Peppilotta, Pikku Myy, Joonatan ja kaikki muut

Anja Snellman, kirjassaan Paratiisin kartta:

“Joonatan Leijonamielen rohkeutta, sitä haluaisin antaa itselleni. Vaahteramäen Eemelin elämäniloa, että mitään ei kannata liikaa murehtia etukäteen, asiat otetaan sellaisina kuin ne tulevat ja sitten toimitaan, tehdään mitä voidaan. Peukalo-Liisan ja Ihmemaan Liisan kykyä elää läpi yllätyksiä ja ihmeitä, kaikki voi olla mahdollista. Muumimamman tyyntä luotettavuutta, terveen järjen harkintaa. Tom Sawyerin rehellisyyttä ja suoruutta, kykyä kohdata tosiasiat sellaisina kuin ne ovat. Nalle Puhin taitoa ottaa vastaan myös kaikki hyvä, kiitokset ja onnistumisen elämykset. Karvisen kykyä laiskotteluun ja nautiskeluun. Toivon, että uskaltaisin ajatella ja tehdä asioita joskus myös nurinkurisesti kuin Peppi Pitkätossu, toivon ahkeruuden ja tunnollisuuden oheen hulluttelevaa huolettomuutta, Nuuskamuikkusen luontoa lähteä syksyn tullen maailmanympärysmatkalle vain huuliharppu korvan takana, Pikku Myyn voimaa olla omaa mieltä vaikka muut olisivat kaikki samaa mieltä, Pikku prinssin taitoa odottaa kärsivällisesti ja suvaita erilaisuutta."

Efraim Pitkätossun alus? Leba -19

Viimeaikaisten tapahtumien johdosta (Sairastuminen) tämä teksti on taas mielessä. 

Kun tapahtuu jotain noin raskasta, sitä pelästyy kovin ja ajatuksissa ensimmäiseksi pyrkii mitä pikimmiten takaisin nk. hyväksyttyyn ruotuun. Hylätä kulkurielämä ja palata takaisin normielämään. Siinä ajatuksessa parhaalta tuntuisi löytää joku pieni kolo Meilahden naapurista, josta voisi vaikka itse kantaa toisen sinne ensiapuun. Näin ihmismieli toimii. Muistuu rukoukset, muistuu katumukset. Ikään kuin tapahtuneet olisivat jotenkin itsestä kiinni, ja että ne olisivat jotain rangaistuksia omista teoista. Näin moni todella ajattelee. 

Elämähän ei kuitenkaan tuohon jää. Se jatkaa kulkuaan ja itse on lopulta päätettävä mikä on se paras suunta siitä eteenpäin. Ihan kevyin ajatuksin se ei onnistu, aika monta ajatusta tulee pyöriteltyä ja kelattua.

Klaipedan haamun ote -19.

Vitseissä ja saduissa on niin paljon totuutta. Ne on monasti syntyneet oivalluksista tai oikein syvällisistä ajatuksista. Näitä syvällisiä ajatuksia saattaa käydä meidänkin mielissä, mutta osata sanoittaa ne noin hyvin, niinkuin Snellman tuossa aiemmassa, se on ihan oma juttunsa. Kiitos vaan kaikille sanasepoille elämän selittämisestä.Kohderyhmänsä (lapset) takia saduissa usein kerrotaan tarinan alku. Joku tietty tapahtuma, josta sitten varsinainen elämä vasta alkaa. Kun olin enemmän tekemisissä kohderyhmäajattelun kanssa, jouduin toteamaan tiettynä syntymäpäivänä, että nyt minusta sitten tuli TV1:n katsoja - ei enää siis Pikku Kakkosen satuhetkien kohderyhmää. 

Cascais

Guernsey

Cherbourgh

Satujen linnoja? Cascais, Guernsey ja Cherbourg.

Onneksi tilastoissa, algoritmeissa ja kaikenlaisissa lokeroinneissa on tietty virhemarginaali ja kohderyhmän äärirajoillakin olevat voivat näihin tarttua. Toki ymmärtäen sen, että ei tässä olla enää aivan tarinan alussa. Ollaan jo muutama alku koettu. Miksi tämä Snellmanin teksti on nyt taas noussut mieleen? Ehkä sen takia, että koen sen jotenkin auttavan avaamaan ajatusvyyhtiä joka on noista kaikista tapahtumista lähtenyt käyntiin. Heti tuoreeltaan ajatukset olivat hyvin selkeitä ja mustavalkoisia. Mutta sitten taas päivät kuluivat, tilanteet “tasoittuivat” ja kaikkiin asioihin tuli erilaisia sävyjä. Ei taaskaan ole elämä mustavalkoista, selkeätä ja yksiselitteistä. 

Eemeli aikuisena? Klaipeda -19

Kuvitellaanpa, että nuo tekstissä mainitut hahmot ja niiden ominaisuudet olisivat opintokursseja. Mitkä olisivat miun lempikurssini ja mitkä toisaalta olisivat niitä, joita joutuisin käymään uudestaan ja uudestaan, ja mitkä jo hallitsen suvereenisti?Tällä hetkellä koen olevani oman elämäni PPPM - Peppi Pitkätossu, Pikku Myy. Vähän nurinkurisesti ja aina mielellään omapäisesti (varoen kuitenkin loukkaamatta kadun kissaakaan. Aika paljon työtä on vielä Pikku Myyhyn joo.) Pikku Prinssin kärsivällisyys on kurssi, jota joudun käymään aina uudestaan ja uudestaan. Sen sijaan erilaisuuden suvaitsevaisuuden kurssi on miun lemppareita. Vaikka läpäisinkin sen, niin kävisin sen aina uudestaan, ihan vaan siitä ilosta, että oppisin lisää erilaisuuden eri vivahteita. 

Yhdeksi kokonaisuudeksi ynnäisin nuoret herrat: Joonatan Leijonamieli, Tom Sawyer ja Vaahteramäen Eemeli. Tämä on pakollinen kurssi. Tarvitsemme rohkeutta, kykyä kohdata asiat sellaisena kuin ne ovat; Toimia tilanteiden vaatimalla tavalla liioittelematta tai vähättelemättä; Olla rehellisesti oma itsesi ja toimia niin, että ei hävetä.  Kurssi on yksi tärkeimpiä

Nalle Puh! Voi sitä vähän typeränoloista salaviisasta nallea. Kurssilla opetettaisiin hyvän vastaanottamisen lisäksi kykyä pyytää apua. Avun pyytämisessä on salainen puoli, jossa avun lisäksi saa todennäköisesti vielä paljon enemmän, kuin vain apua. 

Kurssi, jolla koko miehistö loistaisi, olisi tuo Karvisen kurssi. Jääköön tämä vain mainintana tähän. 

Ehdottomasti heikoimmillaan on tällä hetkellä Liisat - Peukalo ja Ihmemaa. Se on aika noloa, mutta taitaa kuulua tähän kohtaan. Vaaleanpunaiset lasit on vielä hyllyllä, Kun pitää saada pestyä verkkokalvoilla kummittelevat tylsät kuvat pois. Liisat on taas kirjattu tavoitteisiin kaikista korkeimmalle. Siihen suuntaan mars! Koska onhan se nyt vaan niin, että niillä laseilla katsottuna maailma on ihan erilainen. Avoimin mielin, pieniin asioihin takertuen (tämä ei siis ole millään muotoa sovellettavissa parisuhteissa!). 

Muumimammaa minussa on lähinnä muoto, ruoanlaittoeskapismi ja jonkin verran tervettä järkeä, vaikka viimeinen saattaa lukijalle näkyä aika häilyvästi.

Wannabe Muumimamma Barbadoksella -20

Nuuskamuikkunen -kurssi on nyt vaiheessa: “Voidaanko kurssille tuoda omaa osaamista ja jakaa sitä?” sillä: “Emme ole siellä missä pitäisi, emmekä ainakaan siihen aikaan.” ja “Suunnitelmat on kirjattu rantahiekkaan alaveden aikaan.” ja “Jos purjehduskausi menee ohi, täytyy vaan odottaa seuraavaa kautta.”

Edellinen Seuraava