Paluuliputon paluu

Miun (Valin) tunnelmista Suomilomalla saisi kokonaisen kirjan. Paras pidättäytyä tässä kohtaa kuitenkin enemmän cruiseri-näkökulmassa: Maahan on saavuttu veneellä, miehistön jäsen lähtee käymään kotimaassa, palaa takaisin lentäen ilman paluulippua ulos maasta. Lentoyhtiöllä on nimittäin velvollisuus tarkistaa, että matkustajalla on joko paluulippu tai selkeä luvallinen syy tai suunnitelma, miksi näin ei ole maahan saapuessa.

Uusi Seelanti

Ensin ihan lyhyesti kuitenkin Suomiloman ruusut ja risut: 

Ruusut:

Kyllä oli ihana nähdä sukujen nuorisoa, vanhistoa ja uusia tulokkaita. 

Ihanaa nähdä vaikka kovin lyhyesti ystäviä, jotka ottivat vastaan sellaisella sylillä johon olisi mielellään jäänyt pidemmäksi hetkeksi. 

Ihana nähdä Helsinkiä ja Turkua.

Ok, myönnän oli ihan hienoa nähdä oikeata talvea. 

Meillä oli taas niin ihana kotipesä, ettei mitään rajaa. 

Kasvihuoneilmiön munkit - ne oli niin naurettavan isot, että oikeasti nauratti ääneen.

Oli aika kivaa ajaa autolla pitkästä aikaa ja vielä oikeanpuoleista liikennettä.

Nastakengät.

Karvainen uusi tulokas. Äiti-tytär-aikaa. Helsinki. Turku. Harvinainen yhteiskuva meistä Suomessa.

Risut: 

Aika kului nopeaan, eikä oltu taaskaan siellä missä olisi pitänyt, mihinkään aikaan.

Alun 2-3 viikkoa totaaliharmautta ja sadetta en parhaalla tahdollakaan voi kiitellä. Se tuntui yhtä raskaalta kuin ennenkin. 

Kaikki ne ystävät jotka jäi näkemättä - harmittaa aika paljon. 

Ei taaskaan käyty Itä-Suomessa. 

Se talvi jota aiemmassa kehun - se liiotteli hieman välillä, -20C tuntuu rankalta näin monen vuoden jatkuvan kesän jälkeen. 

Viimeisen päivän loskakeli.

Jonkun verran tuli tutkittua eri lentovaihtoehtoja ja lopulta päädyin Air New Zealandin lentoihin seuraavista syistä. 

Lentoaika oli n. 30 tuntia kaikkineen. Lähdimme Whangareista, josta on Aucklandin kansainväliselle kentälle muutama sata kilometriä. Junaa ei kulje Whangarein ja Aucklandin välillä, busseja kyllä. Päädyimme kuitenkin ottamaan lennon, koska siinä paketissa voidaan sanoa, että se oli edullinen vaihtoehto, erityisesti jos ottaa huomioon, että ei tarvinnut yöpyä Aucklandissa. Tietysti se olisi voinut olla hyvä loman alku, mutta oli olevinaan niin paljon tekemistä telakalla. 

Whangarein yläpuolella

Whangarei - Auckland lento n. 40 min. 

vaihtoaika n. 3 tuntia. Laukku checkattiin Helsinkiin saakka, mutta luonnollisesti USA:ssa laukku täytyy aina käydä poimimassa hihnalta ja viedä itse seuraavalle portille. Aucklandissa oli myos terminaalinvaihto, onnistuu hyvin kävellen tuossa ajassa, kun matka ei ole erityisen pitkä. 

Auckland

Auckland - New York kesto 15h45min

Oli ehdottomasti pisin lento jonka olen istunut. Lennetään menneisyyteen, joten saavuimme kellollisesti kaksi tuntia ennen lähtöaikaamme. Hyvin outoa. 

Air New Zealandin kone oli mukava ihan erityisesti senkin vuoksi, ettei se ollut ihan täynnä. Itse asiassa Macko istui rivillä jossa ei ollut ketään muita ja sain siirtyä hänen viereensä sitten nousun jälkeen. Oli mukavaa myös miun vierustoverelle, kun saivat vähän lisätilaa. 

Koneen ikkunoissa ei ollut luukkuja lainkaan. Sen sijaan niissä oli joku systeemi joka tummentaa ikkunat ja matkustajat pidettiin yömoodissa suurimman osan lennosta. Oikeasti ulkona taisi paistaa aurinko ihan koko sen ajan. Elokuvavalikoima oli kattava, ruoka maittava ja palvelu ihan äärimmäisen ystävällistä - mikä tuntuu olevan kylläkin uusiseelantilaisten dna:ssa. 

Lentokoneessa pidettiin yötä. Luulin tuota kuutamoksi, ennenkuin tajusin sen olevan aurinko. New York.

New Yorkissa on omat kommervenkkinsä selvitettävänä viiden tunnin välilaskun aikana. Laukku on aina haettava, vaikka se olisikin checkattu perille saakka. Eli käytännössä odottelua ja jonotusta laukkuhihnalla. Jonottelua ja odottelua immigrationin läpi ja sama, jotta pääsee takaisin lennolle. Hyvin riitti aika. 

Huonoa NY:ssa oli se, että siinä terminaalissa jossa temmelsimme oli melkoinen remontti menossa, eikä kahviloita ollut kuin yksi avoinna ja kuten arvata saattaa, siellä oli jälleen melkoinen jono. Kun nyt aikaa oli ja paikallaankin oltiin oltu sen viitisentoista tuntia, kävelimme pitkän matkan kohti toista terminaalia jossa löysimme avoinna olevan kahvilan jossa nautimme 14 dollarin kolmioleivästä ja töykeästä palvelusta. Tämä toisaalta teki koneeseen menon vähemmän tuskaiskaksi. Ihan mielellään poistuimme tältä kentältä kohti Helsinkiä Finnarin koneella. 

NY-Helsinki lento oli enää vähän reilu 8 tuntia ja se meni ihan samoilla mehuilla. Odotukset olivat jostain syystä melko korkeat, päästä pitkästä aikaa Finnarin lennolle, mutta valitettavasti Air New Zealandin palvelun tasoon verrattuna, laskeuduimme joitakin satoja metrejä. Toisaalta lentoemännät saattoivat puhua Suomea. 

Saavuimme Helsinki-Vantaalle iltapäivällä ja vastassa ihana “mikä minun on, on myös teidän, munuaisia myöden” -ystävämme Kati, jonka iki-ihanassa asunnossa saimme mm. hoitaa jetlagiamme. Se olikin melkoinen vaikka yritimme kovasti valvoa lentojen aikana. Viikon verran heräilimme kolmen aikaan yöllä aamupalalle ja sitten yritettiin nukkumaan uudestaan. Samaisen ensimmäisen viikon aikana myös meidän kyläilyreissut saattoivat olla hieman hämmentäviä isännille, kun kapu nukahti ilta kuuden aikaan sohvalle kesken lauseen. Onneksi kyse oli itsetehdyistä isännistä, ottivat asian ihan coolisti. 

Todistettavasti aurinko paistoi välillä ja merikin oli vielä auki.

Paluulento oli miulla, kuten Mackollakin Los Angelesin kautta. Huomattavasti kivempi kenttä ja henkilökuntakin tuntui rennommalta. Kuten tavallista on veneasujana, sitä varautuu moniin kysymyksiin, kun aikoo matkustaa maahan ilman paluulippua, eikä varsinaista osoitetta. Kuten Macko omassa tekstissään kertoi, hän joutuikin asiaa jonkun verran selvittämään. Meidän tapauksessa todistetaan, että omistamamme vene jolla on aikoinaan saavuttu maahan, on yhä täällä ja että viisumin päättyessä on tarkoitus lähteä jatkamaan matkaa. Tähän olin varautunut siis minäkin, sillä lisäyksellä että minulla oli sentään kapteenin kirje mukanani. Kapteenin kirjeellä alukselle saapuva miehistö todistaa asuvansa ja  poistuvansa maasta aluksen mukana. Jostain syystä minulta ei päädytty kyselemään mitään. Jonottamaankaan en juuri joutunut. Hämmentävän somasti meni se vaihto. 

Tällä kertaa lentoaika jakautui vähän tasaisemmin: Helsinki - Los Angeles lento kesti aavistuksen päälle 11 tuntia ja Los Angeles - Aucklandin väli oli n. 13 tuntia. 

Lähtö LA:sta myöhästyi aavistuksen, mutta aika saatiin kiinni lennon aikana. Niinä päivinä Uudessa Seelannissa oli ollut erityisen huonoa säätä. Liekö tästä syystä vai mistä, Aucklandin kentällä ei oltu valmiita ottamaan meidän konetta kiinni putkeen. Vaikka laskeuduttiin ajoissa, jouduimme odottamaan koneessa reilu puoli tuntia, että kenttähenkilökunta sai järjestettyä raput ja bussit. Se oli juuri sen kriittisen verran, että myöhästyin omalta jatkolennoltani Whangareihin. Kun lopulta pääsin KV terminaalista laukkuineni sisäisten lentojen terminaaliin, koneeni rullasi jo menemään. Ei muuta kuin palvelutiskille ihmettelemään, että mitäs nyt. Ystävällinen virkailija totesi, että seuraava lento johon minut saadaan on iltapäivällä. Sehän kuulosti vallan hyvältä, jos väsymystä ei lasketa. Niinpä miut laitettiin klo 16. lähtevään koneeseen ilman lisämaksuja. Enää tarvitsee pysyä hereillä vielä 8 tuntia. Aucklandin sisäisten lentojen terminaali on täynnä ravintoloita kahviloita ja hyviä paikkoja joissa istuskella ja ladata puhelinta. Ei muuta kuin kunnon aamiaiselle ja siitä sitten mukavaan kohtaan kuuntelemaan äänikirjaa ja kutimet kilkattamaan. Neuloosi on oikein hyvä tauti tämänkaltaisina hetkinä. 

Ihanat tonttuovet jetlaghoitolan rapussa. Meidän ihana jetlaghoitola. Paluuillallinen by Mon Capitain.

Auckland - Whangarei lennetään pienillä ropelikoneilla ja tarjoiluna on karkkia. Jostain syystä ihan erityisesti minua ilostutti se, että Whangarein kenttähenkilökunta oli naisvaltaista kokonaan. Jos olet nähnyt Uuden Seelannin naisrugbyjoukkueen, voit kuvitella, että ei ne muutamat laukut tuntunut missään, kun ne siirtyivät koneen ruumasta kärryille ja sieltä terminaaliin. Terminaali on täällä pieni, mutta ei sentään niin pieni kuin Ranskan Polynesian atolleilla - laukkuhihnaa ei sentään löydy kummastakaan, eli laukut tulevat vaunuissa terminaalin sivuun ja sieltä voi jokainen noutaa omansa. 

Aucklandissa sinä päivänä ei satanut ihan kamalasti, Whangareissa senkin edestä. Macko oli ystävällisesti tilannut miulle taksin jolla sitten pääsin kotitelakalle. Macko oli siis jo tullut aikaisemmin. Matka ei ole erityisen pitkä kentältä Dockland 5 telakalle- Kenttä itse asiassa näkyy täältä. Täytyy vaan kiertää välissä olevaa vettä. Matka kestää n. 15-20 minuuttia ja maksaa n. 20nzd. 

Oli ihan erityisen kivaa olla kotona ja käpertyä Mackon kainaloon ihmettelemään elämää. Ensimmäisen vuorokauden aikana, miusta ei paljon muuhun ollutkaan, vaikka jetlagista ei voida puhua samalla tavalla lainkaan näin päin matkustettaessa. 

Kiinnostuneille lentojen hinnat oli meno-paluu n. 1600€ ilman erikseen valittuja ja maksettuja istumapaikkoja.

Edellinen