Takauma viime vuoteen, eli ensikokemuksiin Ranskan Polynesiassa. Tahitin ja Moorean jälkeen, kun kaikki pakolliset tarvittavat asiat oli hoidettu, ja nautittu jo vähän vapaistakin, alkoi olemaan melkoisen suuri kutina päästä Huahinelle. Siellä oli tarkoitus vihdoin tavata kasvokkain Saippuakuplaunelman Meira ja Sami.
Moorealta Huahinen Fareen on matkaa n. 90 mailia, joten matkaan lähdettiin iltapäivällä, jotta saavuttaisiin somasti valoisaan aikaan Huahinen Fareen. Meiran ja Samin kanssa oltiin viesteilty ja he päivittivät mooringball tilanteesta. Purjehdus oli hyvin tavallinen yhdenyön veto, siitä ei suuria tarinoita jäänyt kerrottavaksi. Univaje sentään saatiin aikaiseksi sillä purjehduksella, kuten aina yhden yön purjehduksilla, jossa ei rytmiin ehdi tottua.
Victoria Huahinessa - Victoria kauempaa. Victoria lähempää. Victoria baarissa. Victoria auringonlaskussa.
Saavuimme Huahinelle hyvinkin päivänvalossa, mutta kunnollisessa sateessa. Heti kun kenttää alkoi löytymään tuli hyviä uutisia, mooring ball Malaikan edessä oli vapaa, jotta siihen sopii mennä. Juhlallisesti ajettiin Malaikan vierestä ja väsyneillä silmillä ensin saattoi kuvitella minionin olevan kannella heiluttamassa. Tarkemmin katsottuna Meira oli keltaisessa sadetakissa moikkaamassa.
Todettiin, että pienet torkut ja sitten tullaan käymään. Näin tehtiin ja kuinka onnekasta olikaan, tuntui että olisi mennyt vanhojen ystävien luona käymään pitkästä aikaa. Ei oikein voi sanoa, että juttu lähti siitä mihin oltiin jääty, kun ei aiemmin oltu ikinä nähty, mutta joku samankaltainen fiilis siinä oli.
Värit.
Seuraava reilu kuukausi vietettiin paljon aikaa yhdessä. Sami ja Meira tiesivät kertoa ja näyttää kaikki oikeat paikat Huahinella ja saivat minutkin (V) voittamaan korkeanpaikan kammonsa eräällä kävelyllä entisen resortin raunioilla.
Ne maisemat, voi hyvää päivää sentään. Ranskan Polynesian värit on miltei luonnottomat, niin upeat. Auringonlaskut on kuin 80-90-luvun äitiyspakkauksen pastellivärivalikoimasta ja täytyy sanoa, että ko. värit ovat hienoja vain luonnossa. Toivottavasti eivät enää tule muotiin.
Kukkia, ananas ja herne, eiku vanilja. Ne värit siis, huhhuh.
Saippuakuplalaiset olivat ehtineet neljän vuoden aikana tutustua Huahineenkin sen verran tarkasti, että kertoivat ja näyttivät meille parhaat ja mielenkiintoisimmat paikat. Otimme mm. auton vuokralle, jotta ihan tuosta vaan kierrettiin sekä Huahine Nui, että Huahine Iti, eli pohjoinen ja eteläinen saari.
Vähän vaan noita rutistettiin.
Autoilupäivänä käytiin helmifarmilla, vaniljan kasvattajien luona, parissa Mareassa (pyhiä alueita), katsomassa koirantassun jälki (aivan ihana taru on tästä - siitä toisessa kirjoituksessa), pyhiä sinisilmäisiä ankeriaan sukuisia makeanveden pitkulaisia kaloja. Sami meni niiden luokse sinne veteen ja syötti niille herkkuja. Jos sellaisen kalan tappaa, niin siitä saa ihan hirmuisen rangaistuksen. Matkalla nähtiin vielä vaikka mitä.
Blue eyed eels. 2. Koiran tassun jälki. 3. Marea. 4. Kala-ansa. 5-7. Entisen loistohotellin jäännökset. 8. Helmifarmilla ollutta keramiikkaa josta joku tykkäs ihan hurjasti.
Kun Malaika oli sitten siirtynyt uuden omistajan hoteisiin, siirryimme yhdessä Victorialla Avea bayhin. Rannalla on Chez Tara ravintola ja siitä nyt ihan erityisesti pitää kirjoittaa ihan oma juttunsa. Huikea kokemus oli sekin.
Paikkoja oli niin paljon, että niistä tulee erilliset tekstit jahka tässä. Voidaan kuitenkin todeta, että oltiin suloisessa kuplassa, johon me helposti oltais voitu jumittaa vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Kuitenkin suursäät vaativat siirtymään etelän kesän ajaksi turvallisemmille alueille.
On kyllä hienoja värejä, ja toi yks lootus on ihan uskomattoman näköinen.