Kuten Tyynenmeren ylitys -kirjoituksissa on käynyt ilmi, jouduimme tekemään "hätäankkuroinnin" siis hyvin nopean pysähdyksen Galapagoksella.
Ko. saareen purjehtiminen on hyvin kallista, eikä se sopinut meidän budjettiimme, joten olimme sen suosiolla jättäneet pois laskuista. Vaan toisin kävi. Ihan joku muu oli taas käynyt lisäämässä meidän alavedellä rantahiekkaan kirjoitettuihin suunnitelmiin lisäyksiä.
Yleensä ottaen ne jotka pysähdystä Galapagokselle suunnittelee, alkavat hoitamaan byrokratia-asiat kuntoon jo hyvissä ajoin ennen lähtöä. Näin saavat kaikenlaiset valmistautumisohjeet, joiden mukaisesti jokainen vene sitten laittautuu vierailukuntoon. Ohjeet on moninaiset ja tarkat. Jos joku ohjeissa olleista kohdista on hoidettu venekunnan osalta kehnosti, se saattaa aiheuttaa vähintäänkin lisämaksua. Se, miten esimerkiksi tiukka kierrätysohjeisto toimii sitten saarella käytännössä - siitä voi kuulla enemmän iltanuotiolla niiltä, jotka siellä ovat käyneet.
Koska olimme lähtökohtaisesti päättäneet, ettemme siellä pysähdy, emme ottaneet asioista turhan tarkkaan selvää. Sitten olimme tilanteessa, että oli pakko pysähtyä.
On olemassa sellaisia merilakeja, jotka ikään kuin pätevät ympäri maapallon ja koskevat erityisesti hädässä olevia aluksia. Kuten pandemian aikaan saimme huomata, ne heitetään hyvin nopeasti byrokraatin paperiroskikseen, jos tilanne tuntuu niin vaativan. Pandemian tapaus oli tietysti erityinen, ja sitä sietää yhä ihmetellä. Sitten on näitä tapauksia, jossa purjehtijatkin ovat ihan itse on pilanneet asiat. Sekin on nimittäin totta, että turvasatamapyynnöllä on yritetty kiertää hankalia pykäliä ja maksuja. Tämä ei tietenkään edistä rehti ja reilu -asennetta missään.
28.5. me totesimme, että meidän on pysähdyttävä. Meillä oli tuossa vaiheessa satelliittipuhelin, IridiumGo! jolla pystyimme lähettämään sähköposteja. Näin ollen pyysimme agenttitietoja sekä s/y Artemiksen Hessulta, että Luthierin Dorivalilta ja Catarinalta. Odottelimme ensimmäisen agentin vastausta vuorokauden verran ja kun sitä ei kuulunut, lähetimme sähköpostin Dorivalin kontaktille. Tämä vastasi ja antoi meille luvan saapua Cristobalin saarelle. Ilmoitimme lähtevämme samantien siihen suuntaan. Samantien purjeveneellä. No siis - heti eli jahkatässänyt.
Jonkinmoisen taistelun jälkeen saavuimme Cristobalin saarelle 2.6. lounasaikaan. Saimme Victorian nätisti ankkuriin ja kohta agentti saapui taxiveneellä kyytiin. Ensitöikseen hän totesi, että meillä on likainen pohja, joten meidän on lähdettävä niin pian kuin mahdollista.
Näin todella oli. Kun Victorian perää katsoi, niin siellä roikkui sellainen suloinen 2-3 cm hanhenkaulakasvusto. Näiden kahden viikon aikana jonka olimme olleet liikkeellä, barnakkelit olivat jo ennättäneet kasvaa niin suuriksi. Käsittämättömiä öttiäisiä, että saavat itsensä ylipäänsä kiinni veneen pohjaan, vieläpä vasta myrkkymaalattuun pohjaan ja sitten siinä menossa ja meiningissä pystyvät kasvamaan. Näin joka tapauksessa oli. Olimme yhä kuitenkin tyytyväisiä, että saimme tulla sellaisenaan ankkuriin tosin ulommaiseen riviin lahdelle. Pohjan putsaaminen 50 merimailin päässä saaresta rauhattomana avomerellä olisi juuri sillä hetkellä tuntunut ylivoimaiselta, kun ei ollut pakkotilanne.
Näiden ihmettelyiden jälkeen pääsimme agentin kanssa itse asiaan - listasimme viat, eli syyt meidän saapumiseen. Sen jälkeen käytiin läpi miten meidän tulee toimia nyt, kun siellä olimme.
-Ihan maximissaan saatte olla täällä 24 tuntia. Maihin ei saa mennä missään olosuhteissa. Polttoainetta on otettava, se on vähän niinku pakko.
No oli kyllä meidänkin puolesta.
-Jotta voitte ottaa polttoainetta, täytyy maksaa polttoaineen ostolupa. Lisäksi tulee maksaa agenttimaksu ja ankkurointilupamaksu ja luonnonpuistomaksu ja, ja, ja. Yhteensä laskimme yhdessä saimme summaksi 1800 USD. Tämä piti sisällään sentään 600 litraa polttoainetta veneelle toimitettuna. Selvä tämä ja sitten ojennettiin luottokorttia.
- Luottokortti ei käy.
- Jaa, onko tosiaan näin? Meillä on kyllä käteistä, mutta ihan ei taida olla tuota summaa, emmekä halua jäädä täysin ilman käteistä rahaa.
- Ei hätää, maissa on pankkiautomaatteja.
- Maissa!?
- Kyllä, voimme mennä sinne nyt samantien, kutsutaan taxivene.
Tuossa vaiheessa ei turhia kysellä, tehdään tasan kuten paikallinen agentti sanoo ja koitetaan päästä mahdollisimman vähällä väännöllä, siinä kun koko ajan kului arvokasta korjausaikaa. Macko puki kaupunkisortsit jalkaan ja lähti agentin kanssa pankkiautomaatille.
Sillä aikaa Vali ihmetteli ympäristöä veneestä käsin ja kuuli merileijonien uiskentelevan ympäri venettä. Pari fendaria Victorian avoimen peräpeilin eteen estämään niitä nousemasta kyytiin. Kivojahan ne on, mutta ei kuitenkaan haluttu niitä veneeseen.
Noin tunnin kuluttua Macko palaa seikkailultaan ja toteaa, että kylällä on muutamiakin automaatteja, jokaisessa piti käydä, jotta sai kerättyä tarvittavan summan kasaan. Tähän mennessä kello oli kolme, joten alkoi olemaan jo kiirettä saada kaikki valmiiksi siihen, että saatiin hilattua Macko mastoon ihmettelemään ja korjaamaan vika siellä. Loput alhaalla tehtävät asiat voidaan tehdä vaikka hämärässäkin jos mastossa menee paljon aikaa.
Illan aikana saatiin korjattua keulapurjeongelma yhdellä mastokeikalla ja puomin kiinnitys tärkeimpinä. Polttoainevene oli siirtynyt tulevaksi vasta seuraavana aamuna. Kun päivän puuhat oli tehty, ansaitut rauhalliset unet maistui ihan erityisen hyvälle.
Aamulla ylös auringon kanssa ja täysi tohina päälle, meillä oli enää kuutisen tuntia aikaa siihen, että Cristobalista oli lähdettävä. Agentilta tulee viestiä, että hän on tulossa yhdessä viranomaisen edustajan kanssa tarkastukselle. Tarkastuksen syy oli varmistaa, että meillä oli oikea syy “hätäankkurointiin". Mastoon hän ei halunnut mennä tarkistamaan. Puomin kiinnityksen uutukainen pultti vakuutti hänet jo aika lailla, polttoainevarannot ja muut moottorissa olevat viat listattiin myös ja viranomainen totesi, että oli ok päästää meidät ankkuroitumaan. Tähän meni taas tunti. Lähtiessään takaisin maihin agentti kuiskasi hyvin hiljaa
- Voitte käydä torilla ostamassa tuoretavaraa jos teette sen huomaamattomasti.
- Kiitos.
Miltei samaan aikaan kun he lähtivät maihin saapui polttoainevene mukanaan 600 litraa dieseliä isoissa tynnyreissä. Tästäkin luonnollisesti oli hyvin tiukka ohjeistus ja ukaasit, että jos vähänkään menee mereen niin hukka perii.
O⁹
Yhteiset aamutoimet oli tämän myötä suoritettu ja aikaa lähtöön oli vielä n. 3 tuntia. Macko totesi, että mitään isompia remontteja esim. laturille ei tehdä. Ne jätettin merellä tehtäväksi. Purjehtimiseen tarvittavat pakolliset on saatu kuntoon. Moottorin jäähdytysveden läpiviennin saa suljettua aina siksi aikaa kun kone ei käy. Toive onkin, että seuraavan kerran se käynnistetään, kun saavumme Fatu Hivalle. Akut hoidetaan matkalla. Näin ollen päätimme tarttua mahdollisuuteen käydä torilla ja hakemassa jotain tuoretavaraa. Sehän on ihan juhlaa kun sitä saadaan tässä vaiheessa lisää.
Näin meni miulta mahdollisuus kertoa, että olen käynyt Ecuadorissa käymättä Ecuadorissa. Ihan kävin tallustelemassa siellä ja ostin tomaatteja ja sen ananaksen josta kirjoitettiin Tyynenmeren ylityksen ekassa postauksessa - ja kananmunia.
Ne kananmunat. Tiedä mikä onnekas väläys oli, että päätin ostaa kahdelta eri kauppiaalta kananmunia. 12 oli tuoreita ja hyviä, 12 ei niinkään. Että ei se ollut pelkkä ananas se typerä, vaan munatkin oli vähän niin ja näin. Kuvitelkaa tilanne, jossa joku sairastaa meritautia ja toinen avaa mädäntyneen kananmunan veneen sisällä, jossa ei voi avata ikkunoita. Hyhhyh.
Ja sitten osoitimme kuinka helposti tilaisuus tekee "varkaan". Kun nyt siellä maissa olimme, niin valmis lounas houkutteli. Rantatiellä oli ravintola kattoterassilla.
-Kuinka kätevää, täältä ei kukaan edes näe meitä.
Samalla tämä myös nopeutti meidän lähtöä, kun ei tultu takaisin Victorialle nälkäisinä ja sitten olisi pitänyt äkkiä syödä jotain ennen ankkurin nostoa. 23 tuntia sen jälkeen kuin olimme saapuneet San Cristobalille, kääntyi Victorian kokka jälleen kohti länttä.
Pikavisiitin hinnaksi tuli polttoaineineen 78 usd/tunti, eväät ja lounas siihen päälle, niin 2000 usd meni tuosta vain.