Uusi vuosi vaihtui tällä kertaa Victoriassa ihan vaan omalla väellä.
Lopussa pyyntö.
2020
Jos hieman muistellaan taaksepäin, retken ensimmäinen uusi vuosi vaihtui Kap Verdellä yhdessä Arin ja Mindelossa jo pidempään asuneen ahvenanmaalaisen Simonin kanssa.
Siitä vajaan kahden viikon kuluttua lähdimme ylittämään Atlanttia.

2021
Toinen uusi vuosi otettiin vastaan Carriacoun Sandy Islandissa grillaten suomalais-ruotsalais-englantilas-amerikkalais-sveitsiläisryhmässä. Siihen iltaan liittyi mm. tiukka hietarapujen racing-kisa picnic peitoilla ja ihan huikean hyvät grillatut kalat ja hummerit. Tunsimme olomme silloin ihan erityisen onnekkaiksi, koska maailmalla jylläävästä covidista huolimatta elo oli suhteellisen normaalia. Grenadalla ei ollut siihen mennessä tapauksia lainkaan.

2022
Kolmas uusi vuosi vaihtui Panaman saaristossa San Blasilla ystäviemme Talin ja Guentherin Umadum- ja Destiny- veneiden miehistön kanssa. Jälkimmäisiin tutustuimme oikeastaan vasta sinä iltana. San Blas, eli paikalliskielellä KunaYala on ainutlaatuinen alue, joten se jää mieliimme aivan erityislaatuisena uutena vuotena. Olihan San Blas myös yksi meidän “bucket list” -kohteistamme. Surullista on se, että saaristo kärsii kovasti virtojen tuomista ja myös ihan paikallisista roskista.

2023
Neljäs uusi vuotemme oli ensimmäinen Tyynenmeren puolella ankkurissa Panama Cityn edustalla. Se oli tarkoitus viettää yhdessä brasilialaisten ystäviemme kanssa, mutta flunssa kaatoi meidän juhlaseuramme. Tämä uusi vuosi oli sen puolesta erikoinen, että kolmen vuoden jälkeen olimme jälleen kaupungissa. Pysyimme kyllä veneessä, mutta suurkaupungin silhuetti oli meidän näköalanamme.

2024
Viides oli sitten nyt täällä Fakaravalla. Tämä on yksi Tuamotujen kuuluisimpia atolleita. Ennakkokäsityksemme oli hiukan sellainen, että saattaa olla ruuhkaa. Väärässä olimme. Kaiken kaikkiaan kuusi venettä ankkurissa hyvin laajalla alueella. Ko. iltapäivänä saapui iso ristelijä, mutta hekin olivat hyvin hissuksiin. Näin ollen tästä tuli toinen uusi vuosi keskenämme. Meillä olisi kyllä ollut mahdollisuus liittyä naapureidemme seuraan, mutta kovin puuhakkaan päivän päätteeksi päätimme jäädä kotiin. Miksi puuhakas? Lankesimme siihen tuttuun kuvitelmaan; maailma tai ainakin vene valmiiksi ennen uutta vuotta.
Victoria oli taas vuoden ajan pitänyt meistä huolta, joten olemme nyt vuorostamme hiljalleen kohennelleet venettä nätiksi uutta purjehdusvuotta varten.

Toivotamme kaikille mitä parhainta vuotta 2024 (tai jos luet tätä jonain muuna vuonna, niin kyseessä olevaa vuotta.)
Meillä on pyyntö juuri Siulle - auta meitä pitämään kirjoitusvire yllä. Laita meille viestiä somessa, tökkää tuota sydäntä tai jos vallan villiinnyt, kommentoi näitä tarinoita. Pliis!
Kuvaatte maailmaa, josta en muuten MITÄÄN tietäisi. Onpa äärest kiinnostavaa. Että tuommoistakin kaikkea maailmassa on. Kun en tiedä, mitä taitavuutta pitäisi erikseen ihmetellä, niin ihmettelenpä nyt sitä, että tarjoilut veneessänne ovat loistoluokkaa😀 Voikaa hyvin ja olkaa ylpeitä itsestänne🌼
Upeeta kuulla teistä upeissa maisemissa. Nauttikaa elämästä, valosta lämmöstä ja turvallisen paatin huomasta! Täälläkin 30-40 astetta lämpömittarissa, harmiksi vain miinusta!
Paksulti hyvää teille!!!!
T mauri