Kaksi vuotta Ranskan Polynesiaa - Kipparin mietteitä

Juuri nyt olemme kirjautuneet ulos tästä paratiisista, ja on aika koota päällimmäisiä ajatuksia.

Miksi pitää lähteä, jos näin hyvin on viihdytty? Nno, yksi käytännön syy on Victorian “viisumi”. Ulkomaalainen vene saa olla täällä kaksi vuotta ja sitten on maksettava maahantuontivero tai poistuttava muualle. Me EU-kansalaisina voisimme vaikka asettua asumaan tänne jos haluaisimme. Ilmasto on leppeä, kesällä kuuma ja kostea mutta talvella oikein mukava. Yölämpötila saattaa pudota alle 25 asteen ja silloin laitetaan hupparit ja villasukat päälle.

Fakarava etelä

Todella hankalat trooppiset myrskyt ovat äärimmäisen harvinaisia. “Maramu”-säähäiriöt pakottavat toisinaan hakeutumaan suojaisiin ankkuripoukamiin. Silloin tuuli kiertyy puuskaisena 360 astetta muutaman päivän mittaan.

Tikehaun lentokenttä

onhan nämä suloisia

Miksi ei asetuttuisi tänne? 

Hiukan hankalan matkan päässähän täällä ollaan Euroopasta, kaikesta tutusta siellä, ja ennen kaikkea kaikista rakkaista ihmisistä. Tänne matkustaminen on melkoinen temppu eikä ihan halpaa sekään. Asuminen täällä on aika tyyristä. jos vähänkään kaipailee kotoa tuttuja mukavuuksia niin puhuri käy lompakossa. Kieli..? Nno, se on ranskaa ja Polynesian paikallista murretta. Kippari ei ainakaan ole saanut ranskan kieleen oikein mitään otetta. (“No tää se hönö ei parlaa ranskaa pal pascaacaan”). 

Kaikki viralliset asiat hoidetaan ranskaksi ja aidolla sikäläisellä byrokratialla höystettynä. Hyvä puoli siinä kulttuurissa on se, että näistä papereista välillä viis veisataan, kunhan vain ollaan ystävällisiä, yritellään muutamaa sanaa tätä kieltä, ja kaikilla on kivaa.

Vaikka ovathan nämä lentokentät kovin suloisia - Tikehau

Purjehtijalle tämä on todella paratiisi: Upeita, edelleen rauhallisia atollisaaria ja muutama erillinen saariryhmä, joissa omat piirteensä. Marquesas-saaret ovat vuoristoisia ja ankkurilahdet syviä. Kolmen päivän seiluu etelään ja olet todellisessa koralliparatiisissa Tuamotuilla, joissa atolleita riittää ihmeteltäväksi useammaksikin vuodeksi. Vieraanvarainen ja todella mielenkiintoinen kulttuuri olisi ihan oman tarinansa arvoinen.  Matalia ja suojaisia hiekkalaguuneja, monet niistä asumattomia mutta toiset turistisempia. Matkapurjehtijoiden ryntäys viimeisen vuosikymmenen aikana on kuitenkin jo ruuhkauttanut tunnetuimmat saaret. Paikallisella väestöllä on esimerkiksi Fakaravalla mennyt ns. herne nenään, kun kymmenet, vuoden mittaan sadat purjeveneet ja niiden kumiveneet  täyttävät heidän kotirantansa.

Yön yli purjehdus etelälounaaseen vie Seurasaarille. Tahiti ja Borabora ovat monelle tuttuja paikannimiä. Tahitin Papeete on koko saariston keskus kaikkine palveluineen. Täältä löytyy paljon kalliita venetarvikkeita ja venetelakoita ja marinoita. Purjehtijayhteisö ja useat Facebook- ja WhatsApp-ryhmät ovat paras tietolähde etenkin venealan ammattilaisten metsästykseen.

Papeeteen juutuimme kahteen kertaan useiksi kuukausiksi ensin kipparin pumppuremonttiin, ja sitten Victorian pääkoneen korjaukseen. 

Terveydenhuolto on erinomaista eurooppalaista laatua, ja jos viettää useamman kuukauden täällä, suosittelemme hakeutumaan täkäläisen julkisen terveysvakuutuksen piiriin. Hinta ei ole lainkaan mahdoton, palvelut inhimillisempiä kuin kotomaassa. Itse hieman jälkijättöisesti hakeuduimme sen piiriin. Normivauhdilla purjehtivat eivät yleensä viivy missään maassa niin pitkään, että tämä tulisi edes mieleen - paitsi kun se tulee kantapään, tai vatsalaukun, tai sydämen kautta ajankohtaiseksi.   

Tämä on pirogue à balancier, eli tahitilainen tipairua – kaksirunkoinen purjevene, jopa 20+ hengen käyttöön, perinteinen merenkulku- ja seremoniallinen alustyyppi. Alus sijaitsee Pape´eten Jaques Chiracin aukiolla aivan marinan vieressä.

Marina Papeeten laiturissa huomasimme eräänä päivänä liehumassa toisen suomenlipun. Siinä oli isomman puoleinen Beneteau ja uusi mehistö veneen varustelun tohinassa. Kolmen perheen suomalainen porukka oli juuri ostanut Tahitilta tämän paatin, varusteli sen reissukuntoon ja lähti purjehtimaan kohti Uutta Seelantia. Paljon oli veneitä myynnissä, eri näköisiä ja kuntoisia tietysti. Tämä on erinomainen tapa päästä heti pelipaikoille, ilman kuukausien seiluuta toiselta puolelta maapalloa. 

Tärkein oppi koko kahden vuoden pikavisiitillä näille saarille oli “Ikinä et ole yksin!” Purjehtijayhteisön voima on uskomaton: Kaikkia jeesataan, tietoa jaetaan ja hauskaa pidetään. Se on kuin iso uusi perhe ja näitä kaikkia ihmisiä tulemme kyllä kaipaamaan ja ehkä taas jossain kohtaammekin uudelleen.

Edellinen

B´n´B Nuwamilaisten ja Timmie´s runin miehistön kanssa.