Road trip Uusi Seelanti

Uusi Seelanti -road trip vihdoin ja viimein. Toivottavasti tämä on vasta ensimmäinen. Kuuden kuukauden jälkeen, oli jo korkea aika nähdä vähän muutakin Uutta Seelantia kuin Whangarei ja yhden sunnuntain verran Opua ja Pahia, jonne oli myös hienot maisemat ajella.

Kuvassa koko sakki, Mackon vierestä Kim, Carleen, Warren, Vali ja silmäpussit ja Macko ihan ite.

Toistetaanpa taas tämä totuus: Purjehduksessa parasta on ihmiset, joihin matkalla tutustutaan. Tällä tavalla tutustuimme ensin sosiaalisen median kautta ja lopulta Ranskan Polynesiassa Meiraan ja Samiin @saippuakuplaunelmaan ja heidän kauttaan Tamora -veneen Carleeniin ja Warreniin, joiden venevahtinakin Meira ja Sami olivat. Carleen ja Warren ovat kotona Uudessa Seelannissa töissä kesäisin ja talvisin purjehtivat Ranskan Polynesiassa. Kun itse saavuimme lokakuun lopussa Uuteen Seelantiin, kohta puolin hekin tulivat kotiin. Siitä asti on ollut tarkoitus käydä heitä tervehtimässä. Alkoikin olemaan viime hetket käsillä, koska kohta he jo lentävät takaisin veneelleen. Toukokuuhan on syksyä tällä puolen palloa.

Kun sitten Victoria oli päässyt takaisin oikeaan elementtiinsä ja Macko oli todettu jotakuinkin hyväkuntoiseksi, otimme uljaan ratsumme Scubarun ja lähdimme. 

Ensimmäinen määränpäämme oli Auckland. Noin puoli tuntia lähdön jälkeen auton apukuskin puolelta alkoi kuulua huolestuttavaa hampaiden kirskuntaa. Kahvihammas siellä oireili pahemman kerran. Matkaa oli vielä pari tuntia jäljellä. Hetken asiaa pohdittuani tajusin, että yleensä, kun nostamme ankkurin ja purjeet ja olo on autereisen onnellinen merellä olosta, silloin pentteristä nousee välipala. Joten pysähdys Waipūn suloisessa pikkukahvilassa ei ollut vain perusteltu – se oli käytännössä pakollinen. Waipussa ei ehditty kauheasti kiertelemään. Todettiin kuitenkin, että siinä on oiva kohde jollekin seuraavista lyhyemmistä retkistämme. 

Waipun kahvilassa asiakkailla on omat mukit hyllyssä. Ehdimme juuri ennen ruuhka-aikaa, kun n. kolmasosa mukien omistajista tuli käymään kahvilla.

Loppumatka Aucklandiin taittui lähes yhdellä pysähdyksellä, lukuun ottamatta nopeaa käyntiä korjaamolla, jonne jätimme generaattorimme. Kyseessä oli upouusi Pramac, joka toimi noin viikon verran ennen kuin päätti luovuttaa täysin. Korjausarvio oli puolet laitteen hankintahinnasta, eikä sen enempää Tahitilainen ollut myyjäliike kuin italialainen valmistajakaan näyttänyt olevan erityisen innostunut hoitamaan takuuta tänne Uuteen-Seelantiin asti. Jos siis olet joskus miettinyt, onko purjehdus kallista, niin tällaiset ”yllätykset” vastaavat kysymykseen varsin tehokkaasti.

Kun Aucklandin Sky Tower ilmestyi horisonttiin, tiesimme olevamme lähellä. Käytimme sitä suunnistusapuna matkalla ystäviemme Kimin ja Benin luo, missä saimme viettää ensimmäisen yön. Ja missä tutustuimme heihin? Dockland5 telakalla. Heillä oli vuosihuolto omaan Maramuunsa ennen myyntiä. Muutaman kuukauden telakkavankeus on muodostunut taas yhdeksi ihanaksi ystävyydeksi. 

Aina on hyvä olla jotain maamerkkejä jota kohti suunnistaa, tornit toimii aina. Myönnetään Pasilan torni kävi mielessä ja onhan Sky Towerkin aivan TVNZ rakennuksen liepeillä. Maisemia Kimin ja Benin asunnosta - viimeinen kuva on heidän olohuoneestaan. Näin lyhyellä kävelyllä Auckland on aika rasapainoinen sekoitus uutta ja hieman vanhempaa. Terminaalirakennus kellotorneineen saa tällä kerralla edustaa sitä vanhempaa rakennuskantaa. Cook taas on päässyt hieman moderninpaan käsittelyyn. Rautaveneen omistajana ei voinut välttyä ajatukselta, että kuinka paljon kiillotusvahaa tuon kamun kiiltävänä pitäminen vaatiikaan. Keskellä Macko uuden vuoden aamuna.

Kontrasti vene-elämän ja heidän asuntonsa aivan käsittämättömän upeiden kaupunkinäkymien välillä oli melkoinen. Syntymäpäivänsä aamuna kippari heräsi maisemiin, jotka olivat hyvin erilaiset kuin ne, joihin hän oli viimeisten seitsemän vuoden aikana tottunut.

Kim kaapattiin kaupungista kyytiin - jos on mahdollisuus paikalliseen matkaseuraan, siihen kannattaa aina tarttua, heillä kun on monia hyviä tarinoita paikoista ja paikallisesta elämästä. 

Moottoritietä ajetaan vain pieni hetki, ennen kuin maisema muuttuu jälleen juuri sellaiseksi Uudeksi-Seelanniksi kuin sen mielessään kuvittelee: vihreitä kumpuilevia kukkuloita, lehmiä, lampaita ja hevosia laiduntamassa ympäri vuoden ulkona raikkaalla nurmella. Tällä idyllillä on toki myös kääntöpuolensa, mutta jätetään se tällä kertaa taustalle.

Mt. Ngauruhoe

Aivan kuten Italiaan ajaessa alkaa Saksan puolella odottaa Alppien ilmestymistä horisonttiin, täällä katse alkoi hakeutua kohti ensimmäisiä vilahduksia Mt. Ruapehusta. Vähitellen lumihuippu nousi näkyviin matalien kukkuloiden takaa. On kulunut tuhottoman monta vuotta siitä, kun olemme viimeksi nähneet lumisia vuoria. Näky oli suorastaan vaikuttava.

Ruapehun vieressä kohoaa myös Mt. Ngauruhoe, joka ehkä tunnetaan kansainvälisesti paremmin Taru sormusten herrasta -elokuvien Tuomiovuorena. Elokuvissa sillä oli merkittävä rooli, mutta todellisessa elämässä sen merkitys on vielä suurempi. Vuori on maoreille pyhä paikka, ja kunnioituksesta paikallista kulttuuria kohtaan huipulle kiipeämistä pyydetään välttämään.

Sekä Ruapehu että Ngauruhoe ovat edelleen aktiivisia tulivuoria.

Saimme yöpyä Carleenin ja Warrenin lomamökillä, ja aamulla meitä odotti näkymä, joka olisi tehnyt vaikutuksen keneen tahansa. Molemmat vuoret kylpivät nousevan auringon valossa, ja maisema oli niin kaunis, että sen olisi mielellään pullottanut mukaan myöhempiä päiviä varten. Mökissä oli myös tulipesä. Olimme kaikki kolme lähes lapsenomaisen innoissamme takasta, ja erityisesti Kim osasi ottaa kaiken ilon irti mökin porealtaasta. 

National Park ja sen vieressä sijaitseva Waimarinon kylä ovat noin 825 metrin korkeudessa ja lähes 400 kilometriä etelämpänä kuin Whangārei, jossa veneemme tällä hetkellä on. Vaikka aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ilma oli raikas ja aamuisin nurmikko kuurassa.

Ajoitus on sellainen, että kun tähdet on oikeassa asennossa, se tuo kaiken kivan ja vähän enemmän.

Mökkitunnelmia - se oli oikeasti kuurassa tuo nurmi. Mökin saa vuokrattua Airb´n´b:n kautta, meiltä saa tarkentavat tiedot jos tännepäin innostutte.

Saavuimme perjantai-iltana ja lauantaina oli paikallisen yhteisön järjestämä perinteiseen maorilainen “hāngi”, jossa ruoka kypsennetään maauunissa kuumien kivien avulla. Herkullisen ruoan lisäksi saimme syvemmän ymmärryksen maorien kulttuurista, perinteistä ja yhteisöllisyyden merkityksestä.

Kiviä aloitettiin lämmittämään jo hyvissä ajoin aamulla. Sillä välin kun kiviä lämmitettiin kävimme Ohakunessa, jolloin näimme Ruapehun toisen puolen. Se oli huomattavasti lumisempi ja ehkä vieläkin vaikuttavamman näköinen kuin se puoli, jota olimme aiemmin ihailleet. Muutaman viikon kuluttua nämä kylät täyttyvät hiihtoturisteista, kun taas kesällä alueen valtaavat vaeltajat. Me satuimme paikalle vuoden hiljaisimpaan aikaan, mikä sopii meidän luonteellemme erinomaisesti.

Matkalla Ohakuneen pysähdyimme ihailemaan myös Makatote Viaductia, yhtä Uuden-Seelannin vaikuttavimmista rautatiesilloista. Se ylittää syvän rotkon Ruapehun rinteillä North Island Main Trunk -radalla, samalla pääradalla, joka yhdistää Aucklandin ja Wellingtonin. Valmistuessaan silta oli Uuden-Seelannin korkein viadukti ja yksi maailman korkeimmista laatuaan.

Hangi tunnelmia. Warren monen muun asian muassa soittaa ja laulaa melkoisen hyvin. Viimeisessä kuvassa on myös Warrenin sisko Debbie - ääreist hyvä laulaja hänkin.

Auringonlaskun aikaan palasimme Waimarinoon parahiksi kun ruokia nostettiin maauunista isossa rautakorissa. Koriin asetellaan eri lihojen lisäksi myös kasviksia mm. kaalia, erilaisia perunoita ja porkkanoita. Aika, savu ja ainekset yhdessä tekivät ateriasta eriherkullisen. Oli todennäköisesti erityisen oivallinen hetki tälle tapahtumalle, kun on tauko kesän vaeltaja- ja talven hiihtoturistien välillä. Reilu satakunta ihmistä, vanhempia ja aivan pieniä lapsia ja kaikki siltä väliltä viettivät illan yhdessä syöden ja laulaen. Voi elämä, millaisilla paikoilla tällä kertaa päätitkään meitä palkita.

Tämä retki ei päättynyt tähän iltaan. Jatketaan tätä seuraavassa blogikirjoituksessa.