Hirmu kiva on understaintment. Mutta tuo AI, ei kyllä kehitellyt paljon parempia otsikkoja: Mystisen kaunis Hiva Oa: Matkailijan opas. Noup - ei ole opas tämä. Tutkimusmatkalla mystisen kauniissa Hiva Oan saarella - Paratiisi keskellä Tyyntämerta. No tämä voisi kyllä olla ihan ok, mutteihän se kuulosta meiltä! Kolmas vaihtoehto oli: Hiva Oan mysteerien tutkiminen: Marquesassaarten kertomattomien tarinoiden paljastaminen. No kertomatonta tässä tekstissä on vain meidän kokemukset. Ne tuskin pääsevät Marquesassaarten Odysejaan. Että mennään ihan omalla otsikolla tälläkin kertaa.
Fatu Hivassa emme tosiaan tuulten vuoksi voinneet viipyä kahta yötä pidempään, joten kolmannen päivän iltapäivänä lähdettiin yönyli purjehdukselle Hiva Oalle.
Olimme kuulleet Vagabond Voyagen Tomilta ja Anisialta Haianapa lahdesta Hiva Oan pohjoispuolella ja vielä saatiin vahvistus tästä Zeldan Sheryliltä ja Hessulta. Se on suloinen, tilava lahti, jonka kylältä voi vuokrata auton. Sen sijaan olimme kuulleet, että Atuona bay - siis Hiva Oan kaupungin lahti on aika ahdas erityisesti siinä vaiheessa kun Aranui, kaksoismatkustaja/rahtialus saapuu saarelle. Koska meillä oli yhä se moottorin vesipumppuongelma, päätimme mennä suoraan Haianapaan. Eväiden puolesta meillä ei ollut hätää, mutta toki mahdollisimman pian oli päästävä kaupungille hoitamaan sisäänkirjaus. Sisäänkirjauksesta onkin vuosittain paljon hälinää ja epämääräistä infoa interwebin puolella. Kannattaa näissä asioissa pysytellä aina niissä virallisissa ohjeistuksissa maustettuna annoksella maalaisjäkeä, yhtään maata ja byrokratiaa väheksymättä, tai ylistämättä. Se mitä mekin tässä voisimme kertoa olevan oikein oiva ja hyväksi havaittu toimintatapa, saattaa olla ensi vuonna väärä.
Haianapa-lahdessa ei meidän saapuessa ollut kuin kaksi muuta venettä. Saimme vapaasti valita sopivan loven meille. Rannalla oli betonilaiturin kaltainen uloke, jonne pääsi ajamaan kumiveneellä, mutta hyvin nopeasti kävi ilmi, että Marquesaksella noin ylipäätään ei ole ihan yksinkertaisinta päästä maihin. Vaikka laituri on lujaa tekoa, eikä nousu- ja laskuveden vaihtelu ole mitenkään valtavaa, niin kuitenkin sen verran, että se jo itsessään aiheuttaa pientä jännitystä. Siihen bonuksena usein suht reilu maininki, niin liukkaalle betonille jalkojen asettelu oli välillä haastavaa. Myös kumiveneen jättäminen vaati pientä säätöä ja vuorovesien laskemista suhteessa olemassa oleviin aaltoihin, jotta se ei vallan hinkkautuisii pilalle.
Tämä opittiin vasta toisella kerralla ja silloinkin vähän jännällä tavalla. Olimme kävelyllä ja vastaan tuli naapuriveneiden kaksi perhettä. Isännät iloisesti kertoivat, että olivat laittaneet meidän kumiveneen peräankkurin, jotta se ei tosiaan hinkkautuisi betoniin. Kiitellen palailtiin rantaan ja päästyämme kumiveneeseen nostettiin ankkuri - paitsi, että köyden päässä ei ollut ankkuria. Oli ystävällisellä kapteenilla jäänyt tarkastamatta, että oliko ankkuri sidottu ko. köyteen. Käytiin hakemassa veneeltä snorklauskamat ja onneksi löydettiin meidän ankkuri pohjasta heti ensi yrittämällä. Melkoinen onni, koska se oli jäänyt matalaan kalliossa olleelle kielekkeelle lepäämään. Jos se olisi siitä tippunut, emme olisi ankkuria enää nähneet, sen verran jyrkkä pudotus oli siinä kohtaa.
Seuraavana aamuna menimme kyselemään vuokra-autoa taloon, josta olimme saaneet vinkin edellisenä päivänä. Valitettavasti auto oli jo ajossa. Onnekkaasti sattui niin, että talon emäntä oli lähdössä Atuonaan poikansa ja miniäehdokkaansa kanssa. Pääsimme heidän kyydissään kylälle ja saimme taksin yhteystiedot, jotta pääsisimme sitten omia aikojamme takaisin kotiin.
Matka Haianapasta Atuonaan kesti reilu puoli tuntia - n. 20 minuuttia ylämäkeä ja 20 minuuttia alamäkeä. Hiva Oan rinteet nousevat jopa 1200 metriin. Ne maisemat - ihan huikeita. Ja ihan hassuinta oli haistaa männyn tuoksua. Sen verran oli korkeuseroa, että ylhäällä tosiaan kasvoi mäntypuita - tai ainakin samaa sukua - neulaset ja kaikki.
Sisäänkirjautuminen onnistui hetkessä paikallisen gerdamerien toimistossa. Loppuaika ihmeteltiin Atuonaa ja odotettiin kaupan avautumista, josta muistona FB-päivitys:
Mut sit yhtäkkiä - no ei todellakaan yhtäkkiä … ollaan täällä Ranskan Polynesiassa ja jo toisella saarella Hiva Oalla. Tutut toteamukset parin päivän kokemuksen mukaan: kaunista ja ihmiset ystävällisiä. Mut lukekaapa tämä: ok ensimmäiset saarelaiset joihin törmättiin työnsi meille banaaneja sylillisen verran ”ei meillä oo paikallista rahaa, käykö dollarit?” ”Ei näistä mitään rahaa!” Kieltämättä joka piha on täynnä banaanipuita ym. Tänään päästiin isommalle kylälle täällä Hiva Oalla missä on ihan kauppa. Kauppa oli lounastauolla joten odotettiin sen avautumista penkillä siinä edessä. Samassa puuhassa kaksi alle 10 vuotiasta tyttöä. Kaikki ovat täällä tervehtineet reippaasti ja hymyilleet ja sanoneet pari sanaa jotka on yleensä mennyt ohi ymmärryksen. Asetukset on yhä espanjassa ja on hyvin mahdollista, että ranskan asetuksille ei ole minussa enää sellaista päivitettävää versiota. Noh, eihän se kuitenkaan kommunikointia vallan estä! Tytöt kysyivät kellonaikaa ja sit vähän jotain muuta ja sitten ”Onko teillä rahaa?” Tottuneina edelliseen paikkaan (Panama ym.) :”On meillä vähän, että voidaan kaupasta ostaa vähän ruokaa.” Menee tovi ja vähän toista ja tytöt tulee ja antaa meille neljä kolikkoa. ”Mitä ihmettä?” ”No jotta voitte mennä kauppaan!” Siinä sitten piti pitkään ja hartaasti heidän kanssaan neuvotella ja näyttää, että kyllä meillä nyt sen verran on rahaa, et just saatiin nostettua automaatista! Lopulta juostiin vuorotellen toisiamme karkuun, jotta tytöt suostuivat ottamaan kolikkonsa takaisin ja toivottavasti ymmärsivät kuinka suuren vaikutuksen tekivätkään tuolla.
Taidettiin tosiaan tulla toiseen maailmaan.
Kauppaan päästiin ja saatiin ensikosketus Ranskan Polynesian hintoihin. Kapu tarkistaa hintatason olutindeksin mukaan ja försti Nutella-indeksillä. Panamassa 1 pieni tölkki olutta maksoi alle dollarin - Marquesaksella se maksoi yli kolme. Kilo Nutellaa Panamassa maksoi n. 9 dollaria pienempi purkki olisko ollut peräti 700g tai vastaava oli 16 dollarin paikkeilla. Vihanneksia ei juurikaan ollut tarjolla. Tulimme tästäkin näkökulmasta toiseen maailmaan.
Vuokrasimme auton kaksi muutakin kertaa - toisella kerralla teimme päiväretken saaren itäpuolta. Siellä on muunmuassa Lipona, hyvin mielenkiintoinen arkeologinen kohde. Siellä on mm. erikoinen makaava Tiki, jonka uskotaan kuvaavan synnyttävää naista. Tiki on polyneisialainen patsas joka kuvastaa eri ihmishahmoisia jumalia. Täällä oli myös Polynesian suurin Tiki, 2,67 metrinen Tiki Takaii.
Vali oli kuskina ja vaikka aika paljon onkin ajanut ja ollut pelkääjän puolella jyrkillä teillä Alpeilla, Kanarialla ja Kroatiassa, niin ikinään ei ole tullut niin karmea korkeanpaikankammo kuin Hiva Oalla. Tietyssä kohtaa piti lopettaa taustapeiliin vilkuilun, ettei vallan alkaisi pyörryttää. Mutta ne maisemat. Voi hyvänen aika sentään. Lyhyesti vielä siitä mitä näimme retkillä seuraavassa FB-päivityksessä.
Miun ihan ehdottomasti lempipatsas on Rodinin Ajattelijan patsas, ollut ihan pienestä asti. Jotenkin se ajatus ajattelemisesta pysäyttää ajattelemaan.
Täälläkin arvostavat ko. Patsasta ja ovat tehneet oman Ajattelija-Tikin. Kovasti arvostan.
Sit näin isompana jotkut tekijät osasivat tehdä miun lempparipiirroselokuvatkin joissa alussa sivuosassa oli Minionit. Onneksi sisälläni asuu vielä pienet jäännökset miusta pienenä ja into näiden hahmojen touhuihin on aikalailla samalla tasolla kuin se olisi ollut lapsena. Ne jotka tuntee miut, ovat saattaneet tämmöistä havaita.
Luulin, että innoitus Minioneihin on tullut Kinder munien niistä lelukapseleista, vaan mitä vielä! Hiva Oan sademetsässä on hyvin vanha pyhä uskonnollinen paikka jossa ainoana pystyyn jääneenä Tikinä on tämä Bob-Tiki! Oikeasti Tiki Souriant.
Kyllä oli monella lailla kiva käydä tätäkin katsomassa.
Se sademetsäkävely oli aika tiukka mm. väärillä jalkineilla. Mut ihan erityinen juttu oli se hurja käymisen haju siellä. Tässä kyseisessä metsässä oli niin paljon mangopuita ja hedelmät niistä vaan tippuilee maihin ja rupeaa käymään.
Vain käyvien mangojen haju puuttuu - mutta tämä äänimaisema!
Hiva Oalla on myös P. Gauguin ja J. Brelin haudat ja pienimuotoiset museot. Osasivat valita kyllä melkoisen hienon paikan asua viimeiset vuotensa.
Muutoin olimmekin aika tiukasti veneessä kursimassa purjeita kasaan ja tekemällä pieniä ensiapukorjauksia vesipumpulle. Näissä puuhissa vierähti yhtäkkiä reilu pari viikkoa jonka jälkeen aloimme suunnata kohti Tahitia. Ei heti suoraan, pari lyhyttä pysähdystä tuli matkalla sentään. Niistä seuraavalla kerralla.
Hiva Oalla oli pientä säätöä keittokaasun kanssa - siitä vähän tarinaa tässä kirjoituksessa.
