top of page
Etsi

Taikausko, karma ja vesikone

Writer's picture: ValiVali

Päivitetty: 3. maalisk. 2024

Atolleilla riittää kirkkoja.
Rotoavan edustalla. Joogamaisemat Lungtan kannelta.

Tiedä sitten onko tämä kuinka hyväksytty puheenaihe. 2000-luvulla ollaan päästy jo kovin pitkälle kaikenlaisen huuhaan väistämisessä. Ylipäänsä nykyiset purjehtijat ei turhia huolehdi esimerkiksi aiheista: Veneitä ei tule nimetä uudelleen; Kissoja ei saisi olla veneessä - naisista puhumattakaan. Noh, kuten kai vuonna 2024 voidaan suhteellisen turvallisesti todeta, monet taikauskoon viittaavat vivahteet ovat turhia, hassuja höpötyksiä.

Kunnes lähdet purjehtimaan pidemmäksi aikaa ja huomaat, ettet ole yksin ihmettelemässä, että voiko tosiaan olla näin..? Että - Kehtasin sitten mainita ääneen aiheesta vesikone, tai moottori, tai purje.. ja kah seuraavassa hetkessä ko. mainitun asian kanssa ilmenee jotain ongelmia. Onko ihan höpöä? No on


Sunnuntai 7.1.2024 

V: Olen aloittanut joogaamaan naapurin Kathyn kanssa. Heidän veneessään on isompi kansi ja veneensä on muutoinkin isompi, ei siis heilu niin herkästi, joten aamuisin suuntaan sinne. Sunnuntain kunniaksi, kippari Dan kutsui myös Mackon joogan jälkeen aamiaiselle, sellaiselle juhlalliselle pannukakkuaamiaiselle. Macko päätti ottaa meidän gramofoninkin mukaan, jotta voivat sitä sitten yhdessä ihmetellä ja huoltaa Danin kanssa. Siinä kuvut pinkeinä gramofoni huollettuna Mackolta pääsee epähuomiossa lausahdus: “Näinhän se on, että kun yksi projekti on saatu valmiiks ja työkalut on saatu laitettua paikoilleen alkaa toisesta päästä venettä kuulumaan outo pihinä, pfffssssss, ja vesikone sanoutuu irti.” 

Toim.huomio, Victoria ei ollut edes kuulomatkan päässä. Vaan miten kävi?

Kyllä, iltapäivästä käynnistettiin vesikone ja sieltä kuului ei “pfffsssss” vaan tip,tip, tip. 

Nyt siirrän lähetyksen - tämän valkoisen näytön kapun eteen - jotta hän voi tyhjentävästi selostaa, että mikäs nyt alkoi vuotamaan. 

Itse menen sillä aikaa tavaamaan suomen kielioppia. Siinä vaiheessa ollaan, että hupina on suomen kielioppi. Voi hyvä ihme sentään.


Gramofoni on ollut suurena ilona siitä lähtien, kun Macko sen aikoinaan jostain kirpputorilta löysi.
Meidän ihana, gramofonikin

M: Nno, Schenkerin alta tipahteli tasaiseen tahtiin suolavettä, eikä se tullut letkuliitoksista niinkuin joskus on sattunut. Raivasin lisää tilaa koneen ympärille ja sain näkyviin vuotokohdan: Korkeapainepuolen lasikuituisessa sylinteriputkessa oli selvä halkeama, josta vesi tihkui.


Vesi löytää aina tiensä ulos, myös näkymättömistä minimaalisista raoista.


Kone kyllä teki edelleen hyvää vettä, mutta vuoto oli kiusallinen. Laitoin särön kohdalle tueksi palan gorillateippiä ja pari tuhtia nippusidettä, ettei se vallan poksahda.

Lähin Schenkerin edustus on Uudessa Seelannissa, ja sieltä tulikin vastaus sähköpostiin nopeasti: “Menee takuuseen, ja uuden sylinteriputken toimitus kestänee tehtaalta Italiasta viikon pari.”  Toivottavasti täkäläinen tulli ei heittäydy hankalaksi.

Hiilikuituinen putkenpätkä tuli ennätysajassa tänne saarelle Fakarava Yacht Servicen postilaatikkoon! En tiedä, onko Fedexillä tehokas tulliagentti, vai auttoiko Yacht Servicen paikallistuntemus asiassa.



FB: ssä on muuten “Marine watermakers” ryhmä, josta löytyy moneen kysymykseen vastaus. Siellä vaikuttaa myös yhdysvaltalainen vesikonekauppias Richard Boren, joka ei taida pitää vapaapäiviä ikinä. Meitäkin hän luotsasi tässä asiassa eteenpäin, vaikka oli sunnuntai.


Bling bling on melko kaukana meidän arjesta. Mutta ilo aiemmin itsestäänselvistä asioista on suunnaton.
Onko vene-elämä glamoröösiä - vai onko sekin pelkkä uskomus.

Lisäys 20.2.2024

V: No en tiä sit.. Onhan tää nyt vähän huvittavaa.

Valilla ja Talilla (Umadum sailing) on yhteinen Instagram tili jossa jaetaan muistoja ja reseptejä. Se pitää meidät aktiivisesti kanssakäymisissä:

- Kumpi postaa tänään? Oliko jotain erikoista huomioitavaa? Ollaan 6 viikkoa merellä, en pysty julkaisemaan.. jne.


Kyseisellä viikolla oli Talin viikko ottaa maanantai, tiistai, perjantai ja lauantain julkaisut. WhatsApp kilahtaa ja siellä on Talilta viesti:

-Vesikone rikki. Joudun lähtemään huomenna Panama cityyn jotta saadaan se taas toimimaan, pystykö ottamaan seuraavat pari päivää?

-Totta kai, selvähän tämä!


Siinä sitten vaihdetaan muutamia vesikoneen sielunelämän kuulumisia ja missä esimerkiksi meidän kone eniten tarvitsee huomiota (hiilet), ja toivotetaan mukavaa ja eheyttävää kaupunkireissua. 


Puhelin alas ja lyhyt raportti Mackolle Umadumin San Blasin kuulumisista.

-Onpa kurjaa ja hankalaa juuri siellä, kun on niin pitkä matka varaosien luokse. Onpa onnekasta, että meillä on kaksi varamoottoria!

-Pitääpä muuten laittaa vettä tulemaan.

Klik - ja ei mitään. Klik klik, ei todellakaan mitään.

-Jaahas, kuulikohan tämä nuo terveiset ja empatiapäissään lopetti toimintansa.


No tällä kertaa pikkuvika, helppo korjata. Sähkömoottorin hiilet vaihtoon ja jo iltapäivällä alkoi tulemaan uutta tuoretta suolatonta vettä. Ison kaupungin ostoslistalle lisäys: hiiliä erinäinen määrä. Onneksi kulmahiomakoneen kanssa tuli siihen yhdet varahiilet, niitä ei tarvinnut paljoakaan hioa, jotta sopivat.

Näitähän riittää ja ne vaan on kaun
Aivan sama glamoröösiä tai ei - maisemat pitää ihan omaa showta.
7 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

7 comentarios

Obtuvo 0 de 5 estrellas.
Aún no hay calificaciones

Agrega una calificación
Harto Hänninen
Harto Hänninen
01 mar 2024

Tuo viimeinen kuva on ihan käsittämätön! Kiva on kyl nähdä teistäkin kuvia!

Me gusta
Vali
Vali
02 mar 2024
Contestando a

Nää auringonlaskut on täällä huimia ja niitä kuvia on tosiaan enemmän kuin meistä 😀 Mackosta on vähän sentään enemmän, ku miussa on aina tuo kädenjatke kiinni.

Me gusta

Rauno Kalevi
Rauno Kalevi
25 feb 2024

Löysin bloginne joskus ennen Panamaa. Mielenkiintoista seurattavaa. Miten muuten Vali päädyit Joensuuhun?

En ole ennen kommentoinut, kun ei ole ollut FB-tiliä (60+ v...) Olen itse veneillyt Turun lähistöllä n. 1974 lähtien. Myöhemmin alle 6 m veneitä on ollut, mutta en ole niissä yöpynyt, exä inhosi veneen keinumista (trauma lapsuudesta kun perheen mukana oli pakko mennä).

Parin vuoden päästä kun olen kokoeläkkeellä, niin sellainen moottorivene, jolla voi ajaa Utöseen tai Ahvenanmaalle ja yöpyä, on tarkoitus hankkia. Ehkä sitten olisi sellainen gastikin, joka haluaa mereillä.

Me gusta
Rauno Kalevi
Rauno Kalevi
26 feb 2024
Contestando a

Kiitos vastauksesta. Jos muuten tulee vastaan elektroniikan ongelma, mitä Macko ei osaa korjata (tuskin), niin kyselkää neuvoa. Tausta on matkapuhelimien suunnittelussa ja huvikseni olen rakennellut etenkin VHF-alueen antenneja. Nyt on tosin ostettu laajakaistainen discone odottamassa kevättä että sen saisi katolle DX-kuuntelua varten.

Nojatuolipurjehtija toivoo myötäisiä tuulia ja tiheitä postauksia😀

Me gusta

seilaaja
seilaaja
25 feb 2024

Monenlaista taitoa, näppäryyttä ja kekseliäisyyttä veneily edellyttää. Jopa enemmän kuin itse purjehdus? Onneksi teiltä käy liki mikä vaan!


Me gusta
Vali
Vali
26 feb 2024
Contestando a

Yllättäviä taitoja on löytynyt itsestään 😂 Nykyään on kyllä hirmuisen kätevää, kun interwebin ihmeellisestä maailmasta löytyy neuvoa melkein kaikkeen. Niiden tulkinta on sitten aina jännä kohta. Kuten joku viisas on sanonut: Kun ite tekee, saa just sitä mitä sattuu tulemaan.

Totuuden nimissä se on parempi versio, kuin se jossa joku muu tekee mitä saattuu ja myö sit maksetaan 🤣

Me gusta

©2019 by S/Y Victoria Jaakkosdottir

bottom of page