Olemme huonoja massaturisteja. Olemme enemmän paikallisen elämän sivustaseuraaja/mukanaeläjä -tyyppisiä ihmisiä. Sen verran kuitenkin ymmärrämme, että tiettyihin paikkoihin ja kohteisiin on kuitenkin helponpaa mennä ihan retkimentaliteetilla. Suurimmaksi osaksi teimme omia retkiä busseilla ja kävellen, mutta Grenadalla ollessamme teimme kolme kertaa ihan oikeat maksetut ja osittain opastetut retket ja kävimme kerran Hashissä.
Heinäkuu 2020, ensimmäinen retki
Ensimmäisen retkemme päätimme tehdä heti kohta kun pääsimme karanteenista pois. Olihan takana miltei kolme kuukautta lockdownia St. Martinilla ja pari viikkoa karanteenia Grenadalla, olimme täysin valmiit menemään tällaisen ryhmän hännille. Fb-sivujen kautta olimme saaneet vihiä Real Grenadian taxi & Toursista, jonka retkelle pyrimme mukaan eräänä lauantaina. Sieltä löytyi paljon muitakin suositeltuja kehuttuja palveluntarjoajia.
Mukavaksi yllätykseksemme olimme ainoat vaaleanpunaiset. Meidän lisäksi oli ainoastaan yksi muu ulkomaalainen, amerikkalainen nainen joka työskenteli kirkon lähetystoiminnassa jossan Afrikassa, ja oli tullut Grenadalle lomalle. Kun pandemia sitten räjähti käsiin, hän jumittui Grenadalle. Ajan kanssa hän oli tutustunut paikallisiin ja kävi heidän kanssaan miltei joka viikonloppu jollain näiden retkillä.
Meitä oli kaksi pikkubussillista naisia + kapteeni sekä kaksi opasta. Ensin menimme Annandale putoukselle, tunnin ajomatkan jälkeen oli vielä n. tunnin patikointi sinne. Rohkeimmat kävivät putouksen alla uimassa. Ujot jäivät rannalle kuvaamaan. Useat Grenadan vesiputouksista ovat hieman korkeammalla “vuorella”, jossa ilma ei ole ihan niin tukahduttava - ainakaan vesiputouksen välittömässä läheisyydessä.
Toinen kohteemme oli aivan uusi kuumavesilähteelle. Oppaatkaan eivät olleet ihan varmoja missä tämä on - puolisen tuntia käveltiin sademetsässä ja matkalla onneksi oli tämän lähteen rakentajat jotka tulivat mukaan esittelemään mitä olivat tehneet. Koronan alkaessa ja töiden loppuessa nämä herrat olivat päättäneet kokeilla onnistuisiko tämmöisen lähteen patoaminen pieniksi lammeksi ja hyvin onnistuivat. Vesi ja erityisesti kivissä oli paljon sulfaattia jota naiset levittivä kasvoilleen kasvonaamioksi ja siinä hoitavassa, vaikkakin hieman epämiellyttävän värisessä vedessä sitten lilluttiin. Sinne menin lopulta minäkin kahdesta syystä. Kohde oli päivän viimeinen, joten ajattelin ettei niin haittaa vaikka ei olisi enää lisää vaihtovaatteita ja toisekseen viidakko oli aivan täynnä itikoita, ja niistä sai jonkinlaisen rauhan olemalla vedessä.
Toinen retki s/y Olivia Sarin ja Maken kanssa marraskuussa 2020
Toinen virallinen retki tehtiin s/y Olivian Sarin ja Maken kanssa. Tällä kerralla kokeiltiin toista palveluntarjoajaa - oikein mukava kamu jolla oli oikein erityisen mukava auto. Laitoin hänelle viestiä*, että tämmöisiä asioita haluaisimme nähdä, minkälaista retkeä hän ehdottaa. Hän kertoi omia ajatuksiaan retkestä ja päädyttiin yhteisymmärrykseen. Koko päivä kierrettiin Grenadaa sellaisia hyvin tuttuja turistipaikkoja ja vähän vähemmän tuttuja.
Nutmeg tehdas - jossa ei ollut turistikierroksia koska korona, tien varrella oleva “patsas”puisto - kasveja korallinnäköisissä ruukuissa, Suklaatehdas - ihana alue, pienesti raottivat ravintolaa jotta saimme lounasta, mutta kierrosta ei täälläkään ollut nyt mahdollista tehdä, koska korona. Yritettiin myös saaren vanhimmalle Rommitislaamolle - tilanteesta johtuen, emme saaneet lupaa edes nousta autosta, mutta autosta käsin katselimme heidän tilojaan. Tässä kohtaa saattoi käydä pieni ajatuksenpoikanen entiseltä tapahtumatuottajalta, että nämähän on selvitetty etukäteen, onhan? Noh, turha pahoittaa mieltään tämmöisistä pienistä asioista, erityisesti tänä erikoisena aikana.
Nutmeg, eli muskottipähkinä on yksi Grenadan suurimpia vientituotteita. Seinällä olikin melkoinen määrä sabluunia, joilla säkkeihin merkitään mikä on kohdesatama, mm. syntymäkaupunkini. Joensuuta - Kapun syntymäkaupunkia ei löytynyt. Voi olla, että se oli juuri käytössä.
Matkan varrella kävimme puutarhamyymälässä, mistä saimme mm. rosmariinia. ja ostimme banaaneja mahdollisia apinakohtaamisia varten - koska ne oli myös toivelistalla.
Päivän viimeinen kohde olikin Seven sisters luonnonpuiston kraaterijärvi ja apinoiden valloittama alue. Valitettavasti päivä oli ehtinyt jo pitkälle, joten apinoista ei nähty kuin varjoja ja kuultiin huutoja.
Myös tällä retkellä kävimme yhdellä vesiputouksella. En usko, että niihin kyllästyy kuitenkaan kovin helposti. Tällä kertaa sinne ei tarvinnut patikoida, vaan se oli aivan lyhyen tepastelun päässä, kauniina ja sen vieressä oli oikein kaunis ravintolarakennus, joka ei sillä hetkellä ollut auki. Tämä oli hyvin rento retki, jossa saimme rauhaksiin kulkea omalla aikataululla ja nauttia toistemme seurasta.
Olivialaisten kanssa teimme myös sen meille normaalimman retken. Menimme ensin bussilla kaupunkiin, vaihdoimme siellä bussiin joka meni Grenwilleen ja tutustuimme muutaman tunnin ajan tähän kaupunkiin (2.400 asukasta). Päivä oli sateinen, mutta hienoja muistoja jäi tästäkin retkestä. Hyvässa seurassa sadekin on auringonpaistetta.
Synttäriretki maaliskuu 2021
Kolmas retki tehtiin syntymäpäivänäni. Tähän mennessä oltiin reissussa oltu jo vuosi ja yhdeksän kuukautta. Tänä aikana olin jo oppinut itseni - juhlapäivät joita ei voi jakaa läheisten kanssa, ottaa vähän koville. Tämän takia, halusin pitää itseni kiireisenä, tehdä asioita, jotta en varmasti erehdy päästämään itseni nostalgian alhoon. Tällä kertaa uudestaan yhteyttä Real Greanadian taxi & toursiin tällä kertaa sen vuoksi, että pystyin varmistamaan, että saamme saman oppaan joka oli ollut ensimmäisellä retkellämme. Hän kun oikeasti osasi kertoa kasveista ja niiden käyttötavoista ja historiasta ym. Oivallinen Curtis niminen opas. Hinnat näillä kahdella palveluntarjoajalla oli muuten aivan samat.
Seuraamme ei nyt suoranaisesti pakotettu, mutta annettiin ymmärtää, että olisi parempi tulla mukaan Tangaroa II:n Louise ja Joseph, sekä Twenty Twentyn Jan ja Pete. Heidän kanssaan oltiin saatu viettää jo aikaa mukavien grilli-iltojen merkeissä rannalla ja tiesimme, että he saattavat pitää tämänkaltaisesta retkestä.
Toiveissa tällä kertaa - Apinat vihdoin ja viimein, joku vesiputous, jossa ei olla vielä käyty ja joku kaunis paikka jossa olisi mukava syödä omat eväät. Jos näiden lisäksi olisi vielä aikaa, he saisivat valita sen neljännen paikan jonka haluaisivat meille näyttää.
Niin sitten mentiin ensin Seven sisters luonnonpuistoon ja vihdoin näimme apinoita. Piti niitä vähän houkutella ja ne jotka me näimme oli nuoria ja ujoja, eivät tulleet ihan kädestä syömään, mutta oksalta tulivat banaania hakemaan. Suloisia pieniä ja nuoria Mona apinoita.
Seven Sistersiltä ajoimme yhdelle Seven sistersin vesiputoukselle jolle oli kävelymatkaa reilun tunnin verran - alamäkeen. Tämähän tarkoitti siis, että virkistävän viileän vesiputouksen jälkeen meillä oli tiedossa pitkä lämmittävä ylämäki. Kävely oli upea ja vesiputouskin kovin kaunis taas. Tälläkin kerralla löytyi kaksi rohkeata, jotka menivät uimaan, Macko ja Louise. Me muut huolehdimme tarvittavista äänitehosteita, koska vesi oli jälleen todella viileätä, jos sanaa kylmä, ei saa tässä kohtaa käyttää.
Vesiputouksen jälkeen menimme Welcome rockille, josta on hienot maisemat Grenadan pohjoispuolelle. Kauempana näkyivät Ronde Island ja Carriacou, Grenadan saaria kumpikin. Ylämäki tälle kohteelle oli jälleen niin jyrkkä, että oppaamme heitti meidän ulos autosta ja pisti kävelemään sen, koska auto ei seitsemän aikuisen painon kanssa olisi jaksanut ylös kiivetä. Näin teimme ja mitä pääsi taas huomaamaan, kilpailumentaliteetti reilu 60 vuotiailla miehillä on aivan sama kuin 12 vuotiailla. Meidän urheilullisimmat Pete ja Joseph haastoivat toisensa kisailemaan, kumpi on ensimmäisenä huipulla. Hippulat vinkuen sinne meni reippaat urheilijanuorukaiset. Me muut otettiin vähän rauhallisemmin. Mäki todellakin oli niin jyrkkä, että korkeanpaikankammoisella alkoi jalat tärisemään, jos vahingossa kääntyi katsomaan taakseen. Kun lopulta mekin pääsimme laelle, oli Peten ja Josephinkin hengitys tasaantunut. Väittivät, etteivät edes hengästyneet. Ei uskottu, huijasivat kuin 12 vuotiaat pojankoltiaiset. Tästä kohtaamispaikasta itse kalliolle oli vielä lyhyt kävely. Kaikki sen arvoista, ehdottomasti.
Viimeisenä oli sitten vuorossa Pique Nique - jostain syystä nyt oli pakottava tarve kirjoittaa se noin. Joku takauma Opetusohjelmien kieliohjelmien ajalta yrittää ryömiä päälle. Pysähdyimme Welcoma rocksin alapuolella olevalle rannalle, jossa oli kuten monella rannalla Grenadalla, retkipöydät jossa ihmiset voivat syödä omia eväitään. Jokainen oli tuonut jotain pientä. Pientä - kaikilla oli vähän samanlainen syndroma havaittavissa - jos ruokaa ei jää yli, sitä on ollut liian vähän. Olisimme voineet ruokkia pari muutakin seuruetta. Herkkuja oli monenmoisia ja silloin vasta kapteeni paljasti, että oli minun syntymäpäiväni. Nostettiin riemukkaat maljat uudelle vuodelle ja jo toiselle reissussa vietetyille syntymäpäiville.
Kuvut täynnä pikkubussin painolasti tasaisempana lähdimme pikkuhiljaa kohti kotia. Meidät oli haettu ja vietiinkin eri satamiin, koska itse olimme Woburnin alueella ja muut oli Mt. Hartmanin alueella ankkurissa.
Hash, retki tämäkin, joulukuu 2020
Kävimme myös kerran Hashillä. Kuten Grenada Hash House Harriers esittelee itsensä: “We are an enthusiastic group of “drinkers with a running problem”, that meet every Saturday afternoon for a fun walk or run in different locations around Grenada.
Kyse on siis joka viikkoisesta polkujuoksu/kävely tapahtumasta. Haret (i.e. help set a Hash trail) ovat löytäneet sopivat polut joita ovat tarjonneet Hashmastereille ja kun aikataulun mukaan on heidän polkuvalintansa aika, he merkitsevät polut paperisilpulla - nuolia ja rukseja, jotta osallistujat pysyisivät oikealla polulla. Tienpätkiä vältetään niin paljon kun mahdollista, joten kulku etenee metsissä, maatilojen laitamilla, mahdollisesti jokien yli.
Kuten joskus aikaisemmin totesin, Grenadalla on pääosin ylämäkiä, kunnes tulee alamäki. Nämä retketkin ovat sellaisia. Sateen jälkeen polut saattavat olla myös kovin mutaisia, joten takaisin lähtöpaikalle saattaa tulla kovinkin rapaista porukkaa, kun hassusti on käynyt.
Kapun kanssa me ollaan tunnistettavasti ei urheilullista väkeä. Emme ollenkaan vältä liikkumista, mutta emme, tamperelaisittain - tee siitä numeroa. Siis rehellisesti - ollaan kaksi laiskanpulskeaa ihmistä, jotka ei voi kutsua itseään edes penkkiurheilijoiksi. Kun kuitenkin tarjoitui mahdollisuus osallistua Hashiin, olivat olleet pitkään tauolla Covidin takia, heti siihen tartuttiin. Olihan kerrottu, että sen voi kävellä omaa tahtia tai juosta. Kävely versio kiinnosti meitä.
VHF cruisersnetin aamunavauksessa ilmoitettiin, että Hash-bussiin voi ilmoittautua ja näin teimme. Hyppäsimme kyytiin Prickly Bayn marinasta ja samasta lahdesta olikin tulossa koko joukko muitakin Hash-neitsyitä, kuten ensikertalaisia kutsuttiin.
Päästyämme lähtöpaikalle, nämä ovat yleensä jalkapallokenttiä, jonne on saatu sovittua kylän baarin tekemään PopUp baarin ja muutamia BBQ pisteitä, sekä tietysti Oildown pisteitä siiheksi kun osallistujat pääsevät takaisin kävelyltään. Hash neitsyet kutsutaan kasaan ja heille kerrotaan miten tämä toimii ja lopulta kaikki päästetään lähtemään.
En usko, että olisi parempaa tapaa nähdä paikkoja, kuin tämän kaltainen toiminta. Nämä paikat nimittäin vaihtuvat viikottain. Joka kerta on mahdollisuus kävellä uusi reitti sellaisissa paikoissa, johon itsekseen meneminen saatettaisiin tulkita katoamiseksi.
Siellä kuljmme ja matkalla juteltiin niin monen ihmisen kanssa. Osallistujat ovat aivan pienistä lapsista, iäkkäämpiin ihmisiin. Ihan hurjan hieno koko perheen ja suvun tapahtuma.
Hash oli joulukuussa ja koko joulukuun meidän matkassa kulki tonttu. Voipunut hänkin tästä retkestä.
Sillä kertaa lenkki oli n. 7kilometriä - ylämäkeä sanoo muistini. Muistissani siinä ei ole todettu olevan mitään lääketieteellistä vikaa, sen täytyy siis olla tosi. Viimeinen kilometri alkoi tuntumaan jo raskaalta ja edessä nousi sellainen vähintään 20% ylämäki. Pysähdyimme ihailemaan maisemia (tasaamaan hengitystä) ja meidän kanssa samaan paikkaan pysähtyi paikallinen nainen. Hän kääntyi puoleemme, näytti edessä olevaa ylämäkeä ja kysyi: “Haluatteko mennä tuota kautta?” Kysyin:”Onko vaihtoehtoja?” “On, kysyin tuosta talosta, ja jos käännymme tästä vasemmalle, pääsemme tasaista tietä pitkin takaisin kentälle, lähtekää seuraksi.” Ilolla, suunnattomalla ilolla lähdimme hänen seuraksi kävelemään tätä vaihtoehtotietä.
Tosiaan tämmöisinä, “ei matkaopas-ihmisinä”, jotka pitää enemmän arjen jakamisesta paikallisten kanssa toteamme, että nämä retket olivat oikein mukavat.
*(tässä kohtaa ehkä hyvä mainita, että miltei kaikki Grenadalla käyttävät Whatsappia, joka helpottaa toimintaa, kun ei ole paikallista numeroa josta soittaa tavallisia puheluita)