Veneellä vuoristoon - Mo'orea

Tahiti oli omanlaisensa, emmekä tosiaan nähneet siitä tarpeeksi niiden muutaman työntäyteisen viikon aikana. Mo'orealla haluttiin sitten ottaa vähän vahinkoa takaisin. Laitettiin ToDo lista piiloon hetkeksi ja pistettiin tutkimusmoodi päälle. 

Tahitilla meillä oli suuri ilo saada viettää aikaa s/y Zeldan Hessun kanssa. Zeldan Sheryl oli käymässä Suomessa ja siitähän sitten hyödyttiin mekin, kun meidän försti sai Sherylin mukana uuden luottokortin Suomesta . Edellisen luottokortin toi Grenadalle Olivian Sari. Tämä on taas hyvä esimerkki siitä, kuinka kanssapurjehtijat auttavat toisiaan.

Me pääsimme ensin karkaamaan marinasta ja Zeldankin evät alkoivat kaipaamaan hieman isompiin altaisiin. Päätettiin siirtyä yhdessä Mooreaan, jossa sitten voisimme rauhassa yhdessä ihmetellä maailman menoa ja tulevia suunnitelmia. Näin tehtiin, purjehdittiin n. 15 mailia Tahitilta Mo'orean Cook's bayhin. 

Ensimmäiset eurooppalaiset jotka saapuivat Moorealle olivat englantilaiset Samuel Wallis ja James Cook. Vaikka nimestä saattaisi niin luulla, tämä ei kuitenkaan ollut se lahti jonne he ensin saapuivat, vaan naapurilahti Opunohu.

Moorea on tulivuoriperäinen saari reilun parin miljoonan vuoden takaa. Saaren pohjoispuolella on kaksi miltei symmetristä lahtea, jotka ovat purjehtijoiden suosiossa. Eikä vain purjehtijoiden. Suurin osa turismista on myös keskittynyt tälle alueelle. Tähän on erinomaiset syyt. Meidän näkökulmasta nämä lahdet ovat sopivasti sillä puolella saarta, jonne ei pasaatituulet osu kovin railakkaasti. Toki vuoret aiheuttavat muutamia “kiihdytyskaistoja” kun tuuli pääsee vuorten yli, mutta monasti näissä lahdissa on hyvä olla. 

Koko saari on koralliriutan ympäröimä, tämä taas suojaa valtameren mainingilta. Kuvitella saattaa kaiken merielämän määrää, mikä riutoilla ja ympäristössä on. 

Zeldan kanssa päätettiin mennä Cook's Bayn perälle Pao-Paon kylän edustalle. Se olikin erinomainen paikka elellä muutamia päiviä. Lyhyt matka kumivenelaiturille ja laiturista taas oli lyhyt matka kauppaan ja erilaisille kävelyille.

Moorean korkein huippu on 1207 metrissä. Tämä tarjoaa hyvin monentasoisia kävelyitä. Kävimme ensin kahdestaan kokeilemassa The Belvedere kävelyreittiä, mutta jouduimme jättämään sen kesken siinä vaiheessa, kun Valilla meni pupu pöksyyn. No ku! Siinä oli sellainen tosi jyrkkä köysillä avustettu nousu. Se meni ihan hyvin niin kauan kunnes piti kääntyä sen verran, että väkisin näki taakse jääneen jyrkänteen. Eikä siinä vielä kaikki. Alkoi sataa ja polut alkoivat olemaan liukasta mutavelliä. Ajatus, että samasta kohtaa olisi pitänyt tulla takaisin, ei tuntunut enää erityisen kivalta. Kuten sukelluksessa, jos toinen ilmoittaa, ettei enää tunnu hyvältä, silloin lopetetaan. Tässä tapauksessa, lähdettiin paluumatkalle. Josko joku kuivempi päivä kokeillaan se uudestaan. Paluumatkalla oli “onneksi” rikkinäinen vesiputki jossa oli hyvä huuhdella totaalisen kuraiset lenkkarit. 

Zeldalaisten kanssa tutkittiin sitten kaksi muuta reittiä. Ensiksi otettiin lämmittelymielessä Pineapple trail, joka on yksi helpoista ja silti hyvin kauniista kävelyistä, Toisena päivänä käytiin Three Pines kävely, joka oli jo hieman haastavampi. Siinä kävelyssä ei erota, että hengästyttääkö enemmän itse kävely, vai ne huikeat maisemat. Nämä kaksi polkua hieman risteävät, mutta ei sekään haitannut hyvässä seurassa upeissa maisemissa. 

Me, tunnetusti hitaat, jäimme vielä hetkeksi Moorealle kun Sheryl ja Heikki lähtivät jo etenemään. Satuimme juuri kävelemään Maharepan kylältä kohti kumivenettä kuin näimme Zeldan olevan passissa menossa merelle. Jäimme sitä ihailemaan ja huomasimme, että vene pysähtyi. Heti viestintävälineet käyttöön: “Onko siellä valas?” “Joo! Äiti ja poikanen.” Kiviset ja Soraset tyylillä alettiin keräämään vauhtia, jotta ehdittäisiin äkkiä kumiveneeseen ja ehkä mekin näkisimme valaat. 

Hirmu varovasti lähestyttiin passia, sammutettiin perämoottori ja kelluttiin siinä rauhaksiin. Aika paljon jännitti, että jos ne päättääkin nousta pintaan juuri meidän alta. Aika paljon kauempaa nousivat hengittämään. Loppujen lopuksi pinnassa valaasta ei näy paljoakaan ja sen saattaa hyvin sekoittaa ihan tavalliseen aaltoon, kunnes se hengityssumu ruiskuaa. Se ääni oli niin hieno ja jännittävä. Puff ja puuh ja sitten alkoi taas sukellus, mutta meidän yksinkertaisten nisäkkäiden iloksi he päättivät näyttää meille pyrstön ja pienen poikasen evän. Voi elämä - johan tuossa oli tarpeeksi syytä nähdä kaikki vaiva ja purjehtia tänne -  toiselle puolelle maailmaa! 

Edellinen Seuraava