Etsi
  • Vali

Vieraskynä - Ari @Victoria osa 1.

Päivitetty: 9. elo 2020

Loppukesästä 2018 keskustelin Mikon kanssa tämän reissusuunnitelmasta. Olin jäämässä eläkkeelle seuraavassa vuodenvaihteessa, ja sanoin puoliksi leikilläni, että ”Ensi vuonnahan minulla on runsaasti joutilasta aikaa, voisin vaikka tulla gastiksi”.


Joskus seuraavana talvena Mikko kysyi oliko tarjous voimassa. Olin iloisesti yllättynyt; eläke- elo vähän kauhistutti enkä osannut kuvitella elämää ilman työnteon rutiineja. Pyysin kuitenkin vakavasti harkitsemaan, kannattaako gastiksi suunnitella jotakuta, jonka veneilykokemus rakentuu lähinnä soutuveneen käsittelystä ja parin lyhyen purjehduksen ballastina olosta.

Mikko kuitenkin vakuutteli, että tärkeimmät kriteerit täyttyvät: veneessä on niin paljon elektronisia apuvälineitä, että olennaista on pysyä hereillä ja vahtia muutamaa näyttöä. Paras suositukseni oli kuulemma se, että lähetin usein sähköposteja vielä sellaisina vuorokaudenaikoina, joina useimmat eivät vielä haluaisi herätä.


Mikko ja Vali lähtivät Herttoniemenrannasta kymmenentenä kesäkuuta. Varauduin Karibian sukelluksiin ja rooliini muonittajana. Kyöräsin veneelle sukelluskamppeet ja kassillisen kevyttä vaatetta ja kalastustarvikkeita. Veneelle oli tilattu huoltotoimia Espanjassa elokuun lopulle. Sovittiin, että lennän lokakuussa Portugaliin.


Ennen lähtöäni tein vielä joitakin hankintoja. Venettä varten tarvittiin muutama kotimaan lippu, vanha alkoi jo kuulemma olla epäkunnioittavassa kunnossa. Valin pyynnöstä metsästin myös pari Dunckerin kirjaa. Lankomies pisti kainosti matkaan (”En siis halua pelotella..”) brittilääkärin 50- luvulla kirjoittaman kirjan pelastautumiskokeestaan pienellä kumiveneellä Atlantin yli. Kalastustarvikkeitakaan ei voi veneessä olla liikaa..


Torstai- iltana 17.10. nousin Lissaboninkoneeseen.

Yhteinen tuttumme Sérgio tuli minua vastaan kentälle ja majoitti minut yöksi.

Alexandra ja Sérgio olivat jo olleet Valin ja Mikon kyydissä Pohjois- Espanjasta Lissaboniin.

Aamulla suuntasimme Setúbaliin, jossa Victoria odotteli.


Sérgio kyyti meitä autollaan Setúbalin ympäristössä.

Perjantaina kävimme tutustumassa museoituun maurilaiseen vuorovesimyllyyn. Rannanpoukamaan on rakennettu pitkä muuri, jonka aukkojen läpi merivesi pääsee liikkumaan edestakaisin avoveden ja vuorovesialtaan välillä. Aukoissa on turbiinit, joita liikkuva vesi pyörittää samaan tapaan kuin jokivettä käyttävissä vesimyllyissä. Turbiinit pyörittävät myllynkiviä, jotka jauhavat viljaa.


Alexandra tuli Setúbaliin bussilla töiden jälkeen. Illalla nautimme kalaravintolan herkuista. Sérgio tuntuu tietävän koko Iberian niemimaan parhaat ravintolat.




Lauantaina pistäydyimme kauppahallissa. Se on siirtomaahenkeä huokuva korkea rakennus, josta saa enimmät ruokatarpeet, mausteet ja kukkia. Siellä oli useallakin tiskillä myynnissä miekkakalaa ja ainakin Madeirankävijöille tuttua huotrakalaa, joka näyttää barrakudan päähän liitetyltä ankeriaalta. Yhdellä tiskillä törrötti 190- kiloisen miekkakalan pää, ja tuumasin että sen jatkeena ollutta otusta olisi varsin vaikea saada Victorian sitlooraan. Matkaan tarttui taitavasti ajoitettujen maistiaisten jälkeen aiotun edullisemman sijaan kilon könttä porco pretoa, ilmakuivattua mustan possun kinkkua.


Sunnuntaina siirryimme Sinesiin, Sérgio ja Alexandra lähtivät kotiin Lissaboniin. Matkalla keula-aallossa kävi pariinkin otteeseen telmimässä ryhmä valkokylkidelfiinejä.


Maanantaiaamuna kippari vaihtoi salkoon uuden Suomen lipun rispaantuneen tilalle, ja matka jatkui kohti Portimãota. Vesillä ollessamme Mikko perehdytti minua AIS:iin, karttaplotteriin ja autopilottiin. Ilmoittauduin kokkivuoroon ja vietin tunnin sisätiloissa. Keikku teki vähän häijyä, mutta olin tyytyväinen, kun Mikko sanoi, ettei olisi vielä siinä vaiheessa purjehduksen alkua pystynyt. Maissa oli ollut aika hikinen keli, mutta matkan alkaessa olo viileni. Hain päälleni fleecepuseron. Vali oli varoittanut, että varsinkin yöllä on aika viileää, ja olin mielestäni hyvin varustautunut etelän syyskeleihin. Tarvittaessa voisin ottaa päälle vielä tuulitakin. Illan viiletessä otin kuitenkin mieluusti vastaan Valin varahaalarit ja moitteet. (Vali: ;p)


Ennen Portimãoon saapumista ohitettiin Euroopan lounaiskärki Cabo Sao Vicente ja Lagosin eteläpuolinen, hieno merensyömä jyrkänne Ponta da Piedade. Matkalla meitä kävi ilahduttamassa muutama ryhmä pullokuonodelfiinejä. Vali kävi niitä ihastelemassa ankannokalla. Yksi delfiini loikkasi aivan Valin vieressä ja puhalsi uloshengittäessään spraypöhäyksen Valin päälle.




Saavuimme satamaan tiistaina 22.10. Synkät ukkospilvet väistyivät ystävällisesti tieltämme, ja saimme syödä aamiaista auringonpaisteessa. Siellä oli paljon varpusia, jotka siivosivat sitlooran murusista. Satama-allas oli täynnä erikokoisia harmaamulloja, jotka kävivät napsimassa pinnasta sattumia.



Portimãossa oli venettään kunnostamassa Victorian miehistölle vanhastaan tuttu Make. Victoria ja Maken Olivia olivat aikanaan olleet Lauttasaaressa vierekkäisillä venepaikoilla. Makella oli paljon hyviä vinkkejä veneenhuoltoon ja kokemusta monista satamista. Mikko autteli puolestaan joissakin asennustöissä. Reissun aikana oli muutenkin ilo seurata, kuinka veneilijät auttoivat toisiaan erilaisten ongelmien selvittämisessä. Make puhui kerran rosterin puhdistamisesta etikalla. Sillä vinkillä putsasin myöhemmin kotona muutamankymmenen vuoden mittaan sameanruskeaksi patinoituneet teesiiviläkartion ja sen pidikkeen säihkyvän kiiltäviksi.


Ostin jossain vaiheessa pieniä piikkimakrilleja, lähinnä kalansyöteiksi. Niitä oli kuitenkin sen verran iso paketillinen, että pistin niistä vain osan pakastimeen ja grillasimme loput iltapalaksi kun Make tuli käymään Victoriassa.


Sérgio ja Alexandra tulivat viikonlopuksi tervehtimään. Lauantaina autoiltiin pitkin Algarvea.

Kävimme Lagosissa ja Ponta da Piedadella; paluumatkalla ajettiin vuoristoon syömään – taas kerran Sérgion valitsemaan kuppilaan Luar da Foiaan – herkullinen ja mittava päivällinen. Iltakävelyllä pyörähdettiin 1100- luvulla rakennetulla Silvesin linnalla.




Sunnuntaina tassuttelimme Portimãon rannalla ja kuvauksellisilla kujilla. Yhden aukion reunalla kasvoi johanneksenleipäpuu. Sérgio poimi siitä hedelmän maistettavaksi. Johanneksenleipäpuu on oikeastaan hernekasvi. Sen lievästi suklaanmakuisia palkoja on käytetty sellaisenaan makeisina ja jalostettu suklaankorvikkeeksi. Sen siemenen massaan perustuu timanttien painoyksikkö karaatti.


Alkuviikosta pääsin nauttimaan Olivian saunasta.

Kotona lotraan joka aamu pitkään suihkussa. Se on jotenkin meditatiivista. Veneessä on kuitenkin rajalliset vesivarat, joten pyysin Valia ja Mikkoa rehellisesti ilmoittamaan kun herkkänenäisempi alkaa kärsiä. En vieläkään tiedä kumpi se on. Opin myös tiskaamaan pienellä pesuainetipalla ja märällä sienellä.


Seuraavassa jaksossa - lähdemme kohti Marokkoa ja Kanarian saaria ... jatkuu...


Edellinen

0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki