Kun suunnittelimme tänne Polynesiaan purjehtimista, oli tietysti ensin mielessä mukavuus ja turvallisuus. Mantereet jakavat maapallon suursään niin, että Tyynenmeren ja Atlantin pohjoisreunoilla tohisevat hurrikaanit toukokuun ja vuodenvaihteen välillä. Taas päiväntasaajan eteläpuolella alkaa syklonikausi rajoittamaan liikkumista syys-marraskuusta alkaen. Siinä välissä, päiväntasaajan molemmin puolin on reilunmittainen kaista, jossa ei ole vaaraa hirmumyrskyistä. Sen takia olimme varsin rauhallisin mielin koko vuoden Grenadalla samoin kuin Panaman San Blasilla ja nyt varmaankin täällä Ranskan Polynesiassa. Purjehtijalle päiväntasaaja on joskus hankala, jos sinne päätyy tuulettomaan vuodenaikaan. Hyvä on varata paljon evästä, ja purjeita kaikkiin keleihin. Ukkospuuskat kuitenkin tuovat tuimia puhureita mukanaan.
Me panostimme eväiden riittävyyteen ja varsinaisia kevyen tuulen purjeita ei garderoobissa ole ollenkaan. Toki saamme myötätuuliin molemmat keulapurjeet puomeilla ulos “virsikirjalle”.
Täällä pallon eteläpuolella on moni asia ylösalaisin ja nurinpäin. Talvi on touko-syyskuussa, ja kesä taas marras-maaliskuun aikoihin. Matalapaineet tulevat lännestä, ja tuulet niissä kiertävät myötäpäivään. Etelätuulet tuovat viileää ilmaa.
Kun kiireisimmät pallonkiertäjät olivat jo jatkaneet matkaa kohti Uutta Seelantia syyskuun nurkilla, me jäimme valmistautumaan Polynesian kesään sateineen ja ukkosineen. Olimme jo lukeneet edellisten vuosien kokemuksista, että Tahitin nurkilla ei välttämättä aurinko usein sadepilvien seasta pilkota. Ja sateet ovat trooppista laatua, eli rankkoja.
Toisaalta viisas internet kertoi, että monet reissaajat siirtyvät Marquesas-saarille kun sadekausi alkaa. Siellä pohjoisempana säät saattavat olla varsin mukavat.
Huahinen mukavat sosiaaliset ympyrät viihdyttivät meitä niin, että purjehdus pohjoisemmaksi osui - meille tyypillisesti - jo hiukkasen alkavan talven tuuliin. Se tarkoittaa, että mukavasti Marquesakselle vetävät etelänpuoleiset tuulet kääntyvät hankalasti pohjoisemmiksi.
Asetuimme varsin mukavasti Tuamotuille ensin Tikehaun atollin suojiin. Se oli varsin rauhaisa pieni paratiisi, eivätkä säätkään olleet yhtään kehnommat. Sama meininki jatkui seuraavaksi Rangiroan atollilla. Se on yksi maailman suurimmista atolleista: nelisenkymmentä merimailia (80km) päästä päähän. Asukkaitakin on sen verran, että palvelut ovat kohtuullisen hyvät, saariston mittakaavassa siis. Siellä pääsimme myös reippaamman snorklaamisen makuun.
Upeita eläviä koralleja ja huimaava kalojen kirjo!
Pari päivää tosin saatiin nauttia sekalaisista puuskatuulista ja harmaista sadekeleistä.
Ne herättivät yöllä muutamankin kerran varmistamaan ankkurin pitävyyttä ja sulkemaan kattoluukkuja.
Valin lisämuistin lisäys:
- yksi erityinen päivä oli hieman railakkaampaa keliä Rangiroalla. Se on niin valtava atolli, että suojaisan nurkan löytäminen on hieman haastavaa jos tuuli kääntyy. Tämä tarkoitti tässä tapauksessa sitä, että yksi kokonainen päivä "purjehdittiin" ankkurissa. Puuskissa tuuli nousi yli 20m/s ja aallot ehtivät kasvamaan melkoiseksi. Meidän täytyi pitää kone käynnissä ja ajaa kovimmissa puuskissa tuulta päin helpottaaksemme vähän ankkuriin kohdistuvaa painetta. Kalastajilta tai helmenkalastajilta irtosi omista rakenteistaan verkkoja jotka ajelehtivat meitä kohti, niitäkin piti yrittää vältellä, etteivät sotkeudu potkuriin.
Seurasimme koko ajan paikallisen sääpalvelun (Meteo.pf) ennusteita. Niissä näkyi, että lounaisilla Seurasaarilla, siis Tahitin nurkilla sadekausi alkoi todenteolla. Esimerkiksi Huahinella oli satanut juuri reilun 100 mm vuorokaudessa!
Ja me olimme jo mukavasti hiukan pohjoisempana eivätkä satelliittikuvien pilvirintamat juuri tänne yltäneet.
Tilanne tuntui vain paranevan, kun seilasimme vielä hiukan idemmäksi tänne Fakaravalle. meille on tähän uuden vuoden alkuun mennessä osunut vain muutama sateisempi päivä.
Aurinkokennot ovat pitäneet akuston täytenä, lyhyitä kuurosateita tulee useimmiten öisin, mutta eivät ne päiväsaikaankaan harvinaisia ole. Päivälämpötila on vakaasti 30 asteen nurkilla. Elo-syyskuussa, keskellä talvea - saimme nauttia vilpoisista 24 asteen öistä.
Ankkuripaikan valintaan vaikuttavat tietysti vallitsevat tuulet. Täälläpäin tuulee pääsääntöisesti itäsektorista; etelän talvikaudella pasaatituulet puhaltavat kaakon suunnalta ja kesällä, eli nyt itä-koillisen puolelta. Laguunin itärannan poukamat ovat siksi suosittuja ankkuripaikkoja.
Kuitenkin nyt kesäkauden säähäiriöt “Maramut” saattavat kääntää tuulet etelään ja länteen. Se tietää tällekin ankkuripaikalle railakasta keikutusta. Jos sellainen alkaa näkyä ennusteissa, me siirrymme laguunin sisällä eteläpäädyn riuttojen ja saarien, “motujen” suojaan.
Osa matkapurjehtijoista viettää veneellään vain vuoden miellyttävimmät kuukaudet ja lentävät välillä kotiin. Vene nostetaan useimmiten telakalle tai etsitään suojainen marina muutamaksi kuukaudeksi. Myös vuokraveneitä näkyy huippukaudella paljon, sekalaisilla miehistöillä.
Nyt täällä on rauhallista, täälläkin Rotoavan kylän edustalla on huippusesongin aikaan, siis touko-kesä-heinäkuussa helposti yli parikymmentä venettä. Nyt vain muutamia meidän kaltaisiamme kiireettömiä, eilenkin vain viisi.
Purjehdusalueena tämä paratiisi on länsirannikon pohjoisamerikkalaisia suhteellisen lähellä ja heitä täällä paljon näkeekin. Seuraavaksi eniten on pidempimatkalaisia Euroopasta, etenkin emämaa Ranskasta. Myös Australian ja Uudenseelannin kokeneille purjehtijoille tämä on houkutteleva kohde. Yhdysvaltojen tiukat vakuutuskäytännöt, viisumitarve ja täkäläiset sääilmiöt tuntuvat huolestuttavan kuitenkin sikäläisiä seiloreita kovasti. Toki USA:n länsirannikolta purjehdus tänne ei ole välttämättä helppo, ja paluumatka vastatuulissa vielä mutkikkaampi.
Vuonna 2022 San Andresin ahtaanpuoleisessa ankkurilahdessa lähestyvän naapurin väistöoperaatio.