ympäri. Ymmyrkäisinä otettiin kehut vastaan naureskellen - ja kannustettiin heidän uimakisaansa jatkoa. Myöhemmin vähän harmitti, ettei tullut kehuttua heidän alustaan lainkaan, vaikka ei sekään nyt ollenkaan hassumpi ollut. 


Viikon jälkeen oli vihdoin aika lähteä hoitamaan vesipumppuasia kuntoon, siispä kohti Tahitia. Lähtö taas laskettu sen mukaan mitä ylä-alavedet sanoo ja guestimaattorin arvioiden mukaan - jotta jos slackilla päästäisiin ulos, niin hyvä olisi. 


Perussääntö on siis näissä passeissa (atollien sisäänajokohdat), että paras ajankohta on mennä läpi slackin aikaan, jolloin veden virtaus pitäisi olla pienimmillään. Jos kuitenkin päättää mennä virran mukana, niin tietysti on parempi aina valita itselleen suotuisa virta - nousuvedellä sisään atolliin ja laskuvedellä ulos atollilta. Koska luonnossa mikään ei kuitenkaan ole ihan näin suoraviivaista, niin on myös huomioitava viimeisten päivien tuuliolosuhteet, jotta onko ylipäänsä ulosvirtausta ollenkaan, vai onko ulosvirtausta myös nousuveden aikaan. Näin olleen myös se mitä taulukot sanoo nousu- ja laskuveden ajankohdista, saattaa heitellä ajallisesti muutamiakin tunteja. 

Myöhemmin ollaan opittu paljon lisää, eikä silti olla aina osuttu parhaaseen ajankohtaan. 

No sinä päivänä kun oli tyyntä ja joinakin muinakin iltoina oli kans ihan kaunista. Sellaisia niinku joskus 80-90-luvulla myytiin niitä maisematapetteja. Noita tuollaisia värejä, joita en itse käyttäisi enää vaatteissani, enkä edes kotonani, mutta onhan ne nyt tuolla luonnossa aivan käsittämättömän kauniita. Eikä niitä voi lakata tuijottamasta ja ihailemasta. Yksinkertaista on elo atolleilla - ne hiuppukohdat on auringonlasku ja nousu, ei siitä pääse mihinkään.


Tällä kertaa joka tapauksessa kaikki laskelmat oli taas tehty ja kello 9.00 alettiin valmistautumaan lähtöön. Kone käyntiin ja laitteet myös ja kah! … autopilotti ei löydä itselleen tarpeellisia tietoja. Matkaa olisi parin vuorokauden verran. Autopilotti on meidän kolmas miehistönjäsen. Ei luotettavin, mutta kovin kovin tärkeä ja arvostettu, kun se on hyvällä tuulella, eli toimii. Ei muuta kuin kone seis ja vianmääritys käyntiin. Vika oli piuhassa, sellaisessa piuhassa, jota meillä ei valitettavasti sillä hetkellä ollut ylimääräistä - mikään määrä varaosia ei takaa sitä, että juuri se tarpeellinen löytyy. Hetken mietinnän jälkeen todettiin, että tilanne ei odottamalla parane, lähdetään menemään lyhyemmillä vahtivuoroilla käsiohjauksella. Näin tehtiin ja tuultahan riitti, päiväsaikaan saatiin trimmattua aina välillä purjeet niin nätisti, että Victoria kulki itsekseen, toisinaan taas vaadittiin ihan oikeata styyraamista. Olimme arvioineet, että meiltä menee 48 tuntia ja saapuisimme sopivasti aamupäivän aikaan. Tällä kertaa olimme aivan liian nopeita ja saavuimme Papeeten eteen kahden aikaan yöllä. Saapuminen pimeässä ensimmäistä kertaa johonkin paikkaan, väsyneinä on yksi ikävimpiä juttuja purjehduksessa. Valoja on vaikka millaisia - kaupungin edustalle pitää mennä riutan keskeltä, sinne ei siis ainakaan. Onneksi vähän ennen varsinaista kaupungin lahtea on Venuslahti, joka on kartankin mukaan hyvin selkeä. Helppo se ei kuitenkaan varsinaisesti ollut kaikkien niiden valojen seassa ymmärtää mikä valo on merellä, mikä maalla. Eikä siihen auttanut se, että kaikilla veneillä ei ole ankkurivaloa päällä. Onneksi oli tutka, saimme laskettua ankkurin turvallisesti ja olimme viis vaille perillä. 


Seuraavana aamuna menimme sitten Papeeten riutan sisäpuolelle ja etsimme parempaa paikkaa asettua. Siitä enemmän seuraavalla kerralla. Ranskan Polynesian ja erityisesti Papeeten ympäristöön ankkuroiminen/tai mooring ballin ottaminen saatika sitten marinapaikan saaminen ei ole yksinkertaisinta.


Venus Point Tahiti.


6 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

6 Comments


Rauno Kalevi
Rauno Kalevi
Jun 02

Miten te muuten arvioitte nuo mainitsemanne saapumisajat? Joku softa vai kartta, harppi ja laskin?

Moottoriveneellä se oli helppoa nettisoftalla, tosin arvioitua kovempi keli saattoi sotkea, mutta me emme yöpyneet veneessä ja matkat olivat lyhyitä teihin verrattuna.

Like
Vali
Vali
Jun 02
Replying to

Me lasketaan keskinopeudeksi 5 meripeninkulmaa tunnissa hyvällä tuulella. Sitten säätiedotukset tutkintaan ja arvio niiden paikkansapitävyydestä +/-30%

Victoria kulkee kuin juna hyvällä sivumyötäisellä. Ei huono myöskään kryssillä, mut silloin usein aallot jarruttelevat enemmän.

Yleensä siis arvioidaan enemmän aikaa, ja yllätetään positiivisesti (paitsi kun saavutaan pimeällä). Taas jos tuuli häviää, niin pyrkimys on laskea, että yhä saavuttais päivänvalon aikaan. Tarpeeksi marginaalia.


Sitten kun siirrytään atollien välillä, sit se onkin tosiaan vähän monimutkaisempaa, kun pitää huomioida saapumisajan lisäksi myös passien tilanne. Silloin on jotenkin sisäinen ohjelmointi kohdillaan asettua piihin odottelemaan. Se asetus pitäisi malttaa pitää päällä myös ”helpommissakin” paikoissa pimeällä 🤔

Like

Heikki Makkonen
Heikki Makkonen
Jun 02

On se välillä melkoista seikkailua, mutta onhan teillä jo rutiinia, jolla selviää ongelmista.

Like
Vali
Vali
Jun 02
Replying to

Se on totta 😂 Harvinaisempaa on kun ihan kaikki toimii. Niistä hetkistä otetaankin sit kaikki ilo irti.

Like

Kirsti Tulonen
Kirsti Tulonen
Jun 01

Ja ihan terveenä taas? Ootte te kyllä❤️

Like
Vali
Vali
Jun 01
Replying to

Aika hyvässä jamassa on Kapu kyllä. Mutta tää retki on vanhan muisteloa, kun vasta ihmeteltiin Ranskan Polynesian alkeita 😅

Like
bottom of page