Sundownereita, savottapakoa ja Samin satuja
- Vali
- 5 päivää sitten
- 3 min käytetty lukemiseen
Kun oikein alkaa turhauttaa, eikä venetyöt innosta ja sääkin suosii, kannattaa ottaa hetkestä vaarin ja tehdä jotain ihan muuta. Sen verran alkoi tosiaan kaikenlaiset asiat painamaan, että förstiltä tuli vaatimukseksikin tulkittavissa oleva pyyntö lähteä edes vähän liikkeelle ihmettelemään muita lahtia Raiatealla.
Raiatean ja Tahaan ympäri liikkuminen on miellyttävää, koska merenkäynti ei äidy kovin pahaksi yhden ja saman riutan suojassa. Odoteltiin että pahin maramu-puhuri meni ohi. Ison merenkäynnin varoitus ei meitä täällä kehäriutan sisällä heilutellut. Irti mooringista ja uusia ajatuksia hakemaan. Samihan on miltei paikallisopas. Ehtivät aikoinaan hyvin tutustumaan saareen, kun Malaikan ostivat täältä vähän ennen Covidia. Tästä voit lukea lisää heidän blogistaan.
Tyypillinen rantamaisema Seurasaarilla ja yksi hyvä parkkipaikka - kun palmu nojaa sopivasti veden päälle, että ketjun saa sen ympärille, uskaltaa lähteä pidemmällekin retkelle.
Ensin suunnattiin Hotopuu lahteen, jossa olikin meidän lisäksi kaksi tyhjää venettä. Lahti on melko syvä ja siellä oli somasti meille yksi mooring-poiju vapaana. Meillä on usein tapana jäädä vähintään muutamaksi tunniksi varmistelemaan, että ankkuri on asettunut, tai tässä tapauksessa mooringin kestävyyttä. Trooppisilla alueilla on se hyvä puoli, että tarkistussnorklaus on yleensä aina ihan miellyttävä kokemus, erityisesti kuuman päivän lopussa. Hotopuun lahdella vesi ei kyllä ollut sitä normaalia kristallinkirkasta turkoosia vettä, vaan muistutti enemmän kotomaan vesiä väriltään, iltakin oli jo pitkällä, siispä oli aika sundownerin ja illallisen. Siinähän tuo tulee varmisteltua sitten yön ajan, että poijussa pysytään. Aamusta sitten heti liikkeelle. Victoria crewn “heti” - ei mitään “klo 6.00 kumiveneeseen ja menoksi” vaan asiallinen aamupala lisäosineen (kapteenin uutistarve on täytettävä heti aamusta, muuten ei ole kellään kivaa ;) ).
Kookoksen tuoksun tuntee pitkälle. Tässä kuivatetaan copraa. Copran tuotanto painottuu yleisesti enemmän Tuamotujen saarille. Coprasta - joka on kuivatettua kookospähkinän valkoista lihaa, valmistetaan kookosöljyä.
Siispä aamupäivän aikana päästiin liikkeelle kohteena Raiatean Taputapuatea marae. Hauskan nimen lisäksi se on muinainen kivistä rakennettu pyhä paikka “Marae” kaikkine opastauluineen. Siellä ei sovi turistinkaan käyttäytyä epäkunnioittavasti, tai muinaiset jumalat rankaisevat tyhmää. Meidän oma Sami-oppaamme valaisi laajalla tietämyksellään rakennelmien taustoja. Tosin aloimme epäillä, että faktan ja illuusion rajat olivat kovin joustavat. Se kävi hyvästä pohjustuksesta seuraavan lahden kohteisiin.
Taputapuatean marae on iso pyhä alue josta tämän linkin takaa voit lukea tarkemmin: Raiatea Taputapuatea
Maraen laidalta lähti hieno maisemakävely jonne iloissaan lähdimme. Se into on aina pinnassa polun alussa, hieman epäileväinen puolessavälissä - tällä kerralla epätoivon kohta ei tullut vastaan, vaan pelkästään ilo ja ihmetys niistä upeista maisemista joita ylhäältä päin pääsee näkemään.
Tässä on Passin suvun isoisän, herra Vatun tekemä prototyyppi. Kertoo Sami. Epäilee Macko
Kaupunkien pitäisi kaikkien muistaa jättää tarpeeksi varjostavia puita - onhan se huomattavasti kevyempää tuo kävely puiden varjossa, kuin suorassa auringonpaahteessa. Aika upeita maisemia oli - ihan varmuuden vuoksi piti ottaa kuva joka ikisestä puskan raosta, ettei pääse unohtumaan.
Faaroan lahdessa tuli taas ankkuri käyttöön. Mutapohjaan upposi 50 metriä ketjua ja aina luotettava Vulcan-ankkurimme.
Lahden pohjukkaan laskee joki, jota pääsee kumiveneellä ajelemaan yläjuoksulle päin. Väistelimme matalikkoja ja joessa kelluvia puunrunkoja, tunnelma oli varsin viidakkoinen. Jännittävä jollamatka palkittiin Botanic Gardenin hienosti hoidetuilla luonnon ihmeillä. Paljon oli uutta tietoa opastauluissa, välillä jopa englanniksikin. Puuttuva informaatio täytettiin erityisesti Samin tietämystä/mielikuvitusta käyttäen. Se meni taas illuusion piikkiin, mutta hauskaa oli. Myrkytystietokeskus olisi varmaan paheksunut muutamaakin pastakastikereseptiämme.
Faaroa baystä jokea pitkin Botanical gardeniin. Matkaa oli sen verran, että Sami ehti miettimään kaikki tarinansa huolella. Vastuu siirtyi joka tapauksessa kuulijalle. Puistossa oli upeata. Ei mikään valtava, eikä loistelias vaan aito ja luonnollinen. Ja hirmu siisti ja rakkaudella pidetty.
Pieni kävely, ja olimme taas uudessa kohteessa: Mysteeritalo! Siellä meni jopa Sami mykäksi, kun mikään ei ollut sitä, miltä näytti. Talon illuusioiden rakentaja ja isäntä Gerome esitteli Bretagnelaisella ylpeydellä upeita kummajaisiaan. Hienon shown oli tämä veijari kehitellyt talonsa ympärille. Erityisen miellyttäväksi vierailun teki Géromen riehakas ilo esitellä teoksiaan.
Mysteeritalo oli vähän kuin Vekkula Linnanmäellä. Ei siinä ollut ihan niitä kaikkia toimintoja, mutta Gérard teki vierailusta kovin hauskan ja viihteellisen. Mysteeritalosta ja sen omituisuuksista lisää klikkaamalla tästä.
Vanha sanonta “veneessä ei ole mikään suorassa” sai taas ihan uuden sisällön. Tai niinkuin kippari yrittää vakuutella Förstille: “Ei se ole vinossa, se vaan näyttää siltä.”
Tekninen mieleni lähti heti laukalle. Onko talo rakennettu suorassa ja sitten nostettu vinoon? Tähän ja vatupassiin liittyen tuli mieleen että esim. Turussa rakennettiin satoja laivoja vinoilla ns. slipeillä. Olikohan rakentajilla omat, erilaiset vatupassinsa?
Ja upeita kuvia. Kiitos. Nää ilahduttaa täällä sateisessa ja vähän väliä koleassa kesässä.
Kiinnostavia ja hauskoja juttuja.