Pientä laittoa vaan... kuusi kuukautta myöhemmin

“Päiväni murmelina” senkun jatkuvat täällä Dockland 5:ssa. Jos sukeltamisessa voidaan laskea, että tulee tehdä n. 5 tuntia töitä, jotta voi olla 45min. sukelluksissa - vähän sama veneen kanssa. Sukeltamisessa, osan tuosta työosuudesta voi maksamalla lyhentää. Sama periaatteessa veneessä. Kuten Mackon työhuoneen taulussa luki - teoriassa teorian ja käytännön välillä ei ole eroa - käytännössä kyllä. Valitettavan usein tosi. Siitä on käytännön kokemusta nyt kymmenen vuoden ajalta Victorian kanssa. Paras opetella tekemään mahdollisimman paljon itse, niin palautteen antaminen on helpompaa - ei tarvii kuin peiliin katsoa. Myös neuvottelut siitä, tehdäänkö työ uusiksi ja kuka siitä maksaa, on huomattavasti yksinkertaisempaa. 

Läpivientien huoltoa ja 10 metrit ankkuriketjussa huonomuistisille - ei tarvii yrittää muistaa, oliko tuo kolmas valkoinen - riittää, että muistaa minkä värinen viimeksi vilahti alas.

Työt joka tapauksessa jatkuu, joka päivä vähän. Kummallakin on oma työlista - tässä vinkki muuten työlistan lyhentämiselle: jos sen jakaa per ihminen, niin sehän saattaa näyttää lyhyemmältä. Pitää vain katsoa yhtä listaa kerralla. Laiska töitään luettelee, joten ei nyt sit luetella. Niitä on joka tapauksessa rittänyt. 

Alkaa näyttämään jo ihan itseltään meitin Victoria.

Helpotusta puurtamiseen tuo jälleen yhteisö. Tällä hetkellä lähiyhteisömme on “Alcatraz telakkavankitoverimme” ja voihan nenä, kuinka kivaa tällainen yhteisö onkaan. 

Vähän ennen lähtöämme, ystävämme totesi ääneen, että hän kärsisi jos ei hänellä olisi työyhteisöä jakamassa arkea. Kuten moni muukin asia näiden merivuosien aikana, tämäkin on kirkastunut. Välillä sitä saattaa tuntea itsensä melko yksinäiseksi, tai kaksinaiseksi kun meitä nyt kuitenkin on tässä veneessä kaksi. Mutta asioilla on tapana järjestyä ja muuttua ja muokkautua sen mukaan millaista elämää elää. Tämmöisessä kertolaiselämässä on tosi, että se yhteisö muuttuu usein. Siitä johtuen tutustumisen usein korkea kynnys on laskenut miltei olemattomaksi. Sitä huomaa olevansa vastaanottavaisempi ja avoimempi, kun tietää ettei tässä ole montaa kuukautta aikaa ihmetellä ja kiertää uusia ihmisiä, ennen kuin heille uskaltaisi puhua. 

Toisaalta ne jotka aikoinaan joutuivat jomman kumman kanssa hissiin Pasilassa, tietää ettei kumpikaan meistä ole sitä hiljaisinta lajia, mutta toinen meistä on ujompi. Jos olette lukeneet blogia pidempään tiedätte kumpi. 

Muutamat syntymäpäivät, läksiäiset ja ihan vaan afterworkit - koska aina välillä kaikki haluavat lopettaa työpäivänsä.

Nyt kuitenkin tätä aikaa on tullut vietettyä tiukasti yhdessä ja samassa paikassa melko pitkään ja tämä yhteisö tuntuu läheisemmältä kuin aikoihin. Miltei mikä tahansa syy on hyvä syy järjestää yhteinen BBQ-ilta (syntymäpäivä, läksiäiset, lauantai) tai pienemmässä kaavassa Wine and whining sundownerit, jossa on oiva tilaisuus saada vertaistukea työlistalle ilmestyneiden uusien tehtävien määrän suhteen. 

Joskus on käynyt niin, että ollaan saatu jonkun vangin käyttävän vapaudu vankilasta korttia (luottokortiksikin kutsuvat tätä) ja heidät lasketaan takaisin veteen juuri sundownerpöytien sivussa. Se on kaikista juhlavin tapa palautua oikeaan elementtiin, kun pöydällinen jäljelle jääviä hurraavat kölin kastuessa ja huokaisevat syvästi haaveillen, että olisi oma vene seuraavana vuorossa. 

Viime aikojen isompia juttuja on ollut maston saaminen takaisin. Pikkuhiljaa Victoria alkaa palautumaan purjeveneeksi. Maston paluu toi myös takaisin toisenlaisen äänimaiseman. Sisältä on nyt taas helpompi aistia kuinka kovaa tuulee. 

Todella pieni valtava juttu oli reikä joka löydettiin pohjasta. Kuten ultraäänimittauksen aikaan todettiin, hyvältä näyttää, mutta onhan se mahdollista, että mitattujen pisteiden välillä on jotain? No näin oli. Ärsyttikö? Todellakin. Oliko onnekasta, että se löytyi vielä telakalla ollessa? Kyllä. Korjattiinko se? Kyllä - ja tämä todellakin ammattilaisen tekemänä. Tässä kohtaa, koska kummallakaan ei ole mitään parempaa käsitystä hitsaamisesta, ei nähty järkeväksi ruveta just nyt ja tuossa hommassa harjoittelemaan. 

Masto ja pohja - kaksi tärkeätä kohtaa purjeveneessä.

Muita pieniä huomioita. Kellon siirtäminen kesä-/talviaikaan on monen mielestä ärsyttävää. Pieni ero - tunti ja se sekoittaa arjen hetkeksi tyystin. Olen (Vali) melkoisen samaa mieltä tästä. Mutta kun se sattuu olemaan vielä niin, että asioit Suomen, Ruotsin tai Italian ja Uuden Seelannin välillä, niin kertakaikkisesti kun meinas mennä ihminen sekaisin. 

On olemassa tämmöinen muistisääntö Suomen ja Uuden Seelannin aikaerosta: 

Suurin ero on 11h

Pienin ero on 9h 

Useimmiten 10h 

Jaa että miten? No koska sen lisäksi, että silloin kun Suomessa siirrytään kesäaikaan Uudessa Seelannissa siirrytään talviaikaan, niin se tehdään vielä viikon erolla. Pieni ihmismieli meni aika solmuun tuossa kohtaa. Me ollaan muutenkin jo tulevaisuudessa, mut sitten Suomi siirtyy kesäaikaan viikkoa aikaisemmin, Uusi Seelanti talviaikaan. 

Siinä sitten muutamakin kerta tuli ihmeteltyä ja laskettua läheisten kanssa, että mitäs se kellon nyt on siis siellä täällä ja mihin suuntaan. Jep - viikon jumpan jälkeen ajattelin, että ei kai siinä - otetaan tuo 9-10h niin eiköhän se riitä. Eihän meidän purjehdussuunnitelmatkaan tunne viikkoa lyhyempiä aikamääreitä.

Laitan nämä ihan vaan omaksi ilokseni (Vali - wannabe puuseppo) ja koska nää näyttää kivoilta, erityisesti tuo toinen kuva jossa ensimmäinen aamukaste vastahiotulla tiikkipenkillä. Kolmas kuva on avotilan uusi lattia ja neljäs keulapiikin viimeiset karneeraukset. Macko tekee kaikkee sellaista megatärkeätä mut paljon rumempaa, ettei niistä aina viitti kuvia laittaa. Ensi kerralla sit vaikka.