Vinkkejä kokeneilta noviiseille
Veneen tankkaus.
Edellisestä naftan tankkauksesta Tongan Neiafussa on jo vuosi. Se sentään oli jännittävä. Vanha huonossa kunnossa oleva betonilaituri, jota vasten piti suojata Victoria kaikilla mahdollisilla fendareilla ja laudoilla ja johon piti mennä somasti yhden hylyn ja toisen veneen välistä. Sinne oltiin tilattu 600 litraa dieseliä, joka tuli säiliöautossa. Se meni ilman minkäänlaisia ongelmia.
Tongan Neiafun betonilaituri on kaikkien rakastama - tähän on tultava kun kirjautuu sisään tai ulos ja jos haluaa tankata.
Suurin osa vuodesta kului kyllä telakalla. Sen verran kuitenkin tuli koneajoa matkalla tänne Uuteen Seelantiin ja nyt viime aikoina on hiukan dieseliä poltettu Fordin sylintereissä ja lämmittimessä. Mittalasi näytti, että jäljellä on alle kaksi sataa litraa niistä Tongalla tankatuista.
Victorian tuhatlitraiset tankit ovat mahdollistaneet sen, että tankkaamme aina kun löpö on halpaa ja laadultaan kelpoa. No nyt se ei ole erityisen halpaa, mutta tankkauslaituri oli lähellä ja homman piti olla vaivaton.
Tarkoitus oli pistäytyä tankilla Russellin kylän satamassa ja jatkaa siitä sitten Kerikerin nurkille jonkin saaren poukamaan. Förstin maininta - laiturille tuli kaksi paikallista purjehtijaa kyselemään, että hyvinkö syvyyttä riittää, kun eivät itse olleet uskaltaneet siihen tankkaamaan, vaan aina käyvät Opuassa. Tieto lisää rajoja - me tietämättömat ajateltiin, että ei kai siinä korkealla vedellä ole ongelmaa.
Huoltolaiturin nurkilla on kuitenkin muutama liikkuva osa: Vuorovesi on täällä reippaimmillaan pari metriä. Tankkauslaituri on niin lähellä hiekkarantaa, että syvyydestä ei ole varmaa tietoa. Pitäisi riittää kuitenkin, kunhan ei ihan alavedellä siellä olla. Laiturin ulkopäätyä käyttävät yhteysalukset kesäaikataulussa 20min. välein. Lisäksi laiturin sivussa on pari ulkonevaa tolppaa, jotka jättävät noin puolentoista Victorian verran tilaa, mihin varmaankin ketterästi solahdettaisiin. Victorian oikeakätinen potkuri tekee pakilla mukavan sivuttaisvedon, jota yleensä hyödynnämme näissä ahtaissa paikoissa. Tuulta ei juuri ollut sotkemassa meidän “hallittua manööveriämme”. Piece of cake tällä valtavalla kokemuksella ja teoreettisella monikymmenvuotisella tietämyksellä.
Kuten tiedämme: Teoriassa käytännöllä ja teorialla ei ole eroa. Käytännössä on.
Niinpä. Kuten usein käy, Trump -sarjan uudet osat veivät hetken pidempään sinä aamuna, ja lähestyimme tankkauslaituria laskevan vuoroveden puolivälin aikoihin. Yhteysalus oli juuri tekemässä lähtöä, joten teimme sille tilaa ja odottelimme ulompana hetken. Tarkoitus oli työntää Victorian oikea, eli styyrpuurin puolen rynnäs niin lähelle että ihana Förstini saa pudotettua köysilenkin pollariin. Tällä kokemuksella tiedämme, että pitkä “springiköysi” on se juttu jolla toimitaan ja muita köysiä ei tänä leppoisana tuulettomana päivänä tarvita, sillä sen springin avulla saamme hallitusti moottorivoimalla veneen kyljen laiturin kupeeseen, ja lisätään köysiä kaikessa rauhassa sitten.
Olisikohan ollut vuorovesivirta vai kipparin tohelointi, joka työnsi ankannokan laiturin kiinnitystolpan väärälle puolen. Seurauksena oli ns. “Hafenkino”- esitys rantaterassin yleisölle.
Seuraava yhteysalusvuoro kiinnittyi samaan aikaan taaksemme reippaasti potkurillaan puhallellen ja kehuttu sivuttaisvetomme käänsi meidät pakitellessa poikittain.
Ohjelmassa oli ohjelman muutos: pannaankin toinen kylki laituriin kiinni. Siinä vekslatessa ja köysisotkua selvitellessä Victorian peräsin jo kuopikin hiekkapohjaa. Päästiin sentään pari metriä irti siitä, vaikka vesi oli laskemassa. Köydet kiinni ja tankkaamaan.
Näissä kuvissa Victoria on turvallisen matkan päässä tankkauslaiturista. Little did she know, what was to come.
Palautekeskustelun sitten hoitikin pääosin Försti, joka seuraavassa avaa hieman tilannetta omasta näkökulmastaan:
Olen kuluttanut jonkunkin minuutin männä vuosina huolehtiessa, ettei rannalla auttajat yrittäisi työntää venettä, eikä varsinkaan työntäisi jalkojaan laiturin ja veneen väliin kun auttavat. Niin vain löysin itseni laiturissa työntämässä Victoriaa kaikin voimin kauemmaksi ihmetellen pienessä päässään, että mitähän #¤!”?#? nyt taas. Jokunen huokaus saattoi purkautua ulos jopa ääneen vaikka syvällä sisimmässään kaikella tällä kokemuksella tiesi, että kapteenihan ei 1. kuule 2. ole vastaanottavaisimmillaan. Nekin olivat siis turhaan olemattomaan tuulen heitettyjä huokauksia. Kokemus on myös opettanut, että kun on itse Hafenkinon pääosassa - on turha lisätä omaa tuskaansa katsomalla yleisöön. Siispä leuka rintaan kesken meneillään olevan nöyryytyksen, kiroile mielessä, ehkä vähän jopa ääneen mutta aina suomeksi (jos suomalaisia on lähellä, heillä on hyvä kulttuurinen käsitys harmistuksen asteesta ja kohteliammillaan osaavat antaa sille tilaa).
Menemättä tarkemmin itse palautekeskusteluun, voidaan sitä sen verran raottaa, että se vaati paljon hiljaisia hetkiä, pitkiä huokauksia ja jo viikon päästä oluen äärellä sille löytyi jo muutama harkittu sananen.
Ja näin olemme jälleen kantaneet kortemme kekoon syvällä kokemusasiantuntijaäänellämme kaikille kokemattomammille. Olisiko aihetta vetää tästä verkkokurssi? Näkökulmana: Valmistaudu aina kaikkeen ja erityisesti siihen, että Strömsössäkin saattaa sattua ja tapahtua.
Kommentit